18.8-09                                                  S/Y PIKAPUIKKO

N-10, +8-

MERIVUOKKO, RIITTA ja PIKAPUIKKO Järvössä. Outo kiinnitystapa johtuu pohjan mataluudesta joka aamulla kostautui. Aamulla lähtö ei onnistunut sillä pohjoistuuli oli laskenut vettä. Nostimella vastarannalta kallistettiin ja vinssattiin Merivuokko ulos. Riitan akut olivat tyhjät eikä kone käynyt. Sain sen hinaamalla sentään irti. Pikapuikon syväys päästi sen omin avuin ulos.

Paikka vaikuttaa samalta kalliolta jossa HSK:n laiturit ovat nykyisin.

Kallun kanssa  BETÅNIAn kannella, jonkun sillä suoritetun kaupunkikierroksen päätteeksi.

Vuoden alustaa Veneilyliiiton matkapurjehduksen lajipäällikkönä on toiminut samainen Kallu.

 

• Kallu avusti Pikapuikon mielenkiintoisilla historian tiedoilla mailillaan
•  

• Moikka Pera

•  

• Hieno juttu nämä sinun kotisivusi ja erilaiset kuvalliset historiat. On ilo ja kunnia saada s/y Pikapuikko mukaan ! Jos haluat, niin tässä vähän taustatietoja. Onnistuin hankkimaan tämän ensimmäisen oman veneeni Raine Lindgrenin telakalta Hietanimen Ouritsaarilta 1975. Vene on tehty Porvoossa Wileniuksella 1950 tarkoituksena kilpailla sillä Helsingin Olympialaisissa 1952. Tämä ei kuitenkaan onnistunut karsintakilpailuja pitemmälle.

•  

• Sittemmin veneen hankki saaristo- ja matkapurjehduskäyttöön HSS:n herrasmies, majuri Ossian Winter.

•  Raine Lindgren muutti telakallaan entisen kilpaveneen retkikäyttöön, ja teki kaikki muutokset todella tyylikkäästi ja suurella ammattitaidolla.

•  

• Avokansi peitettiin sirolla ruffilla, jonka sisäkatto oli hienoa jalopuupaneelia, sitloodaa tehtiin mukavammaksi penkillä ja kahdella säilytyslaatikolla, sisälle laitettiin 2 + 2 bunkkaa ja siro pentry kaasukeittimellä ja syvään pilssiin tehtiin rosterista upotettava ”jääkaappi”.Alkuperäinen kilpailumasto oli todellinen puusepäntyön mestarinäyte, sillä se oli tehty puurimoista liimaamalla, äärimmäisen kevyeksi. Puurimojen paksuus oli vain parisen senttiä ja sisältä masto oli ontto, niin että kaikki fallit kulkivat maston sisällä. Staagit puolestaan olivat ohutta pianolankaa ja järeät vanttiruuvit oli piilotettu kannen alle. Maston huipussa oli virtaviivaiset ”viulut” ja isoilla, kiiltävillä rosterikammilla hoidettiin barduunoita.

•  

• Retkikäyttöön Winter oli tilauttanut isojen kilpapurjeiden lisäksi keulaan Peter-puomilla toimivan fokan ja myrskypurjeiksi pienen klyyvarin ja voimakkaan negatiivisella ahvenselällä leikatun myrskystooran.Kuvassa näkyvä spinnu on alkuperäinen ja pumpulista valmistettu. Sen leikkaus ei ollut enää ihan moderni, joten sitä kutsuttiinkin ”sipulisäkiksi”. 

•  

• Vene on siis kilpakäyttöön tehty kansainvälinen ”viis-viitonen” eli 5,5 mR Strategisia mittoja ovat mm: pituus 9,67 m, leveys (eli kapeus) 1,98 m, syväys 1,35 m ja paino kilpailukäytössä vain 1,7 tonnia, josta lyijykölin osuus peräti 1,2 tonnia ! (70 %) 

•  

• Veneen numero on L 3, ”fem-femmojen” rekisterissä. Ossian Winter kuului luonnollisesti Merikarhuihin, joten hänen aikanaan purjeissa oli Merikarhujen logo ja numero 169. 

•  

• Veneen alkuperäistä nimeä en jaksa muistaa, mutta Winter oli antanut sille nimeksi Nitouche (tarkoittaa ranskan kielellä nuorta, ehkä hieman tekosiveää neitokaista).Peräpeilissä säilytin luonnollisesti tämän hyvän ainutlaatuisen nimen. Nitouche kulki saaristossa tautisen kovaa ja korkealle, niin että monissa matkapurjehduskisoissa pärjäsimme palkinnoille saakka. Tästä syystä Hoskin koiranleuat, Ande ja Mara, antoivat veneelle uuden työnimen ”Pikapuikko”. Samanniminen lankoja tai ompelutarvikkeita myyvä firma oli 70-luvulla olemassa, joten pojat leikkasivat ”Pikapuikko Oy” muovikassista nimen irti ja kiinnittivät sen Hoskin laiturille, veneeni eteen. Jo seuraavana keväänä maalasin Rainen avustuksella ”Pikapuikko” nimen veneen pohjaan styyrbordin puolelle ja valmistus vuoden 1950 toiselle puolelle. Näitä oli sitten hyvillä kryssikulmilla mukava näyttää useille ohitettaville veneille. (”Peräpuikko” lempinimeä en ainakaan tästä syystä muista käytetyn) 

•  

• Vuosien saatossa veneen yksityiskohtia hiottiin aina vaan täydellisemmiksi. Rainen telakallamonista asiakkaista muodostui hyviä perhetuttuja ja varmasti Winterin perhe edusti näiden parhaimmistoa. Niinpä vene sai lahjaksi hienoja yksityiskohtia, kuten esim. Arabian tekemän konjakkikarahvin ja neljä pientä kahvallista mukia, jotka Raine oli upottanut mahonkiseen telineeseen (tämä on mulla vielä muistona nykyisessäkin Senorita Helmsman, Nitouche II veneessäni), tukkiankkurille oli kudottu Nitouche-nimellä koristeltu sinikankainen suojus ja sisällä oli pikku verhoja ja patjatekstiilejä, yms. Pentryssä oli vielä aito posliininen valkoinen tarjotin, jossa oli polttomaalattu kultaisin kaunokirjoituskirjaimin Nitouche (tämäkin on mulla kotona hyvänä muistona).

•  

•  Kun siis onnistuin Rainen avustuksella hankkimaan veneen itselleni 1975, niin me haettiin Veken silloisella moottoriveneellä HSS:ltä muistaakseni kaksi kuormaa erilaisia varusteita, tarvikkeita ja purjeita. Tuskin on monenkaan veneen mukana tullut niin paljoa irtaimistoa? Nitouche / Pikapuikolla oli ilo oppia purjehtimaan ja liikkumaan ja rantautumaan pelkästään tuulen avulla. Veneessä oli toki vanha Seagul, mutta tämä oli käyntiinlähdöltään epävarma, ja loppuaikoina se saikin olla piilossa peräkannen alla.

•  

•  Yhteinen historiamme Nitouchen kanssa päättyi 1984, jolloin NJK:n Venetorilla Valkosaaressa möin tämän kaunottaren Saimaalle Lappeenrantaan, innokkaalle nuorelleparille. Samana kesänä olin jo hankkinut nykyisen kaunottaren, eli Nitouche II, Senorita Helmsmanin. Se on mielestäni mahdollisimman lähellä vanhaa saaristoristeilijää, kuitenkin dieselillä ja muilla mukavuuksilla varustettu. Viimeiset parikymmentä vuotta olen enimmäkseen seilannut uudelleen avautuneilla Baltian vesillä, Pietarissa ja Kaliningradissa ja Puolassa.

•  

• Nostalgisin purjehdus-terveisin, Kallu