Historia

Kävimme noin 15 vuoden ajan Ylläksellä ja etenkin Äkäslompolon alueella hiihtelemässä ja laskemassa, kunnes keväällä 2013 Lapista kotiin ajaessamme pälkähti mieleen, että mitäpä jos rakentaisimme tänne mökin. Pari pitkää puhelua vanhan ystävämme kanssa antoi rohkaisua ratkaisuun ja saimme kovin onnekkaasti mieluisalta paikalta tontin vielä samana keväänä.

Olemme innokkaita ulkoilmaihmisiä ja vuoristot aivan erityisen kiinnostuksen kohteena. Norjan ja Keski-Euroopan vuoret ovat täynnä vanhoja, usein ruskehtavia hirsirakennuksia, jotka voivat iältään olla 300-400 vuotiaita. Mielessämme siinsi tällainen vuoristomaja-tyyppinen hirsimökki, jonka ikkunoista ei tosin näkyisi Wallisin Alppeja, vaan Äkäslompolon tuntureita. Puuttuvia vuoria korvattaisiin vuoristotauluilla, Suomessa kun ei oikein parempaan pysty.

Ensimmäisenä kesänä, vuonna 2013, tehtiin perustukset. Nuukana miehenä Kalle asui satojen ulkoilmaöiden kokemuksella teltassa ja suurena apuna olleet vaari ja mummu, eläkkeellä oleva rakennusmestari Raimo ja Liisa, asuntovaunussa. Periaatteena oli – kuten koko rakentamisen ajan – että rakennus tehdään niin hyvin kuin osaamme kestämään ja säilymään mahdollisimman monta sukupolvea samassa suvussa. Kaivinkonekuljettaja totesi perustukset nähdessään, että ”olen sentään tehnyt ja nähnyt satoja perustuksia, mutta en vielä näin jämeriä.” Voi olla, että jämeryys meni ns. överiksi, mutta ei se ainakaan yllätys ole em. henkilöt tunteville. Toinen periaate on ollut, että huomioidaan tekemisessä ympäristö ja kaikki, mitä voidaan, kierrätetään. Lapin valoisat yöt sallivat pitkät päivät ja ensimmäisen kesän jälkeen olivat perustukset tehty ja lattiat valettu odottamaan hirsirunkoa.

Talven pimeinä päivinä vuoristossa on perinteisesti tehty puutöitä. Talvella 2014 puutöitä tehtiin erityisen ahkerasti myös eräässä laukaalaisessa pienverstaassa. Tekemisen tulokset ovat näkyvissä – toivottavasti huonekaluiksi tunnistettavina - mökissämme. Joissakin liitoksissa saattaa kiire hieman näkyä, mutta sormet sentään säilyivät ehjinä. Jopa valtion virkamiehellä on rajallisesti aikaa ja niinpä mökissämme on – ainakin toistaiseksi - myös ostettuja, lastulevyä sisältäviä huonekaluja, mutta ajan saatossa tämäkin tilanne korjautunee.

Keväällä 2014 mökin hirsirunko ja kattorunko pystytettiin Aihkitalon rakentajien toimesta. Toukokuussa alkoi savotta Kallen osalta, muurariksi saimme muutaman päivän urakkareissulle reippaan, kotiimmekin muuranneen muurari-Timon Keski-Suomesta. Muurauksen jälkeen alkoi pitkä pakertaminen yksin, tai no, ainahan täällä on kesällä hyttysiä ja poroja kaverina. Sitten seuraan tuli omasta halustaan 10-vuotias Vilhomme, joka kävi ruokakaupassa ja teki ruuat, hyvää oli! Usein olivat apuna mummu ja vaari, välillä Poppis ja Rasmus ja loppukesästä myös muu perhe Antsu -tädillä vahvistettuna. Autokatoskin rakennettiin siinä sivussa. Piiiitkiä päiviä, pitkiä öitä, rakennustyöt etenivät, mutta lomapäivien loppu alkoi häämöttää. Tässä vaiheessa saimme onneksi vinkin taitavasta ja äärimmäisellä pieteetillä tekemiseensä suhtautuvasta kirvesmies-Ollista. Kalle kävi syksyn aikana joitakin pitkiä viikonloppuja rakentamassa, kunnes Olli 66 v. ajoi Joutsasta vanhalla Hiacella lokakuun loppupuolella työmaalle. Eräs tuttu oli luvannut päänsä pantiksi siitä, että Ollin jälki on hyvää. Ylimääräiselle päälle meillä ei varsinaisesti olisi ollut käyttöä, mutta ko. henkilön ei tarvinnut päänsä puolesta pelätä, katsokaa itse vaikka Koskikaran listoituksia! Joulukuussa Poppis ja Amppa tulivat vielä ahertamaan kavereiksi loppuviimeistelyyn ja vuodenvaihteessa 2014/2015 olimme ensi kertaa ikään kuin lomalla täällä. No Kalle ei päässyt työkaluista eroon vieläkään, mutta jotkut tiettävästi pääsivät jo suksillekin.

Toivomme, että mökin käyttäjät viihtyvät ja ovat kuin kotonaan. Vuorille mökistämme ei pääse muuten kuin ajatuksissa, hyödyntäkäämme kuitenkin Äkäslompolon mainioita ulkoilmailumahdollisuuksia kaikin voimin! Joskus kynnys voi tuntua hieman korkealta, mutta harvoin harmittaa enää siinä vaiheessa, kun on päässyt liikkeelle. Säästäkää silti sormia ja varpaitanne, hyvin kovalla pakkasella varpaat on helppo saada amputaatiouhkan kohteeksi, siitäkin on kokemusta… lisää varoittavia esimerkkejä emme tarvitse. Sopiva vuoristokirja (joita löytyy kirjahyllystä) kourassa takkatulen ääressä oleilu ei välttämättä ole huono vaihtoehto.

Koskikara

Koskikara, fossekallen, koski-Kalle, suosikkimaamme Norjan kansallislintu. Kotiseudullamme Laukaassa on muutamia isoja hienoja koskia, joissa viihtyy koskikara, tuo kylmien koskien karski asukas. Äkäslompolossa koskikaroja näkee usein Kesänkijärven laskupurossa.