UUDISTAMISTYÖT
Maanmuokkaus
Uudistettavan alueen maanpinnan riittävä, maaperän ominaisuudet huomioiva maanmuokkaus, on onnistuneen istutustyön perusedellytys. Suunnittelemme ja ohjeistamme maanmuokkauksen sekä järjestämme tekijäksi ammattitaitoisen, sopivalla konekalustolla toimivan urakoitsijan.
Taimenistutus
Taimien istutus oikeana ajankohtana oikeaan paikkaan, laadukkaasti.
RAIVAUSSAHATYÖT
Uudistusalan raivaus
Oikea ajankohta uudistusalueen raivaukselle on 1-5 vuotta ennen uudistushakkuuta. Raivauksessa poistetaan pensaikko, vesakko ja puut, jotka ovat liian pieniä ainespuuksi. Vesovat lehtipuiden kannot kuolevat metsän varjostuksessa, eikä vesakko nouse taimikon päälle heti uudistushakkuun jälkeen.
Hyöty näkyy tulevissa metsänhoitotöissä, erityisesti taimikonhoitotöiden helpottumisena. Myös hakkuutähteen keruu raivatusta maaperästä onnistuu paremmin, kun mukaan ei lähde risuja, turvetta ja kiviä.
Varhaisperkaus
Lehtipuuvesakon perkaaminen taimikosta ajoissa kannattaa. Oikea-aikainen varhaisperkaus auttaa säästämään myöhempien metsänhoitotöiden kustannuksissa. Sen tuloksena saadaan tasakokoinen, terve ja tuottava taimikko. Varhaisperkaus tehdään 4-8 vuotta uudistamistöiden jälkeen, maaperän rehevyydestä riippuen.
Taimikon perkaus
MIESTYÖHAKKUUT
Ensiharvennus/energiapuuharvennus
Ensiharvennuksessa varmistetaan puustoa harventamalla kasvamaan jätettävien puiden valon, ravinteiden ja veden saanti. Harvennuksessa kaadetut puut ovat jo sen verran järeitä, että niistä saadaan myyntiin kelpaavaa puutavaraa. Metsurityönä kannattaa tehdä mm. pienet kohteet, koneelle hankalat maastot, verhopuuston poisto sekä maanomistajan näkemyksen mukaan sopivat kohteet.
Harvennus
Metsää harvennetaan ensiharvennuksen jälkeen 1-2 kertaa. Harvennushakkuita ovat mm. ylä- ja alaharvennukset. Yläharvennuksessa poistetaan huonolaatuisia puita ja kookkaat ylispuut. Alaharvennuksessa poistetaan kasvatettavan puuston alle jääneet pienikokoiset puut sekä vikaiset, vahingoittuneet tai muutoin huonolaatuiset puut. Harvennuksissa saadaan jo tukkipuuta.
Energiapuuhakkuu
Energiapuuhakkuu tehdään useimmiten myöhässä tehdyn nuoren metsän hoidon yhteydessä kohonneitten kustannusten kattamiseksi. Energiapuun välitämme eteenpäin. Saatu tulo luetaan metsänomistajan hyväksi korjuukustannuksia laskettaessa.
Uudistushakkuu
Uudistushakkuita kannattaa erityistapauksissa tehdä myös metsurityönä: esimerkiksi koivuvaltaisilla kohteilla tai vaikeissa maasto-olosuhteissa.
Ylispuuhakkuu
Kasvatettavan taimikon suojaksi ja siemenpuiksi jätetty kookas verho-, suojus-, tai ylispuusto voidaan poistaa ylispuuhakkuussa. Esimerkiksi kuusentaimikkoa verhoava puusto voidaan poistaa, kun taimien pituus on ylittänyt hallarajan, 1-2 metrin pituuden. Oikea-aikaisesti tehtynä hakkuu säilyttää taimikon elinvoimaisuuden ja myöhästyneenä edistää sen toipumista.
Kun kookas puusto poistetaan ajoissa miestyönä, voidaan työt suunnitella ja tehdä niin, että suurin osa kasvatettavasta taimikosta säilyy vahingoittumattomana.
Erityiskohteiden hakkuut
Teemme haastavien erityiskohteiden hakkuut ammattitaidolla ja turvallisesti.
Työmaalla, jossa hakkuu tehdään koneellisesti, kannattaa sähkölinjojen lähistön hakkuu, ylisuurten puiden kaato ja tuulenkaatojen irrotus tehdä miestyönä.
Pihapuiden kaadot
Pihapuiden kaadot tonteilta ja pihoilta erikoistyövälinein.
Huom! Pihapuiden kaadot Metsäpalvelu Hannu Känsälän kautta teetettynä kuuluvat kotitalousvähennyksen piiriin.
KONETYÖHAKKUUT
Konetyöhakkuut
Ensiharvennukset ja harvennukset kohteeseen sopivalla monitoimikoneella. Pienellä harvennuskoneella tehdään laadukasta työtä!
Ensiharvennus
Ensiharvennuksessa varmistetaan puustoa harventamalla kasvamaan jätettävien puiden valon, ravinteiden ja veden saanti. Harvennuksessa kaadetut puut ovat jo sen verran järeitä, että niistä saadaan myyntiin kelpaavaa puutavaraa. Metsurityönä kannattaa tehdä mm. pienet kohteet, koneelle hankalat maastot, verhopuuston poisto sekä maanomistajan näkemyksen mukaan sopivat kohteet.
Harvennus
VUOKRAMETSURIPALVELU
Metsurityön tuntihinta: 30 €/h , alv. 0%.
Kilometrikorvaus 40 snt / km, max. laskutus 100 km / autokunta.
Käytämme ennakkoraivauksessa Metsätehon ohjeita. Lähetä työmaa- ja lähestymiskartta, sekä muut ohjeet meille sähköisesti tai postitse ja me hoidamme loput.

