Yrittäjyyttä jo kolmessa polvessa...

" HELMI SEPPÄLÄ RUOKA- JA SEKATAVARAKAUPPA, JOUTSA. Omistaja Seppälä Eero syntynyt 5.6.1913. Liikkeenjohtajana vuodesta 1952. Vaimo Helmi Dagmar (os. Teittinen) syntynyt 8.3.1919. Lapset: Helge Kalervo -44, Seppo Sakari -46, Seija Hannele -50, Eija Tuulikki -53 ja Tuula Helena -56. Liike on perustettu 1952.

Puurakenteinen liike- ja asuinrakennus on valmistunut 1930. Liikkeessä on varastoa 18 neliömetriä ja myymälätilaa 32 neliötä. Liikkeellä on käytössä pakettiauto ja nykyaikaista myymäläkalustoa. Sivuliikkeenä on kone- ja kotitalouskoneiden edustus. Henkilökuntaa on kaksi. Johtaja on ollut aikaisemmin vastaavalla alalla. Hänellä on suunnitelmissa myymälän laajentaminen. Vapaa-ajan harrastuksena on kalastus."

Lähde: Suomalaisia yksityisyrittäjiä I, 1968.

Liiketoiminta siirtyi vuonna 1973 Eero Seppälän pojalle, Helgelle, ja hänen vaimolleen Aunelle. He laajensivat liiketoimintaa vuonna 1975 rakentamalla uudet liiketilat ja ottamalla käyttöön myymäläauton. Nykyinen ravintolatoiminta on saanut alkunsa vuonna 1978 jolloin Aune avasi tiloissa pienen baarin.

Uutta liiketilaa tarvittiin jälleen vuonna 1985 jolloin kauppaa laajennettiin ja myös baarille saneerattiin suuremmat tilat. Kauppa lopetti toimintansa vuonna 1991 ja samana vuonna Aune siirtyi kokonaan baaritoimintaan. Myymäläauto liikennöi kuitenkin vielä vuoteen 1996.


Vuonna 1999 yritys yhtiöitettiin ja omistuspohja siirrettiin kokonaan Aunen pojalle, Terolle. Samalla lounasravintolasta erotettiin erillinen Jurtti Pub omaksi anniskelutilakseen.

Nykyään yrityksemme on keskittynyt lounasravintola- ja pitopalvelutoimintaan sekä keskioluen anniskeluun.

Haluamme palvella Teitä kilpailukykyisillä hinnoilla ja tarjoamalla herkullista kotiruokaa!

WebDesign by Jari Partanen