LOKI 2009    

TAMMI   HELMI   MAALIS   HUHTI   TOUKO   KESÄ   HEINÄ   ELO   SYYS   LOKA   MARRAS   JOULU

TAMMIKUU                                        Uudenvuodenpäivän makkarat kodalla.

Suomi - Ruotsi erojuhlat

Tukholmassa juhlittiin yhdessä jotain kauan sitten tapahtunutta Suomen ja Ruotsin eroa toisistaan. Molemmat olivat iloisia, että yhteiselo päättyi. On aikoihin eletty. Sama kun muissakin eroissa. Aviopuolisot juhlisivat yhdessä eron vuosipäivinä. Jos Suomen ja Ruotsin tapauksessa ero on molemmille juhlan aihe niin tuntuu oudolta, että Suomessa pitkitetään edelleen toista tulevaa eroa ruotsinkielen pakollista opettamista. Vaan kerran meidän jälkeläisemme saavat siitäkin juhlan aiheen. Järjestetään yhteiset vuosijuhlat kielenopiskelun vapautumisesta. 

 

Ministerin ero

 Uutislähetyksissä monena päivänä käsiteltiin jonkun naisministerin ottamaa eroa. Tuhansista työttömiksi jääneistä tai loparit saaneista julkaistiin uutisten lopussa aina taulukko jossa oli vain yhtiön nimiä ja loparin saaneiden lukumäärät. Siinä oli jotain irvokasta yhden lopputilin ottaneella ja tuhansilla saaneilla.

 

Teimme joulukortit Ushuaissa 17-vuotta sitten. Olimme aika äijiä ja jo aika  etelässä. 

 

Löysin Manin

Vuoden 2007 Imrayn julkaisemassa Chilen purjehdusoppaassa on Puerto Montin kohdalla palveluja, jossa Mani Suantoa kehutaan kouliintuneeksi sähkömieheksi ja veneiden korjaajaksi ja supliikkimieheksi kaikenmaailman paikallisiin ongelmiin. Purseilua Chilessä ja Antarktikalla vuodesta 1992 ja asumista Oxxean marinassa Biribii II veneessä vuodesta 2002..

Samma på English.

Facilities.

Mani Suanto is a trained electrician with immense marine experience and is an exellent contact for all repairs, replacements and sources of goods and information. Mani has cruised extensively in Chile and Antarctica. He has been Chile 1992 and lived Oxxean Marina on board Biribii II since 2002.

Pirautin Manille kun kännykkä aika on.  Mani lupasi soittaa heti takaisin Skypen ilmaispalvelun kautta. Hän varmisti yllä olevan täysin ja kertoi vierasveneilijöitä ja vikoja riittävän ettei paikallisten veneisiin ole ehtinyt.

 

VENÄLÄISTEN KAUPPAREISSU

Venäläisten lomat alkoivat heti uudenvuoden jälkeen. Sen huomasi Prisman kanahyllystä ja kalatiskiltä. Oli siinä ihmettelemistä, kuin pula-ajan hylly.

LUMEN ODOTUS

Tammikuun 14 päivä olin aloittanut 69-vuoteni. Lumitalvi alkoi seuraavana päivänä.

 

AVANTOON AINA MEILLÄ

Talvella on tarjolla avantoa saunalla tai ilman. Hermannin likoille 12 v. se saunalle kyllä kelpasi ja pitkään.

NAANTALI

Veneilijät eivät usein, jos koskaan, näe Naantalin satamaa talvisessa valkoisuudessa.

 

Oliver 4V.

 

LASITÖITÄ

Vaikka olen harrastellut lyijylasitöitä nyt lähes kymmenen vuotta. Lasin sulatus on astunut muutama vuosi sitten myös kuvaan. Se ei kuitenkaan ole vielä ihan omassa kädessä sillä uunissa saattaa tapahtua mitä vain. Lasiin saattaa ilmestyä jumalaton kupla tai palat liukuvat pois paikaltaan tai mukaan joutuu eri asteessa sulavaa lasia ja se ei sulakaan vaan jää teräväreunaiseksi kököksi.

Yritin parastani ja sain kun sainkin lahjan Oliverille tehtyä yhdellä kurssikerralla 3,5 tuntia.

 

Oliver 4 v.

  

isabel pantoja, se me enamora el alma....

 

  Olin ostanut maailmanympäripurjehduksellani myös Isabellan levyn Espanjasta.  20-vuotta myöhemmin löysin Isabella Pantojan nyt jo aikuisena naisen.

Voin sanoa, että tukka oli yhtä pitkä, mutta esiintymiseen oli pantu koko kihelmöivä aikuisen naisen viehkeys, jopa ylikin.

 

  

 

Oikea käsi joka loukkaantui kolme kuukautta sitten kelpaa vasaran heilutteluun ja huusissa toiminnan päättämiseen.

Talon jatkoon tulee työhuone ja makuuhuone. Työhuoneen yksi seinä on hyllyä johon on mahduttava minun elämäni emmeet. Valokuva-albumit ja dia-lippaat (10 000 kuvaa), mustavalkonegat. 36-vuotta venelehden vuosikertoja tarvii tilaa 3,5 metriä. Parisataa veneilykirjaa, savikiekot, c-kasetit, VHS- nauhat, muistoja, muistoja laatikoittain.

Tallinnasta -89 ostettu haitari, jota en koskaan oppinut soittamaan, mutta josta sain kovalla harjoittelulla yhden melodian aikaan. Kuulijat epäilivät sitä joksikin merimiesvalssiksi. En viitsinyt nolata heitä ilmoittamalla sen olevan Jori Malmstenin Lentäjän valssi.

 

 HELMIKUU

Lyhyt kuu vaatii lyhyen lokin.             

Helmikuu oli pelastettu kun lapsuuden kaverini Flemarilta (67 v) kirjoitti plokiinsa jonkun Doriksen  (uskokaa tai älkää mutta en nyt enkä tunninkaan kuluttua muista hänen nimeään. Kaksi tuntia myöhemmin, Madonna.) lippujenmyyntirumpasta Jätkäsaareen. Olin aina empinyt sanoa mielipidettäni hänestä koska monet - kauhean monet pitävät hänestä ja jopa seksikkäänä. En tiedä yhtään, enkä myöskään tunnista hänen levyjään. Mutta Tappari sanoi sen mitä minäkin ajattelin:

Keski-ikäinen luiseva rimppakinttu kirkuu estradilla vähäpätöisellä äänellä, koikkelehtii paljastavissa asuissa irstaita elkeitä toistellen ilmeisenä pyrkimyksenään shokeerata.

JACK YKSISILMÄINEN               Lekuri Lampinen

Näkö lähti toisesta silmästä kuin Kuppa Töölöstä, jos käytän tälläistä Stadilaista vertausta. Varasilmä meni (verisuonitukos verkkokalvossa).

Menin Terveyskeskukseen ja minustakin otettin numeraalisia arvoja. Olinkin ollut aina ulkopuolinen ikäisteni keskusteluissa missä luetellaan noita "tärkeitä" lukuja. Minä tiesin vain yhden - 68 v. Ensi kuussa osaan luetella pitkän sarjan numeroita kuin sossutunnuksen, hemoklopiini, verenpaine, kolestroli, veren sokeri, jne.  Varmasti myös aikamoisen nimiryppään pillereistä joita alan syömään.

Lääkärin nimi oli Lampinen. Keksin heti muistisäännön, Raine Lampinen moottoripyöräilijä Eläintarhanajojen ajoilta ja poika Simo rallikuski. Mutta kun Jussi taksari kysyi lääkärin nimeä Lappeenrantaan Keskussairaalaan ajaessamme en muistanut ketä piti muistaa!

Hummaa juoksutetaan reen kanssa lumisella jäällä kun katson tätä kirjoittaessani Riislahdelle.

                                       Hiihtoa Äitsaaressa             Riku kävi talvilomalla                Charlie

 

 

 

MAALISKUU

YLLYTYS RIKOKSEEN

Toisen suojaamattoman verkon käytöstä annettiin käyttäjälle rangaistus. Minusta palvelinyhtiölle pitäisi antaa rangaistus yllyttämisestä suojaamattoman verkon käyttöön. Kaikenmaailman hienojen ohjeiden ja kieltojen myllerryksessä on unohtunut ilmoittaa, että Wlan-verkko on suojattava. Näin rangaistus olisi tullut verkon omistajalle ja kaikki olisi ollut ilman arvailuja.  

NOLLA TOLERANSSI.

Jossain Jorvaksentiellä (kenties 51) pidettiin nopeusvalvontaa nolla toleranssista eli jos liikennemerkki näytti 80 se tarkoitti että sitä ei saanut ylittää yhtään. Siinä sitten tähtäiltiin nopeusmittaria enempi kuin liikennettä. Jos olisi pantu liikennemerkiksi 70 liikenne olisi sujunut samaa 80 kilometriä ilman mittariin vilkuilua koska normaalisti ajellaan noin 10 ylinopeutta.

SAIMAATA JA KAIVO VETTÄ

Vasemmassa kuvassa on meidän neljän kuukauden juomavetemme kun Saimaata on pidetty 80 senttiä ajankohdan keskivettä korkeammalla. Oikealla kun vesi on laskenut 16 senttiä kaivossa on taas kaivoon tulevaa lähteen vettä..

Vasta nyt on neljä kuukautta  juoksutettu vettä 830 k/s , mutta sitä ennen viisi kuukautta vain 670 k/s. Miksei silloinkin juoksutettu samaa 830 k/s?

 

 

MATKAMUISTO

         

Sain syksyllä aloittamani Pingviinityön valmiiksi.

Siitä tuli 50X50 cm kokoinen.

 

PANIIKKI PANEE PARASTAAN

Kuukausi on mennyt itse keksityssä pikku paniikissa. Olen se sama raivon härkä ainakin mieleltäni, kun maailmanympäri purjehdukseen lähdön edellä. Silloinkin heräsin talvella neljältä ja olin rannassa ennen viittä tekemässä uutta sisustusta Merivuokkoon. Nyt käyn kuumana venyvään ja venyvään talon jatkon tekoon. Minua ei lohduta Mirjan sanat: Miksi sun pitää keksiä kaikenlaista lisää niihin kahteen huoneeseen? Pitäähän sitä koti tehdä itsensä näköiseksi ja samalla saan vihiä mihin sitä vielä Merivuokon uudessa sisustuksessa pystyy. Kohta tulee vuosi täyteen eikä loppua näy vielä. Herään neljän jälkeen, nautin aamiaisen kello kahdeksan. Ruoka kahdelta, tunnin päikkärit  ja sitten niin kauan kun jaksaa. kahdeksaan puoli kymmeneen.

Valitettavasti sitten oli monia häiriö tekijöitä. Terveyskeskusta, Lappeenrannan sairaalaa, muutama hiihto llenkki, poijun painon teko jäälle, saunominen, pyykillä käynti stadissa ja varmaan monta muuta äkkiä tehtyä.

YouTubet:            1500 avannossa käyntiä                 Puumestari                    Kamera pipossa

 

HUHTIKUU                                                                                           Kulku....ei kun.Teeri ja Joutsen

NIIN KATOO MAINE KUNNIA

Sindbadin ravintolassa vaihtui pitäjä ja tyyli. Uudeksi yrittäjäksi tuli Hangon rannassa pitkään toiminut ravintoloitsija. 10-vuotta seinälle tekemäni Merivuokon vitriini ehdotettiin käytettäväksi kirjahyllynä ja siinä olleita tavaroita ripustettavaksi rekvisiitaksi muiden pahvi ruorien ja muun merellisen repliikka roinan joukkoon.

Kirjoitin seuraavan kirjeen ravintolan pitäjälle.

LYHYT, MUTTA VALAISEVA TIETOISKU MERIVUOKOSTA.

Merivuokko teki Sindbadista pursiseuran vuonna 1975, sitä ennen pursi-sana oli esiintynyt yhdeksän vuotta perustamisesta lähtien vain sen nimessä.

Se oli seuramme ensimmäinen purjevene. Seurassamme oli silloin lisäksi troolareita, Saimaan hinaajia, muutama  merivoimilta  ostettu sodanaikainen Ahven ja Kuha luokan puuvene, sekä italialainen torpedovene mahonkinen Maz. Yhteismäärältään 30-40.

Se on itse suunniteltu ja rakennettu ensimmäiseksi Dunckerin veneeksi, miehen joka ei ollut koskaan ollut minkäänlaisessa veneessä ennen Merivuokon vesille laskua.

Merivuokko kävi ensimmäisenä veneenä Gröönlannissa vuonna 1982 vaikkei ajojään takia päässytkään ranatautumaan.

Se on Suomen oloissa ainoa vene, joka on purjehtinut kaikille seitsemälle mantereelle ja siis myös Antarktikalle.

 

 

Tein tarjouksen myös samantyylisen puusta kaiverretun kyltin tekemisestä kuin vuonna 1984 tekemäni Sindbadin kyltti.

Ei vastausta.

Meillä on erilaiset näkemykset niinkuin menestyminenkin.

Vaikkei tullutkaan perinteistä pursiseuran ravintolaa niin vältyttiin vielä alentavammalta, Kebab baarilta tai pizzerialta.

Viikon kokemuksella kerrottiin ruoan olevan hyvää ja keittolounaan hinnan 7:50 ja lounaa 8:50. Parasta saa alacartelistalta 29:00.

Jos kahvin hinta on vielä 1:00 jäseniltä ollaan siinä mistä edellisen kanssa tuli kina.

 

Siirsimme vitriinin toiseen kerrokseen kerhon kokoushuoneeseen arvoiseensa paikkaan.

 

Merivuokon vitriini

 

VANHENEVAN MIEHEN SAIRASKERTOMUS

Sairaskertomus on  jatkunut silmästä kurkkuun ja ensimmäiset toimenpiteet on päätetty. Kurkkutorvi poikki, mutta ei kai vielä lopullisesti.

Kuten aina on sairastamisesta jotain hyvääkin, vaa'an viisari ei yltänyt 100 kiloon. Sen se on tehnyt viimeksi 16-vuotta sitten.

SAIRAALAT

VANHENEVAN LAITURIN SAIRASKERTOMUS

Laituri on ollut nyt 10-vuotta jäiden paineltavina. Sen se on sietänyt, mutta nyt alkaa kyllästämättömät tyltyt pehmenemään ja niiden vaihto edessä, mutta ei kai vielä tänä kesänä.

TOISEKSI VIIMEISTÄ HOMMAA VOI SANOA VALMIIKSI.

Tasan vuosi sitten löin kangen alastomana maahan ja tähän päädyin.

 

Työhuon on lattialaminaattia vaille.

Makuuhuoneesta puuttuu viimeinen lakka lattialta.

TOIVON ETTEI KÄY KUN VIIME VUONNA, ETTÄ TUO ALASTONKUVA OLI KOKO AURINKOKESÄ.

VAPPUPÄIVÄ 2009

 

 

 

TOUKOKUU                                    11 PÄIVÄ

Hanskin ja Aulin S/Y Mantassa saunaan sovittamassa. Matalampi se on kuin meidän paskahuusi, mutta on siellä sentään vesivessa.

Jäitten kaataman antennin uusi suuntaaminen Bilteman  vinkujalla. Suuntaaminen onnistuu, mutta se ei kerro mitä satelliittia kohti se näyttää.

 

Talvella kerroin äänestäväni parturia kunnanvaltuustoon ainoana toiveena Suikkalan sillan leventäminen. Kuka lie asiaa hoitanut, mutta siltaa alettiin levittää, toki vain 30 senttiä.

 

 

Pakolliset sienikuvat, muovipussillinen korvasieniä postinhakumatkalta.

 

Meillä oli Aaslassa työnjako, minä tein kompostilaatikot  ja  Mirja siirsi vanhoista tavarat uusiin.

 

Rentukat pitävät huolta veneen haudan koristelusta

 

Rakennuksen jatkoon ei vielä ole muutettu. Muutama lista puuttuu ja ulkoven siirto uuteen paikkaan. Väliseinä on sentään jo purettu ja kaikki on samaa tilaa.

PURJEHTIJA PERTIN MIELIPIDE VUORIKIIPEILIJÄ VEIKASTA.

Veikalla on pahasti leikannut kiinni  Mount Everestillä käynnin 1993 jälkeen (ilman lisä happea, kai). Olimme kerran peräkkäin Kannelmäen kirjastossa näyttämässä diojamme ja kertomassa matkoistamme vuonna 1997. Minä ensimmäisenä Antarkatikan purjehtijana ja Veikka ensimmäisenä Everstille nousseena. Veikan kuva-anti ei ollut hääppöinen ellen käyttäisi sanoja, oli vaatimaton. Suurimmassa osassa kuvia oli teltta lumessa ja muutama yleiskuvia korkeista huipuista.

Sen jälkeen Veikka on keksinyt Himalajalta 14 yli 8000 metristä huippua ja niille kaikille pitää kiivetä (ilman lisähappea). Vain seitsemän kiipeilijää on vasta päässyt niille. Yhden huipun saavuttamisen jälkeen on kysymys viitseliäisyydestä. Niinkuin Veikka jo puhuukin niin se on työtä. Mutta että hän on saanut yleisön kiinnostumaan Yleisradiota myöten tuosta "saavutuksesta". Olen kiivennyt Himalajan huipuille 13 kertaa selviänkö vielä 14 kerran, niillä on kaikilla vielä eri nimetkin, kiinnostavaa.

Olen kuullut ihmisistä jotka ovat lomailleet Kanarialla 15 peräkkäistä lomaa. Ihmisistä jotka ovat autoileet kaikkiin pääilmansuunnan  Euroopan kärkiin. Minun olisi pitänyt jatkaa purjehdusta kaikkien syvien viiden haudan yli tai käymällä kaikilla merillä jotka alkaa S-kirjaimella.

Mutta olkoon jokainen uskossaan autuas.

Viimeiset kukat isän haudalla Tainionkoskella.

Äidin kivessä on sopivasti tyhjä tila kuin tilauksesta Honkanummella.

 

 

SAIRASKERTOMUS

Taudinkuva selvisi, pahanlaatuinen ruokatorvisyöpä, joka aiheutti etupesäkkeen silmässä ja sen sokeutumisen.

 Hoito kuin leikkauskin epämääräisessä tulevaisuudessa.             

Aloin harjoitella sarkofagilla makaamista. En voinut nukkua enää selälläni koska ruokatorvi oli tukossa ja päivällä syödyistä osa jäi torveen ja tavarat tuli painonvoiman avulla takaisin  henkitorveen ja kauhea yskiminen alkoi.

Lähes istuen maaten olen selvinnyt nyt kuukauden kolmen tunnin yöunilla ennen kauheaa yskän kohtausta ja oikein istumaan nousua.

 

Vaatteet alkaa olla kuin toiselta mieheltä.

Maalikuussa 110 kg nyt 92 kg.

 

YouTube

 

ahvenenkutu 3     

 

Puutarha 09

 

 

KESÄKUU                                                    

13. päivä sattui se kesäpäivä. Puimme kesän lyhyet ja kävelimme postille. Sitten  tuli juhannustauko auringolta 10 päivää ja niin pirun kylmää.

 

Kun juhannusvieraat oli  menossa jo Helsinkiin, nostimme juhannuksen ainokaiset kalat, 12 lahnaa yhdessä nipussa verkosta.

 

SUKUPOLVEN VAIHDOS

ILMANLISÄHAPPEAVEIKAN KIIPEILYPÄIVITYS

Ilmanlisähappeaveikka antoi taas valaisevan  puhelinhaastattelun perusleiriltä kai 4000 kilometristä. Lunta pyrytti ja oli huilipäivä. Kantajat oli kantaneet varusteet 30 kiloa per mies ja 10 kiloa per vuorikiipeilijä. Veikan pari lisäksi videoi heidän kiipeilyään eli kai Veikan kiipeilyä. Kantajat olivat pystyttäneet teltat etukäteen ja valmistivat päivittäiset luonaat toisessa teltassa johon ryömimiseen Veikka parast aikaa valmistautui - satoihan ulkona lunta. Huh-Huh on siinä tavotteita tällekin päivälle ja reportaasia Yleisradion kuuluvuusalueella.

JUHANNUS

  Sauna uusin vihdoin, diateatterin vihkiäiset ja paella perinnejuhannusruokaa.

                 

 TYÖ- JA DIA HUONE

Suunniteltu diateatteri oli valmis. Kaikki oli paikallan myös päivänäytöksiin. Jo ensi esitys juhannuksena oli yhtä paikkaa vaille täysi.

Juhannus ruokailu

 

SADE-ENNÄTYS        28. päivä satoi ennätyksellisesti yön aikana 15 tuntia tuli 70 milliä eli mittalasi piripintaan.

Muutimme makuuhuoneeseen ilman tauluja.

 

SAIRASKERTOMUS

Kolmas päivä  syöpäosastolla Lappeenrannassa sitten tuli tilastollinen tieto minun syöpäsairauteni kehityksestä. Kaksi vuotta elinaikaa. En ollut yllättynyt, vain sana syöpä kuulosti rumalta. Olihan siinä kolme rumaa kirjainta.   Kaksi vuotta eteenpäin tuntuu aina pitkältä ja taaksepäin kun eilen olleena, vaikkei siitäkään enää mitään muistanut. Pääasia ettei sanonut juhannukseksi.

Sädehoidosta ei puhuttu vaan Sytostaatti eli solunsalpaushoidosta. Syynä se, että ruokatorvessa oleva varsinainen syöpäpesäke on saanut etäispesäkkeet toistaiseksi jo silmän sokeutumiseen ja leukaluuhun kasvaneen patin.

Xeloda-lääke (myrkky) pysäyttää syöpäsolujen kasvun enemmän kasvainkudoksissa kuin terveissä kudoksissa. Hoitojakso on ryhmitelty 3 kertaa kolmen viikon jaksoihin. Aloitan jakson kolmen tunnin tiputuksessa makaamalla ja  syön solunsalpaajia  pariviikkoa, kuusi tablettia päivässä ja sitten olen viikon ilman, että terveet kudokset palautuisivat ottamaan vastaan taas uuden myrkkyerän.

Kolmen jakson jälkeen ja sen aikana tapahtuvista muutoksista hoitoa voidaan muutetaan.

Sytostaattihoito aloitettu  (poistettu 13.7 lääkärin pyynnöstä)

HEINÄKUU

Eino Leino

ELEGIA       Toivoni ainoo: tuskaton tuokio pieni.

KYLÄILTA SUIKKALASSA
Avannonkansi
MV Heinäkuu
SÄDEHOITO I

                              

ELOKUU                          

 

 SUOMENLINNA II

MV elokuu

Sytostaattihoidon vaikutus.

ajotunti

Radiouutiset keksi viimeinkin muutamana aamuna että tuulen nopeus ilmoitetaan metriä sekunnissa myös kovemmissa tuulissa. Mitä järkeä oli ilmoitella kilometriä tunnissa vaikka se olikin samassa metrijärjestelmässä. Kuka ymmärsi 140 kilometriä tunnissa olevan tuulen nopeuden verrattuna vaikka 40 metriä sekunnissa olevaan tuuleen verrattuna. Ne tarkoittaisi samaa.

Karhunkaato alkoi 20.8 kello 12.00. Ruokolahti oli saanut yhden luvan. Äitsaaren metsästysseura käytti sen seuraavana päivänä!

Finnish Icebreaker

LOKAKUU

MV lokakuu

Inssiajo parkkipaikalla

       70,4 kg - 89 cm

 70,4 kg   -  89 cm vyötärö.  Sairauden alkaessa viisi kuukautta sitten oli vastaavat luvut 110 kg ja 113 cm .

Näillä koitetaan pärjätä eteenpäin vielä.

        Alkukuusta iski keuhkokuume ja 8 päivän sairaalareissu.

JOULUKUU

Pertti nosti viimeisen kerran purjeet ja lähti suurelle merelle 01.12.2009