HÄÄJUHLAN OHJELMA

Vihkiminen
Vihkipappi Juha Palm
Kanttori Pekka Ainali
Kuoro: "Vaikka minä voisin vuoret siirtää"
Yhteislaulu: "Kun on toisessakädessä Jumala

"Kirkossa esiinnyttäköön kaikella vakavuudella ja Jumalan sanaa kunnioittaen, siihen liittyvällä hartaudella. Mikäli juhlija huomaa olevansa myöhässä tahi väärässä kirkossa, välttäköön hän suuriäänistä asiasta valittamista. Lattialla istumista ja virsikirjahyllyyn nojaamista vältettäköön toimituksen aikana."

Onnittelumalja

Ruokailu
"Hääpari ottaa ensin ruokaa. Jonojen syntyessä kehotetaan maltillisuuteen. Kasvissyöjät jättäkööt kukka-asetelmat rauhaan. Juhlassa on tarjolla palanpainikkeena olutta ja viiniä. Illalla suuta kostutetaan erilaisilla booleilla, joiden koostumus on turvallisuussyistä jätetty mainitsematta..."

Ohjelmaa
"Laulutaidottomillekin vieraille on sallittua osallistua yhteislauluun. Epävarmoissa tapauksissa suositellaan laulamaan yhtä tahtia nopeampaa, ettei kukaan jää jälkeen laulun lopussa."

Kahvi
"Kakkua on tarjolla kaapin paikan selvittyä."

Häävalssi

Tanssia
"Juhlarahvaan viihdytyksestä vastaa Tarkoin Valittu Orkesteri. Tanssiminen on suotavaa, jopa toivottavaa, mahdollisesta kahdesta vasemmasta jalasta huolimatta."

Morsiuskimpun heitto ja ohjelmaa

Tanssia, iltapala ja tanssia