<< paluu

Ratkes 1/2000

Kielipeliä Milwaukeessa

Tapio Malinen

”Kieli noituu meidät ja meidän on käytettävä kieltä vapautuaksemme tästä noituudesta.” Wittgenstein

Kun hyvin käy, tutustuminen uuteen paikkaan toteutuu sekä ulkoisena
että sisäisenä matkana. Ulkoinen matka: ajan vuoden –95 Windstar
6-kaistaista moottoritietä Wisconsinin osavaltiossa. Suora tie leikkaa
häikäisevän vihreää, loputonta maissipeltoa ja Michiganjärven laakoja
rantoja kuin kalligrafin pensseli maailmankaikkeutta. Lämpötila auton ulkopuolella on 98
Fahrenheitia (=37 Celsiusta). Sisäinen matka: keskustelen Elam Nunnalyn olohuoneessa
Brief Family Therapy Centerin alkuajoista ja ratkaisukeskeisen
psykoterapian teorian kehityksestä. Ulkoinen matka: olen Steve de Shazerin ja ryhmän
kanssa seuraamassa stadionilla, miten Milwaukee Brewers häviää
baseball-ottelun pisteellä Montreal Exposille. Laulan seisaaltani Amerikan
kansallishymnin ensimmäistä kertaa. Sisäinen matka: puhun pientä puhetta Gale
Millerin kanssa pizzabileissä. Yhtäkkiä keskustelemme Wittgensteinin ja
Buddhan yhtäläisyyksistä ja eroista. Aika muuttuu siksi mitä se on. Tunnen
ihmisrodun osallisuusiloa. Näen unta: ajan Harley Davidsonilla korkeilla kallioilla.
Ilmavirta maistuu suussani kuin höyryävä pasties-piirak-
ka. Herätessäni mietin: kumpi on todellisempaa? Valveautoilu vai uniprätkäily?
vai uniprätkäily? Lopetan ajattelun.

Lyhytterapian eräs mekka

Vuonna 1978 toimintansa aloittaneen Brief Family Therapy Centerin (BFTC)
toimintaperiaatteisiin on aina kuulunut terapiantekemisen, tutkimuksen
ja opettamisen elävä vuorovaikutus. Viime kesän jatkokoulutusseminaarissa
(“Työnohjaus, Wittgenstein, ratkaisukeskeisen psykoterapian opetus”) se ilmeni
elävän asiakastyön, reflektoinnin, uudelleentekemisen ja teoriakeskustelujen
jatkuvana vuona. Parhaimmillaan ehkä kiteytettynä Gale Millerin kysymyksessä
“Mitä asiakkaasi teki, mikä auttoi sinua tekemään työsi hyvin?”

Amerikkalaisista, korealaisista, japanilaisista, englantilaisista ja
yhdestä suomalaisesta koostunut opiskelijaryhmä tutki neljän päivän ajan, miten
ratkaisukeskeinen psykoterapia ja työnohjaus toimii kielessä ja miten kieli
terapiassa.

Seminaarin ohjaajat– Peter DeJong mukaanlukien - olivat kaikki koko ajan
läsnä luennoiden, reflektoiden toistensa antia ja aktivoiden kuulijoita
opetus/oppimiskeskusteluihin. Elävien asiakastilanteiden lisäksi käytettiin myös
paljon erilaisia rooliharjoituksia ja videoituja istuntoja.

Koska olen syntynyt kieleen ja yrittänyt ratkaista sen mysteeriä vain samaistumalla
siihen, minua kiehtoi tällä kertaa erityisesti seminaarin
kieltä käsittävät sessiot. Seuraavassa lyhyt kertomus kertomuksista ja käsitys
käsityksistä.

Neljä näkökulmaa kieleen

Steve de Shazer ja Insoon Kim Berg jakoivat aluksi “kartan”, jolla voi suunnistaa
kieliteorioiden viidakossa. Sen mukaan kieli voidaan ajatella ensiksikin välineeksi,
jolla ilmaistaan jo olevia tosiasioita. Muutos ei tällöin
tapahdu kielessä. Se vain heijastaa sitä, mikä tapahtuu sen ulkopuolella.
Strukturalistien mukaan kieli voi myös esittää todellisuutta. Strukturalisti näkee
kielen ja totuuden olevan yksilön, systeemin tai rakenteen “sisällä” tai “takana”.
Sitä voidaan tutkia sen mukaan, miten hyvin se re-presentoi
todellisuuden.

Buddhalaisessa maailmassa taas ajatellaan että kieli estää todellisuuden
suoran näkemisen. Neljäs tapa on post-strukturalistien tapa, jolloin painotetaan
sitä että merkitykset syntyvät ihmisten välisessä kanssakäymisissä.
Kieli on todellisuutta. Maailmamme on kieltä ja arki on ikään kuin kielen
kyllästämä. Todellisuus kielleistetään ja meidän on tutkittava sitä voidaksemme
ylipäätään tutkia jotain. Insoo Kim Bergin mukaan terapeutit luovat usein
käsitteitä, – esim. “motivoimaton asiakas” tai “vaikea tapaus” – joista tulee
ongelmia. Asiakas voi olla vaikea jollekin terapeutille, mutta ei jollekin
toiselle. Myös terapeutin kysymykset määrittelevät ihmiset terapiasuhteessa. “Miten
voin auttaa?” luo apua tarvitsevan asiakkaan ja asiantuntevan terapeutin.
“Mitä pitäisi tapahtua, että tapaamisemme ei olisi sinulle ajanhaaskausta?” avaa
istunnon tasavertaisesti tavoitteiden suuntaan. Kysymysten merkitys selviää vasta
niistä vastauksista, joita ne herättävät. Jos et pidä vastauksista, kysy eri
tavalla.

Hiljaisuus terapeutin ystävänä

Gale Miller, joka myös työskentelee sosiologian professorina Marguetten
yliopistossa, on 12 vuoden ajan tutkinut ansiokkaasti ratkaisukeskeistä terapiaa
kieliyhteisönä tai diskurssina. Häntä kiinnostaa BFTC etnografisesti:
miten sen puhekäytännöt ovat organisoitu rakentamaan uusia ja toivottuja merkityksiä
ongelmatodellisuuksien sijaan. Kun tutkimme ihmissuhteiden kannalta puhekäytännöissä
piileviä mahdollisuuksia, huomaamme luovamme niitä koko ajan lisää. Erilaiset
puhetavat eivät ole pelkästään viatonta todellisuuden kuvailua, vaan ne vaikuttavat
myös siihen, miten koemme esim. asemamme ihmissuhteissa. Kun
ymmärtäminen mielletään sosiaaliseksi ilmiöksi – ei pelkästään päässä tapahtuvaksi
sisäiseksi prosessiksi – voimme ymmärtää toisiamme myös uusin tavoin.

Galen panos ratkaisukeskeisen teorian ja käytännön kehittäjänä on ollut merkittävä.
Hän on seurannut satoja terapiaistuntoja mallittaen ja reflektoiden terapeuttien
työskentelyä. Urakasta on syntynyt kirja “Becoming Miracle Workers”. Se on
mielenkiintoinen tutkimus kielestä ja merkityksestä lyhytterapiassa.

Jos joutuisin valitsemaan itselleni terapeutin BFTC:n tallista, valintani
olisi Gale Miller. Miehessä yhdistyvät ainutlaatuisella tavalla analyyttinen
älykkyys, tarkka havainnointikyky ja lämmin myötätunto.

Galen mielestä sanat työskentelevät terapiassa. Hän kehoittaakin tarkkailemaan,
miten ne tekevät työtään. Meidän ei tarvitse etsiä salattuja motiiveja tai
alitajuisia merkityksiä niiden takaa, vaan muistaa yksinkertaisesti että sanat ovat
vain sanoja ja havainnoida, miten ne toimivat. Emme kysy vasaraltakaan sen
motiivia, me vain käytämme sitä. Terapia on myös helpompaa, kun sen oivaltaa
sanankäytöksi ja keskittyy siihen. Peruskysymykset ratkaisukeskeisessä terapiassa ja
työnohjauksessa ovat: Kuka? Mitä? Koska? Missä? ja Miten?

Terapeutilla on aina kaikki se, mikä on. Ratkaisujen kannalta ei ole tarpeellista
katsella “taakse” tai “syvemmälle”, sillä mitään ei ole piilossa. Asiakas antaa aina
vastaukset sekä hyviin että huonoihin asioihin: työntekijän ei tarvitse murehtia,
mitä pitäisi tapahtua. Hiljaisuus on usein hänen
ystävänsä, sillä silloin selittäminen väistyy ja tilalle tulee näkeminen.
Wittgensteinin sanoin: “Usein tulemme tietoiseksi tärkeistä tosiasioista vain
tukahduttamalla miksi -kysymyksemme. Silloin tutkimuksen kuluessa tosiasiat
johtavat meidät vastauksen äärelle.”

Mitä peliä kielesi pelaa?

Steve de Shazer ja Gale Miller puhuvat (ja kirjoittavat) nykyisin mielellään
Wittgensteinin ideoiden merkityksestä kehitellessään ratkaisukeskeisen terapian
teoriaa. Wittgensteinin mukaan sosiaalinen todellisuus ja ihmissuhteet
rakentuvat kielipeleiksi kutsuttujen toimintojen välityksellä. Ne muodostuvat
erilaisista kielenkäyttötavoista, joilla luomme merkityksiä ja rakennamme
suhteitamme. Steven mukaan ratkaisukeskeisyys on muotoutumassa kohti ns.
interaktiivista konstruktionismia. Tässä ajattelutavassa merkitykset syntyvät
vallitsevista puhekäytännöistä, dialogisessa vuorovaikutuksessa ihmisten välille,
jotka niitä etsivät: sanan merkitys on siis sen kulloinenkin käyttötapa.

Sanakirjat ovat merkityksettömiä, jos et tunne kieltä ja sen
kontekstia. Ongelmat ja ratkaisut ovat sosiaalisesti rakennettuja elämänmuotoja,
joita kielipelit ylläpitävät. Ratkaisukeskeisen terapian klassinen ihmekysymys
on erilainen kielipeli kuin ns. ongelmakeskeiset kielipelit, jotka korostavat
ihmisten vikoja ja keskittyvät ongelmien syihin. Ihmekysymys synnyttää ihmeen
merkityksiä. Sen jälkeen kaikki tapahtuu ihmeen kontekstissa ja määrittyy käytetyn
kielipelin mukaisesti. On melkein mahdotonta, ettei tämä vaikuttaisi ihmiseen.
Ihmekysymys on Steven mielestä samaa kuin ajaisi autoa: sinun ei tarvitse ajatella,
paitsi alussa kun opettelet ajamaan. Auto vie sinut eteenpäin paikasta A paikaan B.

Kun seuraa Insoo Kim Bergin työskentelyä terapeuttina tai työnohjaajana näkee ja
kuulee kielipeliä, jossa taitoa on vaikea erottaa taiteesta. Työnohjaajana hän
auttaa ohjattavaansa tulemaan kollegakseen, terapeuttina hän menee arvostavasti
sinne minne asiakas hänet vie. Ratkaisukeskeisen kielenkäytön mestarina sanat ovat
hänelle kuin kudelmia hämähäkin verkossa. Havainnoijan on jossain
vaiheessa vaikea vastata suoraan ja yksinkertaiseen kysymykseen: Mistä verkko alkaa?
Mihin kudelmaprojekti johtaa? Missä määrin se muotoutuu hämähäkin
tekemisistä ja missä määrin rakennettu kudelma ohjaa tiettyyn päätöksentekoon?

Älä ajattele. Katso!

Kolmannen seminaaripäivän aamuna teen taijita kalifornialaisen Davidin ja New Yorkin
maratoniin valmentautuvan Kathrynin kanssa.

Ehkäpä läsnäolevan hetken
sellaisuus auttaa minua oivaltamaan, että Wittgensteinhan oli itse asiassa
itävaltalaisten, englantilaisten ja norjalaisten oma Buddha. Filosofina hän ei pyri
tutkimuksillaan oppimaan mitään uutta. Hänen mielestä on vain tärkeää ymmärtää se,
mikä on aina avoinna silmiemme edessä ja jota emme jostain syystä näe. Hän haluaa
asettaa filosofiallaan kaiken esiin: ei selitä tai tee mitään johtopäätöksiä, sillä
kaikki on avoinna tässä, eikä ole mitään selitettävää. Samsara on Nirvana.

Mutta juuri tätä on vaikea havaita. Ihminen on kuin pulloon joutunut kärpänen,
joka ei näe että pullon suu on auki . Wittgensteinile filosofian päämäärä on
osoittaa kärpäselle ulospääsy pullosta. Se on taistelua sitä vastaan, että kielemme
välineet noituvat ymmärryksemme.

Kieli muutostajana

Asiakkaat eivät ole ongelma, vaan usein ongelmana on kieli, jota heidän on pakko
käyttää vastatessaan terapeutin kysymyksiin. Esim. kausaaliset teoriat
rohkaisevat terapeutteja ja asiakkaita sekoittamaan selitykset ratkaisuihin.
Ongelmat syntyvät kuitenkin erilaisesta logiikasta kuin ratkaisut: syiden
löytäminen ei siksi ole välttämätöntä ratkaisujen teossa. Ne ovat siis osa erilaista
kielipeliä kuin ongelmakeskeinen kielipeli. Jos merkitys perustuu kieleen ja on
muutettavissa, niin miksi emme pelaisi sellaista kielipeliä, joka luo uusia ja
toivottuja merkityksiä.

Kieli on terapeutin käytössä oleva, elävä voimavara. Gale Millerin mielestä elämä on
narratiivinen projekti, jossa olemme tarinankertojia ja syvästi vastuussa niistä
tarinoista, joita kerromme itsestämme ja muista.

Holiday Inn Expressin ilmastoidussa seminaarihuoneessa ajattelen yhtäkkiä: ”Vau,
kielihän on ystäväni. Hyvä renki ja huono isäntä.” Hotellin ulkopuolella helle
jatkuu. Se on kaikenkielisille tulkinnoistamme riippumaton tosiasia.

Nyt!

Nyt ulkona on -10 Celsiusta.
Mikään ei ole kesäseminaarin jälkeen. Vain sisäisen havaitsijani näkökulma. Ja sen
myötä kaikki.

Aiheeseen liittyvää lisätietoa:

Insoo Kim Berg & Peter De Jong (1996): Solution-Building Conversations:
Co-Constructing a Sense of Competence with Clients. Families in Society: The
vises, 77, 376-391.

Insoo Kim Berg & Steve de Shazer (1993): Making Numbers Talk: Kirjassa: S. Friedman
(Ed.) The New Language of Change. Guilford.

Gale Miller (1997): Becoming Miracle Workers. Language and Meaning in Brief Therapy,
Aldine de Gruyter.

Gale Miller & Steve de Shazer (1998): Have You Heard the Latest Rumor About…?
Solution- Focused Therapy as a Rumor. Family Process, Vol.37, No.3

Gale Miller & Steve de Shazer (1998): Wittgenstein for the Therapist. A BFTC Audio
Tape.

Steve de Shazer & Insoo Kim Berg (1992): Doing Therapy: A Post-Structural Re-vision.
Journal of Marital and Family Therapy, 18, 71-81.

<< paluu