Syyskuun syksyisenä päivänä oli viimein aika laskea yksi tallimme hienoimmista hevosistamme paikkaan, jossa ei tunneta kipua eikä vanhuuden vaivoja. Tiltu oli tallimme yksi suosituimmista ratsuista, ja sillä oli sydäntä vähintään yhtä paljon kuin kokoakin. Tiltu kantoi jokaisen ratsastajansa tasaisesti ja rauhallisesti selässään, niin metsän siimeksessä pehmeitä polkuja pitkin, kuin keinuhevosen laukallaan pellon pientareella. Tämän hevosen kanssa karistettiin kerta toisensa jälkeen suuret ja pienet arjen murheet sekä sitkeimmätkin ratsastuspelot. Huputiti oli hevonen, jonka kanssa yksinkertaisesti oli helppo olla ja unohtaa arkiset asiat.