<< paluu

RATKES 3 / 1998

Peter Lang II – arvostavan kielen käytöstä lupaavien todellisuuksien luomisessa

Tapio Malinen
FK, psykologi

Et voi koskaan ennustaa
tulevaisuutta menneisyyden kautta,
sillä menneisyys muuttuu koko ajan.
-Mihail Bahtin

Olla systeeminen tarkoittaa että
hyväksyy kaiken,uhmaa kaikkea,
ei hyväksy mitään.
Elämä on kuin karnevaali
tai kuin parodia.

-Peter Lang

Tapasin Peter Langin ensimmäistä kertaa toissa kesänä. Päätimme Lauri Heikkilän
kanssa, että jompikumpi tekee hänestä artikkelin Ratkes-lehteen. Teimme kumpikin.
Tämä kertoo jotain Peterin lumovoimasta. Niin kuin kertoo allaoleva
juttukin. Harry Korman oli viime kesänä Turussa Nordic Symposiumissa.
Selkeänä, imponoivana ja pinnallisen syvänä. Muu artikkelissa esiintyvä
postmodernistinen joukkue on koottu ääneen kirjallisuudesta.

Keskustelun ohjaajalle kävi niin kuin parhaimmillaan voi käydä terapeutille:
hän oli samanaikaisesti tarinan kirjoittaja ja sen tuote. Hän kuoli ja
syntyi uudestaan.

Tavanomainen käsitteellinen systeemimme, kieli, jonka varassa ajattelemme
ja toimimme on perinpohjin metaforinen. Jopa se miten luomme sosiaalisen ja
yksilöllisen todellisuutemme perustuu metaforalle. Tämä artikkeli on karnevaali:
siinä näyttäytyvät ja kuuluvat päähenkilö Peter Langin lisäksi monien muiden
ihmisten äänet ja ajatukset ikään kuin vapaana dialogisena leikkinä tai tanssina.
Tässä leikissä tosiasioita ei pidetä minään annettuna olevina, vaan
ne luodaan niissä suhteissa ja sillä vuorovaikutuksella, minkä esitetyt
ajatukset saavat keskenään kielen karnevaalihumussa. Näiden ajatusten mielekkyys
syntyy siitä, miten ne kuvataan. Ja niin kuin karnevaalissakin ihminen ei leiki vain
ilmaistaakseen itseään, vaan myös leikki puhuu siihen osallistuvien ihmisten kautta.

TIEDON KÄYTÄNNÖSTÄ, KÄYTÄNNÖN TIEDOSTA

Lang: En ole kiinnostunut totuudesta sinänsä, vaan sen käyttökelpoisuudesta.

Rosen: Totta! Terapiassa luoduista tarinoista mitkään eivät ole toistaan
totuudellisempia. Kyse on siitä, että jotkut luovat paremmin myönteistä
lopputulosta kuin toiset. Emme korosta tietoa sen validisuuden vuoksi, vaan
elinkykyisyyden ja käytännön soveltuvuuden mukaan.

Riikonen & Smith: Asian voisi sanoa lyhyestikin: kertomus, joka tuottaa
toivotun tuloksen on paras. Tärkeintä ei ole se, mitä me tiedämme, vaan
miten me tiedämme.

Korman: Maailman ja ilmiöiden mielekkyys syntyy siitä, miten me kuvaamme
ne. Ja usein näemme vain sen minkä voimme kuvata ja kuvaamme
vain sen minkä näemme.

Lang: Wittgensteinin mukaan ei ole mitään sellaista kuin teoria. Häntä on
hyvin vaikea lukea, koska hän kirjoitti lauseita ja leikkasi niitä sitten paperista
irti. Sen jälkeen hän otti ne ja heitti laatikkoon, missä oli jo liuta vanhoja
lausepalasia. Lähtiessään luennolle hän kahmaisi niitä nipun mukaansa
ja pani ne sattumanvaraiseen järjestykseen Hänen mielestään shakin teoriasta
kirjoitettu kirja kertoo vain paperilla, miten shakkia pelataan. Se on shakkia
sanoilla, ilman lautaa. Teoria on elettyä käytäntöä. Ja käytäntö
elettyä teoriaa.

Kvale: Minäkin olen sitä mieltä että psykologisen tiedon validiteetti riippuu
aina tiedon eettisestä arvosta.

Korman: Käytännön työssä tuo tarkoittaa kai sitä että tietyn teorian mukaan
tehty diagnoosi johtaa tuon saman teorian mukaiseen hoitoon ja että terapeutti on
näin osa sitä systeemiä, joka luo sen, mitä etsitään.

Lang: Minulla on tapana aloittaa koulutukset panemalla ihmiset keskustelemaan
niistä unelmista, joita heillä on omasta työstään. On aina moraalinen kysymys kun
valitsemme sen mistä puhumme ja miten puhumme. Kerran Ruotsissa toteutimme
erään kouluprojektin panemalla oppilaat pareittain vastaamaan seuraaviin
kysymyksiin: “Milloin ihmiset sanovat meidän luokastamme jotain
hyvää?” “Milloin olit viimeksi tyytyväinen luokkaasi?” “Milloin viimeksi tunsit,
että olit ylpeä kuuluessasi tähän luokkaan?” Oppilaat haastattelivat myös opettajia
kysymällä:”Milloin viimeksi tunsit ylpeyttä/toivoa luokastasi?”
Koko luokalta kysyttiin:”Jos näitä asioita tapahtuisi enemmän, millainen unelma
teillä on luokastanne tulevaisuudessa?” Maanantait aloitettiin päivänavauksella:
“Mitä kivaa tapahtui luokassamme viime viikon aikana?” Luokka sai myös pohtia
kysymystä:”Millainen on tuleva viikko kun näitä asioita tapahtuu lisää?”
Puhuttaessa tällä tapaan unelmista tulevaisuus alkaa usein luoda nykyisyyttä.
Eräs moraalinen valinta onkin tutkia elämän ihmettä ja unohtaa kaikki muu. Tärkeitä
tutkimuskohteita olisi esim. selvittää miten ihmiset saivat aikaan sen globaalisen
yhteistyön, jolla isorokko aikoinaan voitettiin. Olisi myös arvokasta ja oikein
tutkia sitä miten aparthaid saatiin loppumaan
Etelä-Afrikasta.

Peter on syntynyt Zambiassa ja työskennellyt pappina ennen terapeutiksi
ryhtymistään. Omien sanojensa mukaan hän luopui entisestä ammatistaan,
koska ei hyväksynyt uskonnon nimissä tapahtuvaa epäoikeudenmukaisuutta.
Nykyisin hänellä on monta rautaa tulessa. Paitsi että hän on KCC:n(Kensington
Concultation Centre) varajohtaja Lontoossa hän tekee töitä Kolumbiassa katulasten
auttamiseksi. Hän on myös ollut mukana kehittämässä tukityötä Bosnian sodassa
traumatisoituneiden naisten parissa. Tämän lisäksi hän on luonnollisesti
työskennellyt Afrikassa lasten, kidutettujen ja erilaisten yhteisöjen
kanssa.

MUUTOKSEN MERKITYKSESTÄ JA MERKITYKSEN MUUTOKSESTA

Lang: Merkitys ei löydy sanakirjasta! Sanojen merkitys on siinä, mitä ihmiset
tekevät kun he käyttävät kieltä ja muutoksia synnytetään luomalla puhumisen
kuviot muutosta edistäviksi. Elämä koetaan arvokkaana, kun siinä on merkitystä ja
mieltä ja ihmisten välinen dialogi luo siihen merkitystä. Wittgensteinille
ymmärtäminen oli sama asia kuin tieto siitä miten ongelmallisessa
tilanteessa edetään.

Rosen: Ihmiset ovat merkityksiä luovia olioita. Merkitykset syntyvät ihmissuhteisiin
liittyvän vuorovaikutuksen tuloksena. Voisi sanoa että dialogiset
(konstruktivistiset) terapeutit luovat asiakkaittensa kanssa uustarinoita korostaen
ihmisen parhaita puolia ja rakentaen myönteistä tulevaisuutta. Ajan myötä asiakkaan
tarina voi muuttua kun hän kehittää oivallusta itsestään ja tulkitsee
elämäntarinaansa uudella tavalla. Tällä tavoin yksilöllinen historia konstruoidaan
uudelleen pikemminkin kuin “muistetaan”.

Carlsen: Kuulostaa tutulta! Dialoginen kuuntelu on parhaimmillaan keskinäisten
merkitysten muovailua ja suurin osa itsetuntemusprosessiamme onkin sopivien - so.
sellaisten jotka luovat elämäämme mielekkyyttä henkilökohtaisten metaforien
etsimistä yhdessä toisten ihmisten kanssa.

Riikonen & Smith: Ajatuksenne ovat inspiroivia. Mekin olemme miettineet näitä samoja
juttuja kahvilakeskusteluissamme. Mielestämme tutkimuksen pääasiallinen tehtävä on
löytää mielikuvia ja metaforia, jotka paljastavat uusia yhteyksiä ja
mahdollisuuksia. Auttamistyössä luodaan lupaavia mahdollisuuksia...dialogisia
ilmiöitä, joita osallistujat tuottavat. Kommunikaatio ei tällöin ole vain
informaation siirtoa, vaan yhteisten tapahtumien ja väliaikaisten maailmojen
rakentamista. Ja hyvä kommunikaatio tulisi määritellä moraalisin kriteerein. Hyvä
kommunikaatio on sitä, mikä tekee ihmiselle hyvää: se laajentaa hänen
mahdollisuuksiaan ja lisää omanarvontuntoa. Terapiassa on kyse ennen kaikkea
hyödyllisistä ja innostavista suhtautumis- ja puhetavoista.

Lang: Noin kun ajattelee niin merkitys ei ole mitään kiinteää, vaan se kehkeytyy
dialogissa. Sanojen merkitykset ovat perhosen toukkia, joita aurinko lämmittää ja
jotka muuttuvat perhosiksi, joilla puolestaan on uusi merkitys. Terapeutin tavoite
on napata kiinni näistä uusista merkityksistä. Kysyimme esim. äidiltä, joka oli
yrittänyt itsemurhaa niin että lapset löytäisivät hänet varmasti “Miksi teit sen
juuri siellä?” “Halusin kuolla ja rakastan lapsiani ja halusin heidän
löytävän minut.” “Teit siis tuossa tilanteessa vastuullisen valinnan äitinä.”
Tai kysyimme isältä, joka oli pahoinpidellyt poikaansa: “Miksi mursit vain poikasi
toisen käden?” “Siksi että rakastan lastani.” “Miten onnistuit
kontrolloimaan itseäsi ja mistä sait voimia viedä poikasi sairaalaan?”...jne.

Riikonen & Smith: Lupaavat asiat ovat kipinöitä tai perhosia, joiden pyydystäminen
vaatii suurta valppautta ja yhteistä tarkkaavuutta. Mahdollistava
vuorovaikutus kannustaa ja kutsuu itse asiassa velvoittaa - jokaista osallistujaa
yhdessä luomaan ja havaitsemaan lupaavuutta.

Lang: Minun mielestäni terapeutin on mentävä asiakkaan kanssa “kielikouluun”.
Wittgenstein on sanonut kiehtovasti, että “jokaiseen kieliopin pisaraan liittyy
merkitysten meri”. Terapian tavoite on meren tutkiminen, ei pisaraan tuijottaminen.
Työntekijän on oltava koko ajan kiinnostunut asiakkaansa “kieliopista” ja
kulttuurista. Luomme koko ajan yhdessä asiakkaan kanssa merkitystä siihen mitä
tapahtuu, sillä “minä olen olemassa sinun sanoissasi ja sinä minun”. Kun terapeutti
liittyy asiakkaan maailmasta asiakkaan verbaaliseen ja emotionaaliseen kieleen, he
voivat yhdessä synnyttää uusia, tulevaisuuteen
suuntautuvia kysymyksiä. Eräässä pariharjoituksessa, jota mielelläni käytän
seminaareissani ja jossa ilmenee hyvin arvostavan kielen käyttö lupaavien
todellisuuksien luomisessa, ihmiset kysyvät toisiltaan 1) “Milloin olet ollut ylpeä
itsestäsi? Mikä on ollut tähtihetki elämässäsi/ työssäsi/parisuhteessasi viime
aikoina?” 2) “Mikä nimenomaisesti teki siitä tähtihetken?” 3) “Miten täsmällisesti
ottaen teit sen?” 4) “Mitä tämä kertoo sinusta ihmisenä?” Ja
koska sankaritarinoilla on aina fyysinen vasteensa ihmisen immunologisessa
systeemissä, lopuksi on vielä hyvä kysyä: “Miltä haastattelu tuntui kehossasi?”

Muodikas postmodernistinen ajatus näyttää olevan se että emme “näe”
maailmaa sellaisenaan, suoraan, vaan aina pelkästään käsitteittemme kautta. Maailmaa
ei siis havaita, se tulkitaan. Mitkään tulkinnat eivät ole
toistaan totuudellisempia. Tästä seuraa se että tieteen ja runouden, logiikan
ja kirjallisuuden, historian ja mytologian, tosiasioiden ja fiktion
välillä ei epistemologisesti ole suurtakaan eroa. Se mitä havaitsemme on
aina välitettyä todellisuutta, käsitteellistä karttaa, ei maastoa. Näin ollen
tiedettäkin ohjaavat ihmismaailman valta ja ideologiat: sekin voi olla
rasistista, seksististä, imperialistista tai vapauttavaa, voimittavaa, uusia
mahdollisuuksia luovaa. Tutkijan asenteella, kysymysten moraalisella ja
eettisellä valinnalla on siis ratkaiseva merkitys.

I-DENTITEETISTÄ JA ME-DINTITEETISTÄ

Lang: Identiteetti syntyy niistä tarinoista, joita muut meistä kertovat. Se ei ole
mikään ihomme alla oleva muuttumaton olio, vaan se on niissä elämänkertomustemme
kudelmissa, joista osa on myös itsemme tekemiä. Lyhin tie itsetuntemukseen kulkee
toisten ihmisten kautta!

Riikonen & Smith: Mielenkiintoisesti sanottu. Me sanoisimme tuon saman niin että
terapia on yhdessä luotujen todellisuuksien jatkuvaa kehitystä ja
uudelleenmuotoilua. Ja nämä todellisuudet eivät tosiaankaan ole ihmisten
ominaisuuksia.

Rosen: Olen kuitenkin havainnut että vaikka ihmisten ongelmalliset elämäntarinat
eivät ole universaaleja totuuksia, niin usein me ihmiset samaistumme ja takerrumme
niihin. Tällöin niistä tulee ikään kuin kiinteitä kuvia minästämme. Muuttumaton
“minä” on kuitenkin vain illuusio, tarina, joka kehittyy suhteistamme ulkomaailmaan.
Se on oleellisesti käsitteellinen luonteeltaan. Koska kaikki muuttuu koko ajan
synnytämme väistämättä jatkuvaa kärsimystä samaistumalla pysyvään ja kiinteään
minäkuvaamme. On mielenkiintoista havaita, miten buddhalaisessa ajattelussa esiintyy
samankaltainen ajatus “minästä”.
Erityisesti theravada-buddhalaisuuden mukaan kaikki asiat ovat erillisestä
olemuksesta tyhjiä, koska ne ovat pysymättömiä ja ovat vain suhteessa
toinen toisiinsa. Meidän käyttämäämme persoonallisuuden käsitettä
vastaa käsite “atta” l. minä. Ei ole olemassa kuitenkaan mitään pysyvää ja
muuttumatonta minää, vaan ihmisen minä on “anatta”, vailla pysyvää itseyttä.
Psykofyysinen olento, jota nimitetään ihmiseksi koostuu viidestä ilmiöryhmästä:
aineellisesta muodosta, tuntemuksista, mielteistä, tahtomuksista ja tajunnasta.

Lang: Tästä pääsemmekin siihen vanhaan toteamukseen ettemme voi työntekijöinä
muuttaa asiakkaitamme, voimme vain luoda heidän kanssaan uuskertomuksia niistä
tarinoista, joita toiset ovat heistä tehneet. Silloin voi tietysti myös paljastua
että I-dentity = we-dentity tai I-deas = we-deas tai Idiots
= we- diots. Koska identiteetti on samaistumisprosessin tulosta voimme
käytännön työssä soveltaa ajatusta esim. haastattelemalla hyväksikäyttäjäisää
tyttären roolista käsin: “Onko sinulla koskaan ollut sellaisia hetkiä,
jolloin on tapahtunut sellaista, mitä et halunnut?” “Mitä halusit kertoa isälle
kun huusit?” Näin isä alkaa rakentaa uutta identiteettiä lapsensa silmin ja
korvin. Hänet voidaan myös panna kulttuurimmme mukaiseen Hyvän Isän rooliin
kysymällä: “Mitä Hyvänä Isänä sanoisit tässä tilanteessa?” “Miten tulet tekemään
nämä Hyvän Isän teot?”

Tässä kohtaa Peterin ajatukset sivuavat psykodraaman luojan Jacob Morenon käsityksiä
roolinvaihdon merkityksestä, jolloin “minä katselen sinun
silmilläsi ja sinä katselet minun silmilläni”.

Lang: Kun joku asia loppuu, joku uusi asia alkaa. Lopuksi vielä harjoitus,
jonka jokainen tätä artikkelia lukeva voi tehdä itselleen vaikkapa nyt.
1) Kuvittele että olet tulevaisuudessa, missä elämäsi on onnellista ja toimivaa.
2) Miten pääsit tänne?
3) Mitä näet täältä kun katsot nykyhetkeen? Mitä siinä nyt arvostat?

KARNEVAALIHUMUN JÄLKEEN

Vanhan Zen-sanonnan mukaan “sormi, joka osoittaa kuuta, ei ole kuu”.
Sanat ja ajatukset eivät kykene edustamaan elämäkarnevaalin kokonaisuutta.
Ne saattavat olla yrityksemme sopeutua mystiseen nykyhetkeen tai
todellisuuteen vertaamalla sitä menneeseen, nimeämällä ja luokittelemalla
sitä. Elävä, juokseva ihminen on eri asia kuin ihminen, joka juoksee
filmissä. Filmi näyttää prosessin sijaan pelkästään sarjan still-kuvia.
Havaitsemistapamme vuoksi emme kuitenkaan näe että kyseessä on
illuusio.

Eräs kriitikko kysyi kerran Isadora Duncanilta, mitä hänen loistelias
tanssinsa merkitsee, mikä sen syvin tarkoitus on. Tanssijatar vastasi: “Jos
tietäisin sen, en tanssisi.”

Lähteet:

1. Abrahamsson, E. & Berglund, G.: Peter Lang & Elspeth McAdams. Kirjassa
Skapande konversationer. Möten med familjeterapeuter och deras idéer. Mareld,
Stockholm, 1997.

2. Carlsen, M.B.: Metaphor, Meaning-Making and Metamorphosis. Kirjassa Rosen, H.
& Kuehlwein, K. (toim.) Constructing Realities. Jossey-Bass, 1996.

3. Gothoni, R. & Niinimäki, M.: Buddhalainen sanasto ja symboliikka.
Gaudeamus, Helsinki, 1990.

4. Korman, H.: On the ethics of constructing realities.
http://www.angelfire.com/biz/ sikt/on_eth.html

5. Kvale, S.: Postmodern Psychology: A Contradiction in Terms? Kirjassa Kvale,
S. (toim.) Psychology and Postmodernism. Sage, 1992.

6. Lang, P.: Moraalisen, eettisen ja arvostavan kielen käytöstä hoitotyössä.
Workshop, Kymin A-klinikka, 4.-5.6. 1997.

7. Riikonen, E. & Smith, G.M.: Inspiraatio ja asiakastyö. Vastapaino, 1998.

8. Rosen, H.: Meaning-Making Narratives - Foundations for Constructivist and Social
Constructionist Psychotherapies. Kirjassa Rosen, H. & Kuehlwein, K. (toim.)
Constructing Realities. Jossey-Bass, 1996.

<< paluu