
|
|
Luonnekuvaus
Tallin toinen norjanvuonohevosia edustava hevonen, ruuna Gul Rulle, entiseltä nimeltään Rufus, on valloittanut monet leikkisän ja kiltin luonteensa puolesta. Rulle on myös normaalia kookkaampi rotunsa edustaja, joten se jaksaa kantaa helposti myös aikuisratsastajat miehiä myöten. Hoitaessa ruuna on oikea unelma: se seisoo vain paikoillaan vaikka innokkaita hoitajia olisikin useita. Harvemmin Rulle edes jaksaa pullistella satulavyötä kiristäessä. Kentällä meno voi tuntua Rullen kanssa aluksi tahmealta, joten se tarvitseekin reipasotteisen ratsastajan selkäänsä. Rauhallisuutensa vuoksi tämä komistus sopii kuitenkin myös talutusratsastukseen isommillekin ihmisille. Osaavan ratsastajan kanssa Rulle onkin sitten jo ihan jotain muuta; siltä luonnistuvat niin laukanvaihdot kuin ravipohkeenväistötkin. Esteillä Rullelta löytyy vauhtia siinä missä ratsastajaltakin, joten se toimii niin ensikertalaisen hyppääjän, kuin osaavamman ratsastajan kanssa. Maastossa ruuna käyttäytyy mainiosti, kunhan selässä ei vain matkusteta, sillä Rullea kiinnostaisi tutkia ja välillä maistellakin aina kaikki eteentuleva. Rullen kanssa itsevarmuus ja määrätietoisuus ovat ehdottomia kulmakiviä, sillä se huomaa heti kenen kanssa hommista voi luistaa. Rullen ulkonäkö muistuttaa erehdyttävästi Hevoshullun Pollea, ja välillä sen ajatuksetkin tuntuvat olevan yhtä sarjakuvien tapahtumien kanssa. Rulle on kerrassaan mainio menopeli niin aloitteleville ratsastajanaluille kuin haastetta etsiville aikuisille.