Helsingissä vuonna 1934

UUNI-SAARILLA näin lukee kortissa.

Isä on siis matkailemassa kuin Kanarialla vallan vaikka saari on Kaivopuiston edessä kivenheiton päässä.

Kuvan kirjoitustavasta päätellen kuvaaja on vanha venäjän emigrantti.

Isä on kehittänyt "poikkeuksellisena aikana" (sota) kuvia Helioksella, joka oli silloin vielä Heikinkadulla. Koska sen nimi sodan jälkeen vaihdettiin Mannerheimintieksi.

Negatiivitaskussa oli lyhyet joskin vielä hiukan puutteelliset valokuvausohjeet, joista tärkein puuttui.

Ota kuvat auringosta päin!

Korttien kauneutta 1930 luvulla.

Isäni oli ilmeisesti tavannut armeijan jälkeen Helsingissä Hilman ja asuikin näköjään leimasta päätellen.

Molemmat kortit ovat mustavalkoisen kuvan päälle värjätty.

Neiti saattoi ollakin vielä 22-vuotiaana.

Mutta oliko vielä 24 vuotiaana?

Minut siitettiin kuitenkin vasta 31-vuotiaana.

Tunnelman romanttisoimista ei voisi parantaa ja kai sillä oli vinha viitteellinen, salainen tarkoitus vaikkei niitä korttiin kirjoitettukaan.

                                                          Sota loppui 1945

1944

Löysin kuvan jonka takana luki minun olevan kolmevuotias. Villapaidasta päätellen olen tässä samassa tilaisuudessa äidin sylissä.

 

1946

Tämä kuva yhdistyy edelliseen taas Äidin hatusta. Tunnen, että mies keskellä on nimeltään "Lissi", mies joka asui jossain pitemmällä Hesaria kuin Flemarin kulma ja jonka kanssa Äiti usein käveli työmatkat Weilin & Göösille Mannerheimintielle.

 Mieleeni on painunut lähtemättömästi kuinka odotin vanhaa seinäkelloa katsoen, yksin kotona Äidin tuloa töistä - joka ilta. Olin tietysti jo kouluijässä yli 7 vuotta koska sitä ennen odottelin Pelastusarmeijan lastentarhassa. Kuinka tarkkaan Äiti saapuikaan 16.27 tai minuutin pitempään. Kuulin  tutun avainnipun helähdyksen ja sitten ovi aukesi ja Äiti oli siinä. Me elimme kahden ilman sukulaisia. Ainoa enoni asui Hämeentiellä  ja isä ei enää silloin kotona käynyt vaikka he erosivatkin vasta ollessani 10 vuotias.

 Mutta  kuvasta vielä. Nainen on Sirkka Sarhama, Äidin paras työtoveri, joka kävi meillä syntymäpäivillä ja me heillä Urheilukadulla Töölössä samoin. Kuva on luultavasti otettu heti sodan jälkeen koska Lissi on kuvassa.Muuten olisi luullut  hänen olevan rintamalla kuin muutkin miehet. Toisaalta äiti kuin muutkin naiset tuskin käytti samaa hattua kovin montaa vuotta. Kuva on otettu luultavasti Mannerheimintien vierestä  koska se on korkeammalla kuin puistokäytävä ja Töölönlahti on kuvasta oikealla. Varjoista päätellen kello on puolenpäivän maissa ja vielä lehdettömistä pensaista päätellen on kevät, toukokuu. Siis ruokatunti ja keväinen auringonpaiste on pakottanut pikku kävelylle.

IMATRA 1938

Rakennusmiehet pyhäpuvuissa Imatran koskella. Vasemmalta Mikko Sillanpää Tampereelta, isä ja Otto Sillanpää tuleva setäni.

Imatralla oli isoja työmaita juuri ennen sotien syttymistä Tainionkosken voimalaitos ja Rauhan parantola.

  Rauhan Tuperkeliparantola 1938 18.8

Vasemmalta: tuntematon, Mikko Sillanpää, isä ja tuntematon

                                                                    LAPSUUTENI AUTOT KORIALLA

Olin oppinut lukemaan vuonna1948. Niinpä luin  10-vuotta  vanhemman serkkuni Taunon autosta Korialla Whippet Overland (Willys) ja nimi on edelleen muistissa. Kuvaa ei ollut, mutta Kuukkelista löytyi helposti oikea auto ja jopa oikean värinenkin. Tiedot kertovat sen olevan 1929 mallia. Koneena 2,4 litranen 40 hv, 3200 kiertävä moottori.

Muistikuvana vain puu pinnat vanteissa.

Vuonna 1949 ostetusta Fordista muistan vaan sen että sillä tuotiin kerran Miina-mummo Helsinkiin sädehoitoklinikalla käymään. Autossa oli oksenneltu oikein joukolla. Tietäähän sen, yli sata kilometriä mutkaista soratietä ja mummo ensimmäisellä autoajelullaan. Olihan linja-autoissakin hyllyillä paperipusseja valmiina oksentelijoita varten ja kuljettajan takainen paikka mistä näki tien, suosituin paikka.

Moskvits tuli  vuonna 1952 ja silloin yletyin jo 10-vuotiaana polkimille. Mossessa oli kolme eteen ja yksi taakse. Olin aika äijää sen ratissa. Kerran vekslailin sitä soratiellä ympäri ja peruutin sen takapyörät ojaan. Kovalla kiireellä heinäseipäitä pyörien alle ja sain kun sainkin sen sieltä ylös ja vaikka aikaa kuluikin luvattoman paljon taisin selvitä ilman kyselyitä hiestäni huolimatta. Valojen vaihdin löytyi vasemmalla jalalla kytkinpolkimen päältä.

Skoda Cabriolet 1950 oli Taunolla vuorossa 1954. Oikein avoauto. Valitettavasti en muista kauanko matka kesti  ja pitkäkö se oli vanhoja maanteitä pitkin Korialta Helsinkiin. Korian ja Elimäen välille oli saatu kuitenkin mahdottomasti kurveja joita liu'uttelimme ulkokurvit soraa ropisten ja nimismiehen kiharoita täristellen. Nopeusrajoituksia ei ollut keksitty eikä tarvittu. Ensimmäinen kysymys oli aina: Kauanko aikaa meni matkaan?

 Nojailen kuplaan vuonna 1956. Siitä muistuu vain tuo kaasupolkimen päässä olut rulla, joka herkisti kaasua niin ettei tasaista vauhtia meinannut saada mitenkään.

Skoda Octavia Sillanpään pihalla noin 1959.

HELSINKI 1930

Valokuvaus ei aina onnistu ammattilaiseltakaan.

Keskimmäisessä kuvassa näkyy huonosti sotilaiden keskeltä Äitini ja kummitätini kasvot.

1937 TAINIONKOSKEN VOIMALAITOS

 Karvalakit olivat kunniassa ja näkyi muutama Norttikin palavan. Isäni korkeimpana takana.

Isäni raudoittaja työssään.

HELSINKI 1929

Tämä kuva sarja vakuutti minut, että Äitini (aina vasemmalla) ja tuleva enoni vaimo ja kummitätini, Aili olivat likkakavereita.

Viimeisen kuvan rekvisiittana olevat sukset ja porkat ovat kunnioitettavan pitkät.

KEVÄT

KESÄ

SYYS

TALVI

Tätini Helvi ja Otto Sillanpään ensi koti Ensossa. Kahden aikuisen ja kahden lapsen tilat olivat vaatimattomat, mutta omat.

ENSO 1937

Enso on se minun nyt tuntema Svetogorsk tuossa naapurissa. Imatralaisten bensa-asema josta jonottamalla saa puoli hintaista bensaa rajoitetusti. Auton tankillisen ja 10 litran kanikan ilman riskejä.

Olen luopunut bensarallista vuoden asiaa harrastettuani. Keikka vei aina puolipäivää ja samalla tuli osteltua kaikenlaista turhaa tavaraa halvalla, joten rahaa meni kyllä enemmän.

Vuoksen rannalta

Vasemmalta Helvi-täti, Äitini, serkkuni Terttu (k.-04) josta tuli hoitajani kun sota ajoi perheen Korialle. Otto-setä ja Tauno (k.-05), josta oli tuleva miehen mallini.

SIELLÄ JOSSAIN 1940

Isän  numerolevy, joka oli kaikilla sotilailla kaulassa ja joista toinen puoli katkaistiin jos omistaja kuoli rintamalle. Levystä saatiin nimi tietoon ja esikunta merkitsi sen tappioihin ja suruviesti kotiin postitettiin.

Mainilan laukaukset ammuttiin 26.11 http://fi.wikipedia.org/wiki/Mainilan_laukaukset ,  joten Suomi oli ollut sodassa kuukauden isän päiväkirjamerkintöjen aikaan.  

Isä saattoi korsussa maatessaan öljylampunvalossa tykkien jymyssä lukea nahkakantista 1940 Ajastajastaan  mm.

Tietoja lentoliikenteestä. H:ki-Ateena pysähdyksineen 24 tuntia 4780:-. Viipuri-Imatra 15 minuuttia 100:-.

Säkösanomamaksut sanalta. Suomessa 0:80. Kreikan saaristoon 5:28 ja Kolumbiaan 37:56.

Kenties isä sai tässä anomansa loman vasta kolmen kuukauden kuluttua ja Äitini sai siemeneni ennen suksien pois ottoa jaloista.

HELSINKI 1932

 Isä on ottanut taas teatraalisen asennon ja katse hiukan kulmien alta uhmaavasti.

Mutta missä kuvaaja on pitänyt paikkaansa kun rekvisiittaa on vain tuo hakattu kivi, mikä lie kuin kilometritolppa. Muuten takana näkyy hoitamatonta pihaa, iso luultavasti kaupunkitalo ja edessä oleva tiekin kivistä sorapolkua?

ISÄ JA HOITSU VIIPURISSA 1942

Olen suunnitellut kymmenen vuotta kirjaa

 ISOJEN POIKIEN PURJEHDUSKIRJA

tässä muutama siihen valittu kuva.

MINÄ JA ABORIGINAL DARWINISSA 1994

HELSINKI 1917         

Toinen luokka.

 Kuvan taakse oli onneksi kirjoitettu huolellisesti lyijykynällä ja kirjoituskirjaimilla

Toinen luokka. Hilma Pyykönen.

Vuosiluku on meille historiallinen.  Maaliskuussa Venäjällä alkoi vallankumous ja Nikolai II luopui kruunustaan. Vuoden lopulla joulukuun kuudentena Suomen eduskunta hyväksyi senaatin antaman ilmoituksen siitä, että Suomi oli itsenäinen.

Sotilailla, jotka eivät olleet rintamalla oli aikaa jalkapalloonkin. Kenttä oli muhkurainen vähän nurmettunut hiekkakenttä, jossa maalin ylärima roikkui totutusti.

Katsojina oli muutama sotilas ja juoksuradan maalin kohdalla ajanottajien koroke. Koroke missä jokaiselle juoksijalle oli oma kellomies ja kellomiehet korokkeella maalilinjan jatkona.

Isäni oikeassa reunassa melkein kuvan ulkopuolella.

Potkupallo oli hyvää nahkaa pumpattavalla sisäkumilla.

Nämä pienet 6x9 sentin kuvat oli Bögelund O/Y oikein leimannut vuosiluvulla.

HELSINKI n. 1926

Palasin taas 80 vuotta menneisyyteen. Tunnistin kuvasta tulevan kummitätini Ailin ja Äitini (n.17v). He olivat ainakin kuvan oton aikaan kovin läheisiä samasta kankaasta tehdyssä hamosessa ja samanlaisissa helmissään. Epäilen myös juuri leikatuista hiuksista ja ensimmäisestä permanentista. Permanentin laittaminen jatkui 50 vuotta eteenpäin keskeytymättä ja siihen lisättiin vielä värjäys tukan alettua harmaantumaan.

Mutta miten he ystävystyivät? - Koulussa, naapureina vai enoni tyttökaverina. Kysymys johon ei enää löydy vastausta. Silloin kun olisi löytynyt, asia ei kiinnostanut.

Kuva johon totuin Flemarin senkin päällä. Äiti kertoi sen esittävän isääni.

Kuva on otettu sota-aikaan lomalla, valokuvaamossa Porthaninkatu 28 Helsingissä. Isä on noussut korpraalista alikessuksi.  

HELSINKI 1945

 Kenties kuva kuitenkin oli vaihdettu samanlaiseen kuvaan, joka oli otettu Nyblinillä joitakin vuosia myöhemmin.

Isästä oli tullut kessu ja rintanauhaan, joku värilisäke alkuun. Tukka oli kasvanut ja laine laitettu ojennukseen.

                    IMATRA VUONNA 1936                        

Isä oli töissä Imatralla ja kihlattu Äitini asui Helsingissä.

 Kuvan taakse on kirjoitettu lyijykynällä: Imatra 26.9.1936

Kun revin ne työvaatteeni  niin täytyi ostaa uutet ja tässä ne on sitten. Ensi kirjeessä saat taas kuvia työmaalta.  

 Imatran koskinäytös vuonna 1980.

  Katsoja 2006.

1929 koski padottiin ja vettä on juoksutettu vain näytösluontoisesti satakunta kertaa vuodessa, myös talvella.

             ELIMÄKI 1928       

Virkatodistus No 58 v. 1928

   Asevelvollisuusasioita varten

Mäkitupalaisen poika Weikko Olavi Kustaanpoika Duncker

HELSINKI 1929                

Ei tullut kysyttyä koskaan miten Äiti ja isä olivat  tavanneet ja missä.

Päättelen tästä Äidin albumin sivusta kuitenkin, että isä oli joutunut varusmiespalveluun Santahaminaan Helsinkiin. (Aikaisemmissa armeijan kuvissa näkyy laiva ja merta.) Tapaaminen oli tapahtunut sinä aikana tai heti Virkatodistuksen saannin jälkeen koska yksi työtodistus Helsingistä löytyy ennen armeijaa.

MAALLA 1939

Rakastan näiden vanhojen kuvien kieltä, tunnelmaa. Niin kuin tässäkin. Lisäksi tunnistan niistä joitain, vaikken ole ollut edes suunnitteilla. Yksi kuva, näppäys on vanginnut tuhat sanaa.

Tunnistan ensin ihmisiä, että saan kiinnekohdan minuuteeni. Vasemmalla tuleva kummitätini, Enon ensimmäinen vaimo Aili. Herraskaisuuteen taipuvainen nainen. Tiukassa puristavassa satiini leningissä kuin keitetty makkara.  Sitten Ailin tyttö kaveri Äitini. Vanhempi tuntematon nainen ja edessä Raimo serkkuni. Raimo oli enoni ja Ailin, minua 10-vuotta vanhempi poika. Hän on tämän kuvan vuosiluvun avain. Raimo 8-v, vuosi on silloin 1939.

Ollaan oltu pyhäkylässä jossain maalla ja lähdössä pois. Ryhmäkuvaa ei koskaan oteta heti tultua kun tervehdittävä ja kerrottava kiihkeästi kuuulumiset. Ennen puhelimia ja kännyköitä kun oltiin vain kirjeyhteydessä asiaakin oli varmasti enemmän. Auto on kuorma-auto, johon on tehty ressu katos ja niin siihen sopi pienen linja-auton verran. Olen aina kuvitellut, että kuvassa näkyvässä vanteessa on puupinnat. Mutta onko?

Pärekatot olivat taloissa vakiona ja vain rahamiehille tehtiin raskaita ja kalliita tiilikattoja. Vielä aikanani vuonna 1954 ehdin viimeisiin pärekatto talkoisiin Korialla. Näin kuinka pärehöylä teki päreet ne niputettiin ja vietiin heinäladon kattamiseen aholle. Päreitä tuli vain pari kerrosta kun asuintaloissa käytettiin 3-4 kertaista kattausta. Se oli elämäni ensimmäinen työ, josta sain jonkun rahallisen korvauksen, toki sukulaiselta kuin kannustusrahana, mutta minä otin sen palkkana.

1942 VIIPURI

Varmaa kuvassa on se, että isä pelleilee. Luultavasti kysymys on jostain illanvietosta ja isä on narikan pitäjänä pukenut lentäjän univormun päälleen. Hän oli "naisten naurattaja". Vakavan asian puhuminen oli vaikeaa kenties mahdotonta. Olen huomannut saman vian itsessäni jos muuta pidetään kunniallisempana.

Toinen peritty, joskin vähempi vika on silmien vuotaminen. Pikkuinen tuulenvire, aamu kylmä, tv:n sentimentaalisuus, jopa tunteikkaat Mirjalle ääneen luetut lauseet jostain saavat kyynelkanavat aukeamaan.

Heikki viestitti puvun olevan saksalainen. Mikäpä siinä - olkoon.

1946 HELSINKI

Äiti piti tapana, että syntymäpäiväkuva (5v) käytiin ottamassa valokuvaamossa ja voin taata, että oli parhaat päällä ja naama pyyhitty määrällä pyyheliinan kulmalla.  Vaikuttaa, että potra poika on kasvanut vaatteistaan ulos ja takkiin on tehty lisäkappale eteen. Nykyinen 110 kg elopainoni  pakottaa ottamaan tavan uudestaan käyttöön.

Äidin 37-vuotis syntymäpäivät. Kaupunkilaisrouvalla on silkkisukat ja uudet plankatut kengät jalassa. Minulla kesäiset pihavarusteet. Pässin pökkimät pitkät kotikutoiset ja polvista paikatut villasukat, jotka on sukkanauhalla liivissä kiinni ja joka edellisessä talvikuvassa vielä ovat ehjät.  Katseeni on kohdistunut ainokaiseen leikkikaveriini naapurin Eevaan. Miina-mummo esiliinassaan katselee vieressä sukunsa ainokaista jatkajaa - minua.

1936 JOUTSENO

Isä molemmissa kuvissa vasemmalla, . Ammatista ei tietoakaan. Vasemman kuvan miehet vaikuttaa lautapojilta tai tiilenkantajilta ja vasemmalla isällä on sama lippalakki polvillaan ja miehet vaikuttaa apumiehiltä.  

HELSINKI 1932

Kuvassa on tuleva kummitätini Aili ja ainokainen enoni Ema, Äidin veli.

 Uskon vahvasti kuvan kieltä. He ovat olleet muutaman vuoden naimisissa. Aili riskinä päätä pidempänä perheen päättäjänä ja eno nöyränä suikelona. Kuvittelin Ailia pitkälti varhaisvuosieni elokuvien Justiinaksi. Hirmuksi johon kenties avioliitto 15-vuoden kuluttua sodan oppien myötä vuonna 1946 päättyi avioeroon, jota silloin vielä pidettiin häpeänä. Enoni oli kuulemma kotioloissa "pikku piru", mitä se sitten tarkoittaneekin.

SOTAMIEHIÄ  vuonna 1942

Isä (33v) istumassa. Kuvausta varten on valittu komeinta saatavissa olevaa rekvisiittaa. Armeijan linja-auto. Morsiot on pitänyt nostaa puskurille. Linja-autossa on vakiona vaijeri hinausta varten. Renkaat on Sibelius/L (liukas). Valojen päällä on peltilipat peittämässä valot lentokoneilta. Kurasuojien ulkoreunat on maalattu valkoiseksi, että autot edes jotenkin erottuisivat yöllä vastaan tullessaan.

ÄIDIN RIPPIKUVA VUODELTA 1924

Äidin rippikuva ison suurennuslasin alla oli Flemarilla pienestä pitäen suuren mielenkiintoni kohde. Kuinka hieno prennari siitä olisi voinut tulla jos tuon turhanpäiväisen vanhan kuvan olisi saanut pois. Yritin sitä naulalla raapimalla. Onneksi en onnistunut ja selvisin kai pikku torumisella.

Löysin samasta kuvasta paperikuvan ja retusoin sen mahdollisimman hyvin. Tulokseen olen tyytyväinen.

Viitasaari

Löytänä Koskela 

1954

 Olen uimassa tätini Sandran  ja Empun talon saunan edessä Kivijärvessä.

         Isäni osasi käyttää itselaukaisijaa.

Isäni oli mennyt uusiin naimisiin Ailin kanssa noin 1952 Tainionkoskella . Suvun suhtautuminen uuteen vaimoon oli suiva, enkä jäänyt siitä paitsi. Ensimmäinen yhteinen matkamme Viitasaarelle alkoi Korialta linja-autolla ja luultavasti muutamien vaihtojen jälkeen päättyi hevos- tai  venekyytiin.

Tässä olemme paluumatkalla lähdössä. Ensimmäinen linja-auto vie ainakin Jyväskylään n. 3 tuntia.

Kahvilla serkkuni Reino, minä edessä, Ailia näkyy vähän ja  serkkuni Irja (12v) kaatelee teatraalisesti pannua.

Kuka Miksi Miten ?

joskus -20 luvulla

Sääli ettei ole enää keltä kysyisi keitä muita kuvissa isän lisäksi on.

En usko, että isä ihan helposti kuitenkaan olisi kertonut minkälaista pelehtimistä tuolloin elettiin. Saattaa olla ettei muistaisikaan.

Isä lippalakissa           

KORIA 1945

Kait tälläkin kuvalla on ollut syynsä. Ihmisten ikuistaminen. Ihmisten joista vain minä olen kuvasta jäljellä Äidin sylissä. Muut ovat serkkuni Tauno ja Terttu ja mummoni Miina (71 V).

Ottamiani kuvia, olkoonpa ne mistä tahansa otetut, alkavat olemaan enempi kovalevyllä ja onneksi muutamassa kirjassa. Tietsika pitää vaihtaa kuitenkin alta kymmenen vuoden ja siirtää tiedostoja taas missä on omat riskinsä ja osan jääminen kuitenkin koneeseen. En joudu tekemään niitä enää monesti. Vaikka levy jotenkin säilyisikin onko sen lukemiseen enää tekniikkaa jäljellä 50-100 vuoden päästä. Ei ole ja se on luonnollista sillä mennyt on mennyttä ja tulevaisuudesta ei tiedä. Ja mitä ei muista sitä ei onneksi muista. Elämässä on tärkeämpääkin.

Kevään korvalla on helppo ajatella, että vain puutarhanhoito, uuden syntymä, kasvu ja muutaman kuukauden kuluttua sadon korjuu ja kuolema on tärkeää.

Elimäki 1931

Isä oikealla nuoremman veljensä Pentin kanssa.

 Isä on päässyt armeijasta ja Pentti täyttänyt 17 V.

Mäkitorpparin pojilla elinehdot oli maailmalla. Pojat valitsi Venäjän tulevaisuuden mahdollisuudeksi. Käveltiin asemalle odottamaan junaa. Isällä meni pupupöksyyn ja vain Pentti nousi junaan. Eikä hänestä sen jälkeen kuultu eikä kirjeen kirjettä tullut.

1946 hänet merkittiin kuolleeksi.

Koria, Hohtilanmäki vaikka  kirjeiden osoitteisiin kirjoitettiinkin Vilppulan kylä ?

Puhelin langat vedettiin joskus 1950 kun olin noin kympin.  3mm rautalanka oli isolla kiepillä jota pyöritettiin 4 kilometriä asemalta Sillanpään talolle ja kiinnitettiin omilla valkoisilla posliini eristimillä valmiina oleviin puhelintolppiin ja lopussa itse pystytettyihin. Miksi muistan tämän johtuu siitä, että putosin kerran tolpasta alla olevaan piikkilanka aitaan ja pyörryin.

2.3.2008 Talot ovat paikallaan, asukkaista ei tietoa.

Niemisen Eeva 1945

Minä ja lammas.

Tämän kuvan olen nähnyt lukemattomia kertoja lapsena syntymäkodissa.

Sillanpään talon rappujen valu näkyy olevan käynnissä takana.

Eeva näyttää olevan minua vuoden pari vanhempi ja ainoa leikkikaverini toiselta puolelta Hohtilanmeän tietä - tietä joka sai nimensä vasta joskus -80 luvulla.

Kuinka suurta iloa tuottaakaan muistella ja muistaa jotain 60-vuoden takaa. Asioita jotka luulee jo ajat sitten unohtuneen. Vaikka, että Eevan vanhemmat oli Hanna ja Antton ja vanhemmat sisaret Salli ja Atra.

Kun aloitin koulun 1947 (6v) ja kesälomien vieton Vilppulan kylässä, muistan että Antton kysyi ensi vierailulla aina kuinka korkeassa talossa asuin ja oli pettynyt vaikka talo Flemarilla oli kuusi kerroksinen että asuin vain toisessa kerroksessa.

Äiti on kesälomalla ja meillä Eevan kanssa samat vaatteet kun toisessa kuvassa.  Saattaa olla sama päiväkin. Sota on loppunut keväällä. Kuvassa myös serkkuni Terttu ja Miina-mummo.

ELIMÄKI 1924-1926

Keksin kuvaparin isän albumista mistä pirukaan ei ota selvää. Koska emme asuneet yhdessä säästyin näidenkin kuvien henkilöiden historian kertomuksista joita ikäiseni kertovat lapsilleen kyllästymiseen asti. Nyt kun 67-vuotiaana jaksaisin ja haluaisin asiasta tietää se on myöhäistä.

Isä on molemmissa toinen oikealta. Kaikki muut ovat eri henkilöitä. Paikan on oltava Elimäeltä syyn joko rippi- tai koulun päättäminen.

Kuvittelisin Suomen itsenäisyysvuotta. Kalle Pyykönen on vienyt perheensä kenties sen vuoksi valokuvaamoon ja valinnut juhlavamman taustan eikä normaalia koivu ranta taustaa.

Enoni Emil vasemmalla, Hilmat keskellä (äiti ynpyröity 8v) ja muistini syövereistä viikkojen pinnistämisellä oikealla on Yrjö.

Oli luultavasti toisen avioton lapsi (äpärä niin kuin silloin oli tapana rumasti sanoa) eikä hänestä enää minun synnyttyä 20-vuoden kuluttua puhuttu, kenties ei elänytkään.

HELSINKI 1932

Koiton Visa oli  helsinkiläinen työläisurheiluseura kun HKV oli herrojen.

 Koiton Visaa pidettiin tanhu- ja voimisteluseurana ja niin on kuvassakin suurin osa. Muutama painija ja isä paljaspäisenä oikealla ylhäällä.

Isä oli YLEISURHEILIJA. Muovipussita löytyy lusikoita 100 ja 5000m juoksusta, 9- ja 3- ottelusta, keihäänheitosta, seiväshypystä ja nuolenheitosta.

 Saavutettuna 15-31 vuotiaana vuosilta 1924 - 1940.

Isällä on  243 numero rinnassa. Ryhmittelystä päätellen on kysymys juoksulajista ja paikka vaikutta Eltsulta.

HELSINKI 5.5 1935

Tänään oli kaunis ilma tänään me oltiin tivolissa viikon päästä on lähtö rinkeli kaupunkiin. Olavi Duncker

Isä oli töissä Messuhallin rakennustyömaalla keskuslämmityksen hoitajana. Myös Stadionin työmaa oli aloitettu ja Velodromi olihan Olympialaiset tulossa Helsinkiin vuona 1940. Sota siirsi ne kuitenkin vuoteen 1952.

Helsingin puhelin numerot olivat vasta nelinumeroisia -30 luvulla.

HELSINKI

           17.9.1932

ARMEIJASSA 1929

Oikealla näkyy, että pojat on poikia vaikka armeijassa ollaankin. Isällä housuissa valkea viiru .

-30 luvulla Suomenlahdella

Olen kai kuitenkin toisen polven purjehtija.

 Löysin Äidin albumista purjeveneen kuvan.

Joltain sillalta otettu. Purjehtijalla taitaa olla lierihattu päässä.

-30 luvulla Imatralla

Isä on jopa kuulunut NUORTEN PURJEHDUSSEURAAN.

Alarivin keskimmäinen kymppi.

HELSINKI noin 1933

IMATRAN KOSKI

6.7.1936

Isä oli saanut töitä Imatralle Rauhan sairaalaan raudottajaksi ja Äiti oli viikon loppuna käynyt siellä.

Vaan miksi isällä on siistin pukeutumisen lisänä toisessa jalassa TUOHIVIRSU?

Kuvan taakse on kirjoitettu: Älä riko luonnon rauhaa. Juhannus! Eikun sunnuntaina juhannuksen jälkeen. Tämä potretti Olavi.

Herttuaniemi 26.6.32

Paikassa missä on ollut mustan liinan alle kumartunut kuvaaja. Onko kuvan saanut seuravana pyhänä samasta paikasta? 

HELSINKI 1932

JOUTSENO 1938

 Vasemmalla isäni venyttelee paitaa ja oikealla mieliposeerausasennossaan, nyrkki leuan alla. Vieressään Otto, isän siskon Helvin mies. Paikka on luultavasti Rauhan tai Tiuran sairaalatyömaa Joutsenossa.

 Vasen kuva on kulkenut isän lompakossa kymmeniä vuosia sen lohkeilleista reunoista päätellen.

KORIA 1911

Sukuni vanhin säilynyt valokuva alku on tässä.

Kuva on mäkitorppari Gustaf (Kustaa) Dunckerin perhepotretti oletettavasti heidän torppansa edestä Korialta Vilppulankylästä Hohtilan mäeltä.

Kustaan (35) lisäksi kuvassa on vaimo Wilhelmiina (32) ja lapset. Ylhäällä ennen avioliittoa Miinalle syntynyt Sandra. Helvi, joka oli raapinut omat kasvonsa kuvasta pois ja jonka olen korvannut Sandran kasvoilla. Kallen sylissä nuorin poika Pentti-enoni ja isäni.

FLEMARI 1946

 Kuva on Flemarilta kotoonta ja kuvittelen iäkseni 5v. jolloin äitini olisi 37 v. Kuva kuuluu muutaman kuvan sarjaan minusta. Kuvat on otettu kesällä ja ne on ammattikuvaajan ottamia. Kysymyksessä ei voi olla minun syntymäpäiväni, jotka on keskitalvella. Eikä ne oikein käy äitinikään syntymäpäiväkuviksi vaikka ajankohta onkin otollinen, mutta kohde väärä.

Jossain joskus 1930 luvulla

 Äitini ja isäni jossain luonnon helmassa missä kuitenkin on ollut valokuvaaja.

 Oletettavasti Helsingissä.

noin HELSINKI 1935

 Kuva kelpaisi muodin mukaan myös sen ajan Amerikan gangsteri kuvaksi.

TAINIONKOSKI 1937

 Isäni (26v) oli betoniraudottaja ammatiltaan. Kuvassa etualan paidaton.

VIIPURI  n. 1943

 Isäni toimi lääkintämiehenä sodassa enkä tiedä mitään hänen sotakokemuksistaan.

HELSINKI n. 1920

 Hilma Johanna Pyykönen, ylärivi, viides vasemmalta.

 Äitini oli hyvin huonossa kunnossa synnytyssairaalassa ja sai hätäkasteen saman tien. Mummoni antoi omat nimensä Hilma Johanna.

VIITASAARI n.1947

 Kävimme kerran Viitasaarella isän vanhimman siskon Sandran luona. Kuvassa kovaa reumaa poteva Sandran mies Emppu pitkissä alusvaatteissa keskikesällä. Isäni 38 vuotiaana ja minä 6 V.

HELSINKIn.1925

 Mummoni oli pyykkäri Vaasankadulla ja nähtävästi äitini kävi myös pesutuvassa auttamassa koska molemmista on säilynyt työkuva.

 Mummoni oli ollut haudassa jo kahdeksan vuotta kun minä synnyin.