<< paluu

Sydämen sydämestä – Elam Nunnallyn muistolle

Tapio Malinen

Toiset ihmiset koskettavat elämääni tekojensa perusteella toiset sen perusteella, mitä he ovat. Jälkimmäisten vaikutus on voimallisempaa ja pysyvämpää. Parhaimmillaan se kutsuu oman olemassaolon syventämiseen ja saa aikaan käänteen olemisessa.

Tunnistan tämän: minua on koskettanut onni. Olen voinut lähes parikymmentä vuotta olla eri tavoin Elam Nunnallyn ainutlaatuisen vaikutuksen piirissä. Joskus oppilaana ja/tai kollegana hänen koulutuksissaan, joskus terapeuttina hänen työnohjauksissaan, ja joskus taas ystävänä hänen ja suomalaisen Eeva-vaimon vieraanvaraisessa kodissa Milwaukeessa, valtavan Michigan järven rannalla.

Näissä kohtaamisissa on aina ollut eräs asia, jota Elam minulle opetti - ehkä tietämättään - pelkällä olemisellaan. Havaitsin ja koin, että tie lähelle ei ihmiselle ole välttämättä aina pisin ja siksi vaikein, se voi olla myös jokainen hetki, jota minän varjo ei peitä.

Haastattelin Elamia kaksi kertaa Ratkes-lehteen. Haluan tässä muistokirjoituksessa antaa hänen äänensä kertoa, mitä ”elamilaisuus” minulle sekä terapeuttina että ihmisenä edelleenkin merkitsee.

”Ei ole tärkeää, missä ammatissa työskentelet kunhan vain teet tekosi hyvää tarkoittaen…. uskon että kaikki ihmiset ovat arvokkaita silloinkin kun he ovat tehneet kauheita tekoja ja rikoksia. Heidän ihmisarvonsa on koko ajan mittaamaton. Jokaisessa ihmisessä on kirjaimellisesti ottaen jumala. Ja siksi hän on koko ajan määrittelemättömän arvokas sellaisenaan… en väsy, sillä olen ratkaisukeskeisyyden kautta yhteydessä koko ajan toivon elementtiin itsessäni ja asiakkaissani. Heidän toivonsa koskettaa minua ja minun toivoni heitä; olet siis yhteydessä ihmisiin periaatteellisesti hyvin eri tavalla.”

Kun olen joskus työssäni jumissa, enkä tiedä mitä seuraavaksi tekisin, kutsun nykyisin usein Elamin mukaan työhuoneeseeni. Kysyn joko itseltäni tai asiakkaaltani – niin kuin Elam kerran kysyi minulta: ”Jos antaisit sydämesi sydämen vastata, niin mikä vastaus olisi?” On kummallista ja samalla kiehtovaa, miten usein vastaus tähän kysymykseen syntyy ikään kuin itsestään tai kuin jostain tekojamme suuremmasta olemisen tilasta Ja miten usein tämä vastaus avaa toivon elämäämme juuri silloin kun koemme, että mitään muuta ei olekaan kuin toivottomuutta ja kärsimystä.

<< paluu