<< paluu

Ratkes 4/1999

Perinteistä tyyliä, kerien, helppousaste 5.6 – ratkaisukeskeistä koulutyötä

Tapio Malinen

Koulutyön arki on täynnä ongelmia. On sekä eettisesti että yhteistyön kannalta arveluttavaa tehdä pitkiä terapioita tilanteissa, joissa tarvitaan nopeita ratkaisuja tapausruuhkien purkamiseksi. Työntekijöinä meillä on aina mahdollisuus valita lähtökohtamme: nähdä ihminen joko patologioiden kautta tai kykenevänä tekemään parhaansa ja sen, mikä kulloisessakin tilanteessa on mahdollista. Kysymys on moraalisesta valinnasta, ei totuudesta. Koulutyön kannalta on oleellisempaa pohtia (ja kokeilla), mikä toimii ja mikä ei kuin miettiä, mikä on normaalia ja kuka on syyllinen. Jopa yksilön sisäisen rajoitteen (esim.neurologinen häiriö) kohdalla ongelmallisen vuorovaikutuksen muuttaminen voi täydentää esim. lääkityksen tai erityisopetuksen osuutta.

Seuraavassa kuvataan erästä tapaa tehdä ratkaisukeskeistä työtä koulussa (1). Tehdyillä kysymyksillä on aina kaksoisluonne: niillä saadaan tietoa asiakkaan tilanteesta ja ne ovat interventioita, joilla luodaan myönteistä muutosodotusta.

Ongelman kuvaus

9-vuotiaan Mikon äiti soittaa koulupsykologille ja haluaa varata ajan 3-luokkalaiselle pojalleen. Mikko on syyslomalla sairastetun flunssan jälkeen ollut viikon päivät kotona valittaen erilaisia somaattisia vaivoja: rintakipua, päänsärkyä, epämääräistä ahdistusta ja muita tuntemuksia kehossaan. Kipuihin liittyy pelko siitä, että jotain pahaa voisi tapahtua. Mikko soittelee monta kertaa päivässä äidille töihin valittaen pahaa oloaan ja kipuja. Aamuisin Mikko haluaisi lähteä kouluun, mutta lähtötilanteessa keholliset tuntemukset voimistuvat ja hän jää kotiin. Perheen isä on kuollut 1.5 vuotta sitten. Äidillä on miesystävä, joka asuu muualla.

Kommentti: Ongelmasta tehdään tarkka kuvaus, josta käy ilmi hyvin yksityiskohtaisesti mitä tapahtuu. Konkreettisuus auttaa selvittämään niitä tapoja, joilla ongelmaa on yritetty ratkaista.

Taulukko 1: Haastatteluvaiheet ja kysymyksiä, joita voi käyttää

Ongelman kuvaus
• Jos kuvaisin videokamerallani, niin mitä tapahtuu, mitä näkisin? Mitä kuulisin?
• Mitä tapahtuu ensiksi? Mitä sitten ? Ja mitä sitten?
Ratkaisuyritykset
• Miten olet yrittänyt ratkaista ongelmaa? Mitä muut ovat tehneet?
• Mitä muuta olet harkinnut tekeväsi?
Tavoitteet
• Mikä olisi merkki siitä, että muutos olisi tapahtunut?
• Mikä saisi opettajan vakuuttuneeksi siitä, ettei sinun enää tarvitse tulla tänne?
• Skaalalla 1:stä (ei ongelmia) 10:een (iso ongelma) missä olet nyt? Missä haluaisit
olla? Mikä olisi merkki siitä että olet edennyt puoli askelta?
Poikkeukset
• Mitä sellaista tunnilla tapahtuu jo nyt, minkä haluaisit jatkuvan?
• Missä tilanteessa ongelmaa ei esiinny?
• Milloin tilanne on hieman parempi? Miten se eroaa siitä kun kaikki on huonosti?
Kuka silloin tekee ja mitä?
Millainen on asiakkaan kartta ja rooli?
• Miksi uskot että ongelma ilmenee juuri nyt?
• Kuka tilanteessa on huolestunein? Kuka seuraavaksi huolestunein?
• Miten halukas olet tällä hetkellä tekemään jotakin? Miten halukkaita muut ovat?
(Murphy, J.J. 1994)

Ratkaisuyritykset
Äiti kertoo käyttäneensä Mikkoa sekä terveyskeskuksessa että yksityisellä lääkärillä. Lääkärit ovat todenneet pojan terveeksi ja äitiä on pyydetty soittamaan psykologille. Aamuisin äiti on vakuutellut Mikolle, että ei ole syytä huoleen ja että kivut kyllä lakkaisivat kun poika vain lähtisi kouluun.

Kommentti: Usein tavat ratkaista ongelmaa muodostuvat ongelmiksi. Siksi on hyvä selvittää, mitä on tehty ja miten. Joskus ihmiset ovat toimineet myös menestyksellisesti, mutta eivät itse pidä muutoksia merkityksellisinä. Selittävien tulkintojen tai yleisluontoisten toteamusten sijaan ratkaisuyritykset pyydetään kuvaamaan mahdollisimman konkreettisesti.

Tavoitteet

Mikko pyydetään koulupsykologin vastaanotolle yhdessä niiden perheenjäsenten kanssa, jotka perhe itse katsoo tärkeiksi ratkaisujen teossa. Paikalle tulevat Mikko ja äiti. Istunto aloitetaan luomalla tunnelma rennoksi ja miellyttäväksi. Sitten molempia pyydetään kuvittelemaan, mistä he tietäisivät tapaamisen onnistuneen; kun istunnon lopussa on hyvä olo ja ollaan tyytyväisiä, niin minkälaisia asioita oltaisiin käsitelty? Sekä Mikko että äiti ovat yhtä mieltä siitä, että onnistuneessa istunnossa oltaisiin puhuttu siitä, mitä voitaisiin tehdä, että kivut lakkaisivat ja että Mikko lähtisi kouluun. "No kun Mikko on tullut kouluun ja se sujuu hyvin ja Mikko on terve ja elämäkin taas sujuu, niin millaista silloin on?" Hyvin tarkan ja monitasoisen (mitä näkyy, kuuluu, miltä tuntuu, mitä ajatuksia on itsestä, mitä muut ajattelevat) tulevaisuusvision tekemiseen käytetään runsaasti aikaa.

Kommentti: Asiakkaan kanssa tehdään selkeitä tavoitteita, jotta interventiot sopisivat tarpeisiin ja niiden toimivuutta voisi arvioida. Hyvässä, selkeässä tavoitteessa jokin toivottava asiantila alkaa sen sijaan että jokin epätoivottava loppuu. Esim. “Tulen illalla kotiin klo. 10 kolmena päivänä viikossa.” “Kirjoitan läksyt reissuvihkoon, teen ne ennen iltauutisia ja pakkaan reppuni ennen nukkumaanmenoa.” Usein ihmiset kuvaavat tavoitteita hyvin epämääräisesti ja abstraktisti: “Liisan itsetuntoa on lisättävä”. “Villen on oltava vastuullisempi”. Työntekijä voi auttaa määrittelemään ne tarkemmin esim. kysymällä “Mitä Liisa tekee erilailla kun hänellä on lisää itsetuntoa?” tai “Mitä sellaista Ville voi tehdä, joka kertoisi, että hän on otttanut lisää vastuuta?” On myös kyettävä tarvittaessa luopumaan vanhoista tavoitteista, jos työskentelyn kuluessa ongelma määrittyy uudella tavalla.
Murrosikäiset tuntevat harvoin tarvetta muuttaa itseään kun heidät lähetetään työntekijän luokse olettaen että “kyllä siinä on jotain vikaa, mikä täytyy löytää ja korjata”. Tällaisessa tilanteessa voi neuvotella uuden ongelmanmäärityksen, jonka nuorikin voi hyväksyä. Hän voi olla halukas muuttamaan käyttäytymistään esim. “saadakseen lisää vapautta” tai saadakseen aikuiset pois niskan päältä.”

Poikkeukset
Seuraavaksi äiti ja Mikko saavat arvioida asteikolla nollasta kymmeneen (0 = pahemmaksi ongelma ei voi tulla, 10 = ei ongelmaa) sen, milloin tilanne on ollut pahimmillaan ja sen, missä nyt ollaan. Ilmenee, että molempien mielestä pahin on takanapäin: tilanteessa on edetty jo 3.5:stä 7:ään (!) "Miten ihmeessä olette sen saaneet aikaiseksi?" koulupsykologi kysyy. Äiti kertoo, että "ollaan oltu kotona...käyty autonäyttelyssä...tehty kaikenlaista... tekemisestä tämä kipu ei ole tykännyt ja siinä me ollaan oltu sitä ovelampia!"

Kommentti: On mielenkiintoista havaita, miten Mikon äidin kielenkäytössä ongelma ulkoistuu kun hän kertoo, mistä kipu ei ole pitänyt. Se jää työntekijän mieleen myöhempää käyttöä varten.

Asiakkaan kartta ja rooli
Mikko kertoo olevansa hämillään tilanteesta, eikä oikein tiedä mistä on kysymys: "Kai mä olen jollain tavalla sairas ja ne lääkärit vaan ei huomannut sitä." Äiti miettii myös "voisko siellä koulussa olla jotain, josta tämä kiikastaa?" Mikko ei kuitenkaan osaa nimetä mitään erityistä pulmaa koulunkäynnissään. Kysyttäessä, miten valmis Mikko olisi tulevaisuudessa tekemään jotakin ratkaistakseen ongelmansa (asteikolla nollasta kymmeneen), Mikko vastaa 10 (!) "koska mä haluan olla kavereiden kanssa ja pelata sählyä." Äiti on myös valmis tekemään "ihan mitä tahansa, että saatais tää juttu selväksi."

Kommentti: On hyvä arvioida asiakkaan sisäinen kartta so. ne uskomukset, jotka koskevat ongelmaa, sen syitä ja ratkaisua. Ihmiset ovat halukkaampia tekemään jotain asioilleen silloin kun ehdotukset vastaavat heidän uskomuksiaan ja ajatuksiaan. Se miten puhutaan on yhtä tärkeää kuin se mistä puhuaan. (Murphy, J. J. & Duncan, B. L., 1997). Näin palaute ja mahdolliset ehdotukset voidaan antaan tavalla ja kielellä, jotka asiakas parhaiten hyväksyy. Mikko on tällä hetkellä myös roolissa, jossa hän todennäköisesti on valmis tekemään jotakin.

Interventio
Istunnon lopulla psykologi pitää pienen tauon, jonka aikana hän käy itsekseen lävitse käydyn keskustelun ja suunnittelee palautteen Mikolle ja äidille. Palautteessaan psykologi kertoo, miten suuren vaikutuksen häneen on tehnyt Mikon ja äidin yksimielisyys tavoitteesta ja halustaan tehdä jotakin..."ihan mitä tahansa"...ongelman ratkaisemiseksi. Palautteessa korostetaan myös sitä, että Mikko ja äiti tietävät tarkkaan, millaista elämä on silloin, kun ongelmaa ei enää ole ja että he ovat jo tehneet paljon asioita, joista Kipu ei pidä. "Mutta ehkä tässä onkin kysymys niin ovelasta sairaudesta, että se on jäänyt jopa lääkäreiltä huomaamatta ja saa nähdä kumpi teistä on jatkossa ovelampi, Kipu vai te!" psykologi sanoo ja suosittelee tekemään lisää sitä, mitä äiti ja Mikko ovat jo tehneet ja tekemään jatkossakin havaintoja siitä, mistä asioista Kipu ei pidä. Kesken psykologin puheen Mikko sanoo, että hän haluaisi tehdä jotain vieläkin ovelampaa. Mikolle annetaan lisätehtäväksi ennustaa iltaisin, kumpi tulee olemaan seuraavana päivänä ovelampi, Mikko vai Kipu? Päivän aikana Mikko saa kirjoittaa muistiin, miten hyvin hän osasi ennustaa. Lopuksi psykologi toteaa, että kun Mikko menee kouluun, kukaan ei tiedä, miten hän sen tulee tekemään ja että hän saa itse päättää, miten se tapahtuu. Istunto lopetetaan ja Mikolle varataan uusi aika viikon päästä.

Kommentti: Interventioita voidaan rakentaa esim. a) poikkeuksille b) määrittelemällä ongelma tai tilanteen jokin osatekijä uudelleen (esim. kun oppilas puhuu tunnilla pyytämättä lupaa, se on merkki innostuksesta ja kiinnostuksesta) c) määräämällä ongelma tapahtumaan uudessa kontekstissa (esim oppilasta pyydetään parittomina päivinä käyttäytymään luokassa tavalliseen tapaan ja parittomina päivinä tekemään jotain erilaista) d) metaforatyöskentelylle (esim. asiakas saa jatkaa istunnon aikana aloitettua tarinaa tai piirrosta, jossa on ulkoistettuna Ongelmahahmo ja Ratkaisuhahmo(t). ( Durrant, M., 1995). Ulkoistamalla ongelma pyritään syyllisyyteen ja häpeään liittyvä energia muuttamaan luovuudeksi ja leikittelevyydeksi, “joita ongelmat inhoavat yhtä paljon kuin vampyyrit valkosipulia.” (Freeman, J. et.al., 1997)

Muutosten ylläpitäminen: 2. tapaaminen

“No, mikä on paremmin tai erilailla?” Mikko kertoo, että on mennyt kouluun (!) ja on skaalalla 7.5:ssa. Kysyttäessä, miten on tämän saanut aikaiseksi vastaa että “mä vaan menin ja nyt on vähän parempi olo kun on tekemistä”. Tehnyt ennustustehtävän joka päivä viikon ajan. Ennustanut kaikki päivät hyviksi; vääriä ennustuksia ollut vain yksi. Ohjataan nyt kartoittamaan Kipu Otuksen liikkeet seikkaperäisesti: mistä se tykkää ja mistä ei? Miten se on vaikutanut Mikon ja kavereiden suhteisiin? Miten saavutetut voitot ovat vaikuttaneet Mikon käsityksiin itsestään jne . “Se pitää siitä kun makaan kotonani tai muualla paikoillaan ja ei pidä siitä kun pelaan sählyä ja olen kavereiden kanssa.” Ohjataan kuolleen isän rooliin ja kysytään “isältä”, mitä hän ajattelee siitä, mitä Mikko on tehnyt ja mitä se kertoo pojasta. “Olen ylpeä Mikosta…sillä on päättäväisyyttä ja rohkeutta.” “Isä” luottaa myös siihen että poika tulee voittamaan Kivun. Palautteessa Mikkoa onnitellaan kaikesta, mitä on tehnyt Kivun voittamiseksi. “Nyt on tietty hyvä edetä hitaasti, koska nämä otukset saattavat olla hyvin ovelia.” Saan tehtäväkseen jatkaa ennustamista.

Kommentti: Kun myönteistä muutosta tapahtuu, työntekijä siirtyy valmentajan rooliin. Mitä enemmän ihmiset kokevat, että he ovat itse aktiivisesti osallistuneet muutokseen sitä todennäköisemmin he haluavat jatkaa samaan suuntaan. Kysymyksiä, jotka voimistavat asiakkaiden kokemusta omasta “tekijänoikeudestaan” ovat esim. a) ne, jotka selventävät heidän omaa osuuttaan onnistuneessa kehityksessä (“Mitä sellaista teit, mikä lisäsi yhteistyötä luokkasi kanssa?” b) ne, jotka suuntautuvat tulevaisuuteen (“Mitä pitäisi tapahtua, jotta voisit jatkaa näin?”. Vaikka ihmiset ovat helpottuneita nopeista muutoksista, he voivat myös pelätä niiden väliaikaisuutta. Työntekijä määrittelee tällöin väliaikaiset takaiskut osaksi muutosprosessia ja asiakas valmentautuu niihin etukäteen (“Jos näin tapahtuisi, niin miten psyykkaisit itsesi taas oikealle tielle?”)

3. tapaaminen
Mikko on ennustanut edelleen kaikki päivät hyviksi yhtä lukuunottamatta. Hän arvioi olevansa skaallalla nyt 8:ssa. Psykologi ohjaa hänet sosiaalisen atominsa rooleista kuvailemaan, mikä Mikon elämässä on tällä hetkellä erilaista aiempaan verrattuna ja miten se on saatu aikaan. Äidin roolissa hän sanoo: “Mikko on ollut iloisempi ja pirteämpi, kun on mennyt enemmän kavereille…jaksaa olla enemmän ulkona.” Opettajan roolissa: “Se on ollut koko ajan koulussa, koska se päätti vaan tulla.” Paras kaveri: “Jaksaa olla enemmän minun kanssani, on iloisempi koska me tehään kaikkea yhdessä.” Kysyttäessä mikä olisi Mikolle merkki siitä ettei tapaamisia enää tavitsisi jatkaa hän vastaa: “Jaksan pelata sählyä ja lätkää…iloa tulee vielä lisää ja jaksan olla kavereiden kanssa.” Kolmannen tapaamisen jälkeen terveydenhoitaja soittaa ja kertoo että Mikko käy vastaanotolla päivittäin valittamassa erilaisia kipuja ja kyselee ovatko ne vaarallisia. Myös äiti on soittanut ja kertonut olevansa väsynyt pojan valituksiin kotona. Suunnitellaan seuraava tapaaminen yhdessä äidin kanssa koululääkärin vastaanotolla.

4. tapaaminen
Yhteistapaamisen keskeisenä sisältönä on yksityiskohtaisen tarinan tekeminen siitä, miten Kivusta huolimatta Mikko on lähtenyt joka aamu kouluun ja miten muissakin tilanteissa on ollut Otusta ovelampi. Istunnon lopulla hänelle kerrotaan lääkärin kanssa, että “harvoin 9-vuotias pitää terveydestä näin hyvää huolta kuin sinä ja tulostakin on syntynyt. Seuraa edelleen terveyttäsi ja tee muistiinpanoja siitä ja tule kerran viikossa
näyttämään niitä terveydenhoitajalle. “ Mikko saa uuden ajan kolmen viikon päästä.

Kommentti: Tässä ongelma määritellään uudelleen ja asiakasta pyydetään jatkamaan sitä mutta eri tavalla. Tätä paradoksaalista interventiota käytetään usein muuttamaan urautuneita käyttäytymiskuvioita. (Molnar, A. & Lindqvist, B., 1989).

5. tapaaminen
“En ole moneen viikkoon ollut kipeä…keskittyminen koulusssa on lisääntynyt…olen tehnyt enemmän läksyjä…en enää valita ja on ollut hauskempaa ja pystyn olemaan kavereiden kanssa paremmin. Jos Kipu vielä tulee takaisin, tiedän ettei se ole vakavaa.”
Mikko kertoo käynneensä viikon ajan terveydenhoitajalla näyttämässä muistiinpanojaan, “mutta sitte toisella viikolla en enää jaksanut, eikä kipujakaan ole ollut.” Hän on tyytyväinen tilanteeseensa, eikä tunne tarvetta jatkaa tapaamisia. Onnitellaan oveluudesta ja muista hyvistä ominaisuuksista ja taidoista, joita on projektinsa aikana käyttänyt ja sovitaan tapaamisten lopettamisesta.

Kommentti: Puolen vuoden päästä tehdyn seurantasoiton aikana äiti kertoo, että Mikko voi hyvin. “Joitain kertoja se on valitellut kipujaan, mutta sitten se on nopeasti ollut niitä ovelampi (nauraa).”

Lopuksi

“Sanat kiteyttävät ajatuksia, mutta kide ei ole enää neste”, sanoo Arthur Koestler.
Jokainen tapausseloste kuvaa ihmisten kanssakäymiseen liittyvän sateenkaaren väreistä vain murto-osan. On vaikeaa – ehkä mahdotontakin – etsiä pelkästään rationaalisesti sellaista ymmärrystä, joka osoittaisi oikeaksi terapeutin teorian ja selityksen, miksi tapahtui juuri niin kuin tapahtui. Merkitykset ja ymmärtäminen on neuvoteltu ihmisten välisissä dialogeissa ja intuitiivisuus on myöskin ohjannut työntekijän toimintaa.

Parhaimmillaan terapeutti kohtaa asiakkaansa kuin tuuli veden. Tällöin tekniikka ja ihmisten kohtaaminen ovat yhtä. Kun työntekijä luopuu tavoitteestaan saada aikaan jotain ennalta määriteltyä, muutokset tapahtuvat luonnostaan. Tällöin spontaanisuus ei ole ajattelematon refleksi, vaan luonnollista tarkoituksenmukaisuutta, jonka kulloinenkin hetki synnyttää.

Mikään terapeuttinen lähestymistapa tai tekniikka ei peitä työntekijän puutteellisia kuuntelutaitoja tai sitä ettei hän oikeasti usko asiakkaan kykyyn tietää itse mitä tarvitsee. (Berg, I. K.,1994). Vain kunnioittava ja arvostava suhtautuminen luo ilmapiirin, jossa asiakkaat voivat tunnustautua uudelleen siksi, mitä ovat.

________
(1) Lyhennelmä tästä tapauskertomuksesta on julkaistu alun perin Perheterapia-lehdessä 3/97

Lähteet:

Berg, I.K. (1994). A wolf in disquise is not a grandmother. Journal of Systemic Therapies, 13 (1), 13-14.
Durrant, M. (1995). Creative Strategies for School Problems. Guilford Press.
Freeman & Epston & Lobovits (1997.) Playful Approaches to Serious Problems. Norton.
Malinen, T. & Laaksonen, P. (1997). Koulun oppilashuolto – ratkaisuja systeemeissä, systeemejä ratkaisuissa. Perheterapia, 3/97.
Molnar, A. & Lindqvist, B. (1994) Tavoitteena työrauha, WSOY.
Murphy; J. J. (1994) Brief Therapy for School Problems. School Psychology International, Vol. 15, 115-131.
Murphy, J. J. & Duncan, B. L. (1997) Brief Intervention for School Problems. Guilford Press.

<< paluu