|
|
TUNTURIKYLÄ MUOTKAN
RUOKTU Muotka Ruovttu Ustibat-yhdistys |
Vuosien varrella monet Tunturikylä Muotkan Ruoktun kanta-asiakkaat ovat mieltyneet paikkaan niin kovasti, että perustivat 14.4.1990 yhdistyksen, jonka nimeksi tuli Muotka Ruovttu Ustibat - Muotkan Ruoktun Ystävät. Yhdistys on rekisteröimätön, vapaamuotoinen ja talkooajatukseen perustuva. Perustamispöytäkirjansa mukaan yhdistyksen tarkoitus on mm. "Muotkan Ruoktussa vallitsevan ainutlaatuisen palvelukulttuurin ja ympäristön säilyttäminen".
Yhdistyksen yhtenä toiminta-ajatuksena on mm. tukea Hans-isäntää pitämään Muotkan Ruoktu yhtä aitona ja mutkattomana paikkana kuin tähänkin asti, välittämättä kaikista nykyajan paineista.
Yhdistys pitää Muotkatuntureiden aluetta arvokkaana retkeily- ja kalastusmaastona. Alueen siisteys on ensiarvoisen tärkeätä, varsinkin kun siitä tällä hetkellä ei julkisin varoin juurikaan huolehdita. Siksi yhdistyksen toisena päätoiminta-ajatuksista on huolehtia Muotkan Ruoktun läheisyydessä sijaitsevan retkeilymaaston siisteydestä. Jo useana kesänä yhdistys onkin järjestänyt Muotkan Ruoktun ympäristössä siivoustalkoita, jotka yhdistys on nimennyt "Muotkan Luudaksi". Vuonna 1996 yhditys sai Lapin Ympäristökeskukselta avustuksen siivoustalkoisiinsa. Avustuksen avulla järjestettiin Muotkan Ruoktun retkeilymaastoon 4 jätesäiliötä, joita yhdistys yhdessä Muotkan Ruoktun kanssa huoltaa. Lisäksi laadittiin maastossa kulkijoille jäteohje ja piirrettiin kartat jätesäiliöiden sijainnista.

Viime vuosina yhdistys on yhdessä Muotkan Ruoktun kanssa suunnitellut ja toteuttanut Muotkan Ruoktun ympäristöön pari merkittyä päiväretkireittiä ja piirtänyt niistä reittikartan. Merkittyjen reittien avulla kokemattomampikin maastossa kulkija saa helposti käsityksen Muotkatuntureiden kauneudesta.
Yhdistys on laatinut toiminnalleen myös säännöt sekä yhdistyksen jäsenrekisterin rekisteriselosteen.
Yhdistyksellä on johtokunta, johon kuuluvat ja joilta saa lisätietoja:
|
Yhdistyksen puheenjohtaja |
Yhdistyksen varapuheenjohtaja |
Yhdistyksen sihteeri |
|
|
|
Uutta sihteeriä etsitään |
|
Leikosaarentie 13 A 1 |
Aurinkomäentie 12 A |
|
|
00980 Helsinki |
00730 Helsinki |
|
|
puh. 09-3443224 |
09-3743760 |
|
Yhdistyksen jäsenet viettivät vuosituhannen 2000 vaihdetta Muotkalla.
Seuraavassa yhdistyksen jäsenmäärän kehitys perustamisesta lähtien kuluvaan vuoteen asti:
|
MUOTKA RUOVTTU USTIBAT-YHDISTYKSEN JÄSENTILASTO |
|||||
|
|
|
|
|
|
|
|
VUOSI |
Jäseniä |
Lisäys |
Poistuma |
Tilanne vuoden lopussa |
|
|
|
|
|
|
|
|
|
1990 |
12 |
0 |
0 |
12 |
|
|
1991 |
12 |
14 |
0 |
26 |
|
|
1992 |
26 |
31 |
0 |
57 |
|
|
1993 |
57 |
2 |
0 |
59 |
|
|
1994 |
59 |
9 |
5 |
63 |
|
|
1995 |
63 |
4 |
4 |
63 |
|
|
1996 |
63 |
7 |
0 |
70 |
|
|
1997 |
70 |
14 |
0 |
84 |
|
|
1998 |
84 |
7 |
7 |
84 |
|
|
1999 |
84 |
8 |
0 |
92 |
|
|
2000 |
92 |
15 |
4 |
103 |
|
|
2001 |
103 |
3 |
1 |
105 |
|
|
2002 |
105 |
6 |
5 |
106 |
|
|
2003 |
106 |
6 |
6 |
106 |
|
|
2004 |
106 |
9 |
3 |
112 |
|
|
2005 |
112 |
1 |
4 |
109 |
|
|
2006 |
109 |
1 |
3 |
107 |
|
|
2007 |
107 |
|
|
|
|
|
2008 |
|
|
|
|
|
|
Yhteensä |
|
137 |
42 |
|
|
|
|
|
|
Etusivulle .First page
/ Tausta Background / Yhteystiedot Contact inform. / Sijainti
Location / Hinnat Prices / Palvelut Services / Mökkien nimet Cottagenames / Yhdistys Association / |