HEIKIN HERKUT Mannisen perheessä syödään lihaa lähes päivittäin. Heikin erikoisherkku on rapeaksi paistettu siannahka, parhaalta se maistuu saunan lauteilla nautittuna. Tällä sivulla Heikin ja Leenan herkullisia ruokaohjeita, kokeile!
Roinilan nimikkoruoka,
SAPAROSOPPA:
- Hyvin puhdistettuja siansaparoita
1,5 cm paloiksi pätkittynä. Varaa
2-3 saparoa/ruokailija.- Keittojuureksia
- Lanttukuutioita
- Ranskalainen sipulikeitto
- Lihaliemikuutio
- Rouhittua mustapippuria
- Vettä
Ruskista saparonpätkät pannulla ja laita ne sitten uunivuokaan juuresten ja lanttukuutioiden kanssa. Lisää vuokaan vesi, ranskalainen sipulikeitto ja lihaliemikuutio. Mausta mustapippurilla. Anna hautua kypsäksi. Nauti vaikkapa perunamuusin kera. Heikin mukaan saparosoppa on jytyä ruokaa myös ihan pelkältään.
LIHAKORVAPUUSTITOta luutonta siankylkeä, leikkaa siitä lihasyiden poikkisuunnassa noin 6 mm paksu siivu (ensimmäinen viilto tulee nahkaan asti, seuraavasta siivusta katkaistaan).
Avaa keskeltä ja täytä mieleisilläsi mausteilla. Käännä rullalle, sido cocktailtikuilla ja leikkaa keskeltä kahtia. Korvapuustin keskelle voit laittaa vaikkapa luumun.
Ruskista pannulla ja laita sitten uuniin muhimaan ranskalaisen sipulikeiton sekaan.
Yllä olevassa kuvassa lihakorvapuusteja ennen kypsennystä.