-
Ohjelmalla voidaan suunnitella normaali lannoitus,
hivenlannoitus, kalkitus ja sillä voidaan pitää ympäristötuen ehdoissa vaadittua lohkokohtaista
kirjanpitoa.
|
 |
esimerkki |
-
Ohjelman lannoitevalikoima on
käyttäjän muokattavissa. Tarvittaessa käyttäjä voi rajoittaa lannoitevalikoimaa ja
pakottaa ohjelman haluamiinsa lannoitevalintoihin.
|
 |
esimerkki |
- WinSulla voit
suunnitella käyttäen muitakin kuin Yaran lannoitteita.
|
 |
esimerkki |
-
Käyttäjä voi antaa ohjelmalle
tilakohtaiset karjanlannan analyysitiedot tai nimetä kokonaan uusia
karjanlantanimikkeitä. Tilakohtaiset seikat tulevat näin huomioiduiksi karjanlannan
käyttöä suunniteltaessa.
|
 |
esimerkki |
-
Ohjelmalla voidaan suunnitella usean
tilan lannoitus. Tilojen tai lohkojen määrää ei ole mitenkään rajoitettu, eikä
erillistä kirjanpitoversiota siten tarvita. Ohjelman hinnan voi hankkia helposti takaisin
tekemällä sen avulla suunnitelmia muille tiloille.
|
 |
esimerkki |
-
Ohjelmassa on karttaliittymä, jonka
avulla kasvulohkojen pinta-alan mittaaminen käy kätevästi päinsä (katso
Kartta-ohjelman esitely). Karttaa voidaan käyttää myös osoittamiseen, jolloin lohkon
suunnittelu tapahtuu napsauttamalla lohkoa suoraan kartalta.
|
 |
esimerkki |
|
Ohjelma on ollut markkinoilla yli 10 vuotta ja se oli ensimmäinen
Windows- pohjainen lannoitussuunnitteluohjelma. Siinä ei ole lastentauteja. Ohjelma
toimii Windows 95, 98, ME, NT, 2000, XP ja Vista
käyttöjärjestelmissä.
|
|
Ohjelma on saanut käyttäjiltään
kiitosta helppokäyttöisyydestä ja selkeydestä. Sitä osaa käyttää vaikka ei
olisi sen syvällisemmin perehtynyt tietokoneen "sielunelämään".
|
Ohjelma on erittäin edullinen
kilpailijoihinsa verrattuna.
- Ohjelman hinta: 100 (sis. alv. 22%, veroton hinta 81,97).
Sisältää lähetyskulut.
- WinSu+ karttaliittymä= 150 (sis.alv. 22%, veroton
122,95). Sisältää lähetyskulut.
- Päivitysten hinta on ollut vuosittain noin 10, siis vain
murto-osa muiden vastaavien ohjelmien päivityshinnoista. Tämän ohjelman kohdalla ei
päde se sääntö, että "annetaan ohjelma ilmaiseksi ja tehdään tili kalliilla
päivityksillä".
|
|