<< paluu

Ohuista häivähdyksistä rikkaaseen tarinaan
- johdatus narratiiviseen työnohjaukseen

Tapio Malinen

”There is a crack in everything. That´s how the light gets in”. L. Cohen/Anthem

Terapeutit ovat asiakkaittensa kaltaisia. Heitä yhdistää toisiinsa ehdonvaraisen olemassaolon perusominaisuudet: kärsimys, kaiken väliaikaisuus ja se ettei millään ole pysyvää, synnynnäistä luontoa. Ei edes terapeutin omalla ammatillisella minällä. Ihmisinä he pyrkivät myös samaan päämäärään: mielen tasapainoon, rauhaan ja onnellisuuteen.

Samalla tavalla kuin asiakkaat myös terapeutit, työnohjaajat ja muut ihmissuhdetyötä tekevät ovat herkkiä määrittelemään vaikeutensa voittopuolisesti osana identiteettiään. Ongelmat sijoitetaan ihmisen sisään ja huomio kiinnitetään siihen, mikä yksilössä on ”väärin” tai ”puutteellista”. Tällainen sisäistävä ajattelu- ja kokemistapa on yhteydessä länsimaisen tieteen ns. modernismiin liittyvään strukturalistiseen näkemykseen. Tämä ”totuustihentymä” on vallitseva ihmistyön piirissä, ja sillä on edelleen laaja vaikutus valtasuhteisiin ja työssä jaksamiseen (Malinen, 2008).

Narratiivinen työnohjaus on eräs tapa kyseenalaistaa ja avata ns. tieteelliseen diskurssiin sisältyvää ”vallan, tiedon ja retoriikan epäpyhää kokonaisuutta” (Madigan, 1998). Sen tavoitteena on palauttaa ihmisille takaisin heidän toimijuutensa, joka usein jää vallitsevien ongelmatarinoiden ja normalisoivien valtakäytäntöjen varjoon. Työtapaan on erityisesti vaikuttanut ranskalainen kriittinen filosofia sekä kulttuuriantropologit Glifford Geertz ja Barbara Meyerhoff. Myös kirjallisuustiede ja venäläinen lingvistikko, filosofi ja psykologi Lev Vikotsky ovat merkittävillä tavoillaan olleet mukana narratiivisen terapian ja työnohjauksen kehityshistoriassa.

Mekaanisen tekniikan sijaan narratiivista työnohjausta voidaan pitää filosofisena asenteena tai elämäntapana. Sen mukaan 1) tieto syntyy aina suhteissa. Elämme merkitysmaailmassa, joka rakentuu kielen avulla tietyssä historiallisessa ja sosiaalisessa tilanteessa. 2) Nämä merkitykset muodostuvat kertomuksiksi, jotka antavat mielekkyyden elämällemme ja identiteetillemme. 3) Elämä on monitarinallinen. Työnohjaukseen tulevien ihmisten työhön ja elämään vaikuttaa hallitseva ns. ongelmakyllästeinen tarina, joka usein peittää alleen lukuisat muut vaihtoehtoiset merkitykset ja tarinat. 4) Narratiivisessa työnohjauksessa ei ratkaista mitään, vaan rakennetaan yhdessä ongelmien varjoon jääneitä vaihtoehtoisia merkityksiä ja kokemuksia, jotka moniulotteisesti kuvattuina luovat uusia vaihtoehtoja ja toimintatapoja työhömme. 5) Ihminen ei ole ongelma. Ongelma on ongelma. Siitä voidaan puhua ihmisen ulkopuolisena asiana ja näin tutkia henkilön ja ongelman välistä suhdetta.

Valta…

Olemme syntyneet tarinoihin. Ne eivät pelkästään kerro elämästämme, ne ovat elämämme. Ne muodostavat havaintomme siitä, mikä on mahdollista ja mikä ei. Ne luovat käsityksemme itsestämme ja ohjaavat valintojamme. ”Besserwisser”, ”häirikkö”, ”innovatiivinen työyhteisö” ovat kaikki käsitteitä, joiden taustalla on lausumattomia ajatuksia normaalisuudesta ja siitä mitä Michael Faucault kutsuu ”ulkopuoliseksi katseeksi”. Michael White – narratiivisen työtavan keskeisin kehittäjä – toi tämän ranskalaisen filosofin ajatukset tiedon ja vallan välisistä suhteita narratiiviseen työtapaan (White, 1997). Foulcault kuvaa kahta erilaista valtakäytäntöä: perinteistä ja modernia. Perinteinen valta liitetään tavallisesti kuninkaisiin ja patriarkkoihin. Se ylläpitää sosiaalista kontrollia rangaistuksin ja moraalisin määrityksin. Moderni valta on sitä vastoin usein näkymätöntä ja perustuu sisäistettyihin normeihin. Sen piirissä ihminen toimii ikään kuin itse itsensä ”poliisina”. Usein työnohjaukseen tuotuja ongelmatarinoita tukevat modernin vallankäytön erilaiset normit, standardit ja mittatikut, jotka ihmiset ovat sisäistäneet elämänsä aikana. Työnohjauksessa näitä esineellistäviä tarinoita avataan ja niihin liittyvät ”totuusväitteet” asetetaan kyseenalaiseksi. Näin ihminen voi määritellä itsensä myös vaihtoehtoisten, hyvinvointia luovien kertomusten kautta ja löytää omaan ”paikallistietoonsa” perustuvia uusia toimintatapoja.

…takaisin omaan elämään

”Miksi kutsuisit tätä asiaa, jota vastaan olet kamppaillut? Miten Reaktiivinen Impulsiivisuus ilmenee työssäsi? Miten Se vaikuttaa siihen, mitä ajattelet itsestäsi työnohjaajana? Onko Sillä ollut muita vaikutuksia? Onko RI mielestäsi hyvä vai huono asia työssäsi? Miksi et halua Sen ottavan ylivaltaa työssäsi? Kun kerroit, että viime viikolla sinä ohjasit työtäsi eikä RI, niin kertoisitko tarkemmin, mitä tapahtui? Miten valmistit itsesi ottamaan tämän askeleen? Oletko koskaan aikaisemmin näyttänyt RI:lle sen omaa paikkaa? Kuka läheisistäsi ei olisi ollenkaan yllättynyt siitä, mitä olet tehnyt? Millaisia tarinoita hän voisi kertoa sinusta RI:n taltuttajana? Jos RI:n valta pienenisi entisestään, mitä sinut olisi silloin mahdollista tehdä? Miksi haluaisit käyttää energiaasi juuri näihin asioihin työssäsi? Liittyvätkö ne johonkin, mitä pidät työssäsi tai elämässäsi tärkeänä?

Narratiivisesti työskentelevä työnohjaaja voi käyttää esimerkiksi yllä olevia kysymyksiä, kun hän haluaa rakentaa ns. ainutkertaisista avautumista uusia, rikkaita tarinoita, joissa ohjattavat voivat määrittää ja hyväksyä itsensä uudella tavalla kokien riittävyyttä ja sisäistä rikkautta. Näissä keskusteluissa tehdään näkyviksi hallitsevassa tarinassa tai diskurssissa olevat ”aukot” tai ristiriitaisuudet niin, ettei tarinaa viestiä tai logiikkaa enää tarvitse hyväksyä (Bedhan, 2003).

Dialogista todellisuutta tutkineen venäläisen Mihail Bahtinin mielestä ”sanalle ei ole mitään kauheampaa kuin vastausta vaille jääminen” (Holqvist, 1990, s.33). Narratiivisessa työnohjauksessa on monta eri tapaa, miten orastavalle hyvinvointitarinalle voidaan tarjota yleisö, joka osallistuu uutta identiteettiä voimistavaan määrittelyseremoniaan. Työskenneltäessä ryhmässä sen jäsenet voivat reflektoida kuultua kertomalla, mikä heitä siinä eniten liikutti ja millaisia mielikuvia tarina herätti. He voivat myös jakaa ajatuksensa siitä, millä tavoin kuultu kertomus liittyi heidän omaan työhönsä ja millaisia suotuisia kehityssuuntia tarina avasi heidän omassa elämässään. Kun työryhmää ei voi käyttää, tarina voidaan kertoa uudestaan muullakin tavalla. Eräs vaihtoehto on virtuaalinen ryhmä. Kysymme haastatellulta, keiden hän olisi halunnut olla paikalla kuulemassa, mistä on puhuttu. Sen jälkeen tiedustelemme, miten hän kuvittelee näiden henkilöiden resonoivan kuultuun. Voimme myös pyytää ihmisiä olemaan itse reflektiivinen ryhmänsä. ”Jos olisit istunut tuolla nurkassa kuuntelemassa, mitä olemme keskustelleet, mikä tähän mennessä olisi koskettanut sinua eniten?” Tämän jälkeen voimme haastatella häntä samalla tavalla kuin haastattelisimme ryhmää (Combs & Freeman, 2004).

Nykyhetken historian dokumentointi

Työnohjaustapaamisen jälkeen kirjoitetut kirjeet ovat keskustelujen luonnollisia jatkeita, joissa vaihtoehtoiset merkityksenannot ja tarinat saavat entistä rikkaamman ilmaisunsa. Tässä kirje, jonka kirjoitin ensimmäisen tapaamisemme jälkeen eräässä työnohjauksessa.

Hyvä Kirsi ja Helena

Viime tapaamisemme aikana monet asiat koskettivat minua, ja koska ajattelen, että työnohjaus ei ole mitään yksilön päähän rajautuvaa toimintaa, vaan ihmisten välistä yhteistyötä, joka parhaimmillaan lisää kummankin osapuolen toimintamahdollisuuksia, päätin kirjoittaa teille ajatuksistani. Teen sen myös siksi, että haluan demonstroida kirjeitse tapahtuvaa tarinan rikastamista.

Kirsi, pidät tärkeänä sitä, että työnohjaajana olet rohkeasti uskollinen itsellesi, ja että pysähtyminen ja toimiminen, ”lepääminen” työtavassasi ja tosissaan oleminen eivät olisi vastakkaisia asioita toisilleen. Työtäsi siivittävä sisäinen rohkeus vaatii joskus erillään olemista ja uskoa tekemiseen silloinkin kun siitä ei saa välittömästi myönteistä palautetta.

Ovatkohan nämä asiat olleet sinulle aina tärkeitä vai onkohan niiden kehittymisellä oma historiansa? Ja mihinhän tarkoitukseen haluat niitä tulevaisuudessa käyttää?

Helena, sinulle on tärkeää tällä hetkellä toimia niin, että työnohjauksissasi puhutaan oikeista asioista, uskalletaan olla keskeneräisiä, tinkimättömästi ja välittävästi rehellisiä sekä annetaan ”hengen läpäistä materian”. Haluat työssäsi varjella Taiteilijaa ja Tutkijaa ja tavoittelet Villien Vihreiden Saarien yhdistämistä järkiperäiseen työn rajaamiseen.

Mistähän isäsi mahtaisi tällä hetkellä huomata, että nämä asiat elävät jo työssäsi omalla tavallaan? Ja mitähän hän siitä ajattelisi?

Minulle ajatuksenne koskettavat kysymyksiä, joita olen viime aikoina paljon miettinyt. Voisiko työnohjaus olla toimintaa, jossa ohjaajan – ei pelkästään ohjattavan – tapa katsoa ja kokea maailmaa koko ajan muuttuu? Millaista on työnohjaus, joka toimii työntekijän henkisen kasvun välineenä? Burn in, not out! – voiko työnohjaus olla keskustelullista kumppanuutta, jossa myös ohjaaja uusintaa jatkuvasti omaa hyvinvointiaan? Voisiko työ toimia ikään kuin eettisenä harjoituksena, jossa todellinen ja hyvä luodaan yhdessä? Miten uskollisuus itseään kohtaan ylläpitää ja lisää sekä ohjaajan että asiakkaan hyvinvointia?

Mitähän nämä kysymykset mahtavat teissä herättää?

Ajaessani luotanne takaisin Porvooseen koin hetken olevani etuoikeutetussa asemassa saadessani jatkossakin luoda kanssanne vuorovaikutuksellista tilaa näiden - ja ehkäpä muidenkin - kysymysten laajempaa ja selkeämpää tutkimista varten.

Kiitos siitä.

Ystävällisin terveisin,
Tapio

Lopuksi

Lopetellessani tätä artikkelia huomaan ajattelevani Sinua lukijani. Mikähän sai sinut lukemaan juuri tämän tekstin? Millaisiinkohan ajatuksiin tai käytäntöihin kiinnitit eniten huomiota? Olen kiinnostunut myös tietämään, mitkä ajatuksistani koskettivat sinulle tärkeitä arvoja tai elämisen tapoja. Mitähän sellaista olet kokenut, jonka vuoksi juuri nämä periaatteet ovat sinulle tärkeitä? Mietin jopa sitä, että mitähän vastaisin, jos saisin mahdollisuuden kuulla vastauksesi näihin kysymyksiin. Mutta se onkin jo toinen tarina.

Jätän vielä käyttöösi harjoituksen, jota voit työnohjaajana tehdä, kun virittelet narratiivista työtapaa arkesi pyhään.

Ajattele asiakastasi, jolla on ollut merkittävä vaikutus työhösi työnohjaajana. Tee roolinvaihto häneen. Vastaa seuraaviin kysymyksiin ”asiakkaana”.

Mikä vaikutus työnohjaajalla oli sinuun?
Mitä arvostat hänessä työntekijänä ja ihmisenä eniten?
Mitä haluaisit hänen tietävän yhteistyöstänne? Olisitko halunnut sanoa hänelle jotakin, mitä et sanonut? Mitä muuta olisit halunnut sanoa? Mikä esti sanomasta?
Mitä työntekijä teki, mikä loi luottamusta ja toivoa?
Mitä haluaisit sanoa hänelle hänen työnsä vaikutuksista?
Kertoiko terapeutti, miten sinun tarinasi vaikutti häneen? Jos hän olisi kertonut, miten se olisi vaikuttanut sinuun?

Tule pois roolistasi asiakkaana. Vastaa seuraaviin kysymyksiin.

Mitä kykyjä tai taitoja – äskeisen kokemuksen perusteella – arvostat itsessäsi eniten?
Miten asiakkaasi tarina vaikuttaa tulevaan työhösi?
Kuka arvostamasi henkilö olisi iloinen kuullessaan työstäsi asiakkaasi kanssa?
Mitä hän sanoisi?
Mitä haluaisit kehittää työssäsi lisää?
Mikä asiakkaasi kokemuksessa innostaa sinua? Mikä antaa iloa?
Jos opit jotain asiakkaan roolissa, miten muistaisit sen?

LÄHTEET

Bedhan, C.P. (2003) Some Ground to Stand On: Narrative Supervision. Journal of Systemic Therapies. Vol.22, No.4.

Combs, G. & Freeman, J. (2004) A Postmodernist Approach to Narrative Work. Kirjassa Angus, L. & McLeod, J. (toim.) The Handbook of Narrative and Psychotherapy. Practice, Theory and Research. London, Sage Publications.

Holqvist, M. (1990) Bakhtin and his World. London, Routledge.

Madigan, s. (1998) The Politics of Identity. Locating Community Discourse in Narrative Therapy. Kirjassa Madigan, S. & Lax, I. (toim.) Praxis, Situating Discourse, Feminism and Politics in Narrative Therapies, Toronto, Yaletown Family Therapy.
Malinen, T. (2008) Post-strukturalismi ja psykoterapia. Kirjassa Malinen, T.: Luova tila. Ratkaisukeskeisestä ja narratiivisesta työtavasta. Helsinki, Lyhytterapiainstituutti oy.

White, M. (1997) Supervision as re-authoring conversation. Kirjassa White, M.: Narratives of Therapists´ Lives. Adelaide, Dulwich Centre Publications.

<< paluu