ROINILAN LIHATILAN KILPAILUVALTIT

Roinilan Lihatila sai Etelä-Savon Maakunnallisen Vuoden Yrittäjä -palkinnon vuonna 2009. Palkinnon myöntämisen perusteissa mainittiin muun muassa lähiruokaidean korostaminen.

Yksi Roinilan tilan suurista vahvuuksista onkin oma tilateurastamo, joka perustettiin vuonna 1998. Pienimuotoisempaa teurastusta on tilalla harjoitettu sikatalouden alusta saakka. Teurastaminen omalla tilalla takaa lihan tuoreuden ja maukkauden, sillä lyhyt kuljetusmatka ehkäisee muun muassa stressilihan muodostumista.

Viikottaisiin teurastuksiin osallistuu Heikki Mannisen lisäksi kaksi muuta ammatti-ihmistä, jotka hoitavat kukin tietyn vaiheen prosessista. Teurastusta valvoo Kangasniemen kunnan eläinlääkäri.

Lähiruoka-ideaa korostavat lisäksi Roinilan Liikkuvat Lihatiskit, joiden kautta oman tilan tuotteita myydään suoraan kuluttajille. Myyntiautot vierailevat yli 80 paikkakunnalla.

Heikin vahvat perusteet:

  • Ei stressilihaa. Kerralla teurastetaan vain yhden, saman karsinan toisilleen tuttuja porsaita tai nautoja. Jos karsinaan kootaan toisilleen vieraita eläimiä, ne alkavat riehua ja stressi maistuu lihassa.

 Karsinassa...

  • Roinilan possut syövät kotimaista viljaa. Heikin oma viljaruokintaresepti takaa eläimille nautinnolliset ateriat.
  • Roinilan uuden ruhojäähdyttämön jäähdytyssysteemi on tehokas, mutta ei liian rankka lihalle. Liian nopean jäähdytyksen väitetään vaikuttavan lihan makuun.
  • Yleensä liha on kahden päivän sisällä teurastuksesta tiskissä, joten liha on takuulla tuoretta.

Naudat...

  • Heikin ja muiden Roinilan lihatilan lihamestareiden lihanmyynti liikkuvissa lihatiskeissä on elämys, jota asiakkaat odottavat. Tarinoita riittää ja mielikuvamakuja löytyy!