Osma Tunturissa Hinnat Kiinteistöhuolto Ajankohtaista Sijainti Etusivu



AJANKOHTAISTA


Toukokuun 14. 2012

Kevätsade piiskaa ikkunoita, eipä olekkaan satanut pitkään aikaan. Tai eihön siitä pitkään ole, viime lauantai-iltana tunturissa satoi. Lunta kylläkin, oikein tuiskutti, niinkuin sydäntalvella konsanaan.
Kevät on ehkä niinkuin ajallaan, muutamana edellisenä vuotena se vain on ollut poikeuksellisen aikainen. Täällä jokilaaksossa pihat ovat sulia, etelärinteet suurimmaksi osaksi myös, mutta pohjoisrinteissä ja tunturissa lunta riittää. Aika vähän oli viime viikonloppuna pälviä tunturiylängöllä. Käytiin äitienpäivää siellä viettämässa. Sää oli äärestä laitaan; aivan mahtava aurinkoinen lämmin lauantaipäivä ja illalla lumimyrsky. Sunnuntaina taas aurinkoista, mutta kova pohjoistuuli. Kämpän seutuvilla oli paljon poroja liikkeellä etelään, kyselivät mennessään ruokaa, osa aika apaattisen näköisiä. Muutamia vasoja on jo syntynyt, vaikka lunta on vielä paljon.
Tenosta jäät sulailee paikoilleen, osittain on joki jo luonut peitteensä, paikoitellen vielä tiukka jääkansi. Vesi on varsin matalalla, mutta kyllä se vielä nousee, kunhan tunturin lumet alkavat sulaamaan.



Viiden askelman verran on tunturisaunan edessä lunta!

Porot matkalla etelää kohti.

Osa poroista oli kyllä aika apaattisen näköisiä, tämä nukahti seisaalleen.

Mennäänkö sinne vai tänne?

Mikäpäs se siinä? No orava pesäntekopuuhissa.

Jokilaaksossa kevät jo pitkällä, veneiden tervaus hyvällä mallilla.




Huhtikuu 2012

Talvi pitää tiukasti pintansa meillä vielä. Mainioimmat tunturi- ja pilkkikelit ovat meneillään, aurinko täysillä, tyyntä, yöllä napakkaa pakkasta, päivällä muutama aste lämmintä. Tätä on jatkunut jo lähes viikon! Kyllä turistin kelpais, niinkuin kelpaa paikallistenkin. Vapaa-aika vietetään tiukasti luonnossa näinä aikoina.
Pääsiäinen vietettiin perheen kanssa. Koko porukka kokoontui viettämään tiivistä laatuaikaa tunturikämpälle pariksi vuorokaudeksi. Ihan hyvin mahduttiin, 10 ihmistä ja yksi koira. Sää oli enimmäkseen ihan hyvä, paitsi lauantaiaamuna oli sellanen myrskytuuli, joka piti porukan aika tiukasti sisällä.
Tässä esimerkki elämästä tunturikämpällä, puuceessä käynti: vedä henkeä, syöksy lapion kans monttuun, kauho henkesi kaupalla henkeä pidättäen silmät kiinni lunta pääsi yläpuolella olevan nietoksen taka, syöksy muualle hengittämään - sama uudelleen, kunnes saat rempastua hyyskän oven auki. Tunge sisään, riisu toppatakki, haalari, kinttaat, älä karvalakkia, kisko välkkärit ja alkkarit ja istu ringille. Älä välitä vaikka lumituisku huuhtelee takapuoles, yritä keskittyä olennaiseen, hoida homma, pyyhi märällä vessapapaeilla, koita parhaas mukaan pukea kaikki päälle, toivottavasti ovi vielä aukeaa, vedä henkeä, syöksy ulos ja kömmi ylös ja hengitä jos voit. Toteat, että seuraavalla on yhtä vaikeaa!!! HAH!

Kalasaaliit ovat välillä olleet aika niukkoja, mutta kun jaksaa yrittää, kyllä syömäkalat saa. Veikkoa onnesti eräällä lammella ainutkertaisesti! Ei ollut vaakaa mukana, mutta saalis oli varmaan 1.5 kilon hieno rautu. Kuva tuossa alempana. Ennen sanottiin, että jäälle satanut uusi lumi aiheuttaa sen, että valo heijastuu siitä takaisin, joten jään alle ei valoa riitä. Hämärässä kala ei liiku, eikä syö. Eipä tuota tiedä, mutta useasti näin keväällä saaliit ovat pienempiä kuin aikaisemmin talvella.
, Tenon turistikalastussääntöön ei ole tulossa ensi kesäksi mitään muutoksia. Eipä taida tulla seuraavanakaan vuonna. Suomen ja Norjan viranomaiset ja asiantuntijat ovat aloittelemassa neuvotteluita koskien koko Tenon kalastussäännön tarkistamista. Taitaa olla niin raskasta vääntöä, koska siinä käsitellään myös paikallisten oikeuksia, että siinä voi vierähtää muutama vuosi.



Tässä se sitten on, viikkojen jahtaamisen tulos!



Tästä se lähtee, Matti opettelemassa

Saunapuhtaana tunturikämpällä! Sauna on aine sellanen must-homma.



Tuiskulla lumi tunkeutuu jokaiseen mahdolliseen ja mahdottomaan paikkaan. Muuripadan tulipesä pakkautunut täyteen lunta!

Meillä on vielä täysi talvi, valoa vain alkaa olla jo ympäri vuorokauden. Auringonnousu 17.4.12 klo 6.



Pulmusia on parvittain talojen pihoilla, koska tunturissa ei vielä ole pälviä. Osa on jopa oppinut käymään lintulaudoilla.




Pilkkimisen voi ottaa rennostikkin!



Niin on vielä kylmää, että karhu jäätyy!
Maaliskuu 2012

On vierähtänyt lähes kaksi vuotta edellisestä päivittelystä, mikä johtuu vaikka mistä; yhteysongelmista, työkiireistä, laiskuudesta, aiheiden puutteesta, jne... No nyt meillä on yhteyttä, 10 megaa tulee ja menee, kyllä pitäs ehtiä! Koneet vain alkaa tässä kyydissä tökkiä. Utsjoelle on viime vuoden aikana vedetty valokaapeli erittäin moniin talouksiin, kyseessä projekti, jossa liittymisen sai aika kohtuulliseen hintaan. Valinnanvaraa 10-100 Mg.

2012


24.3. kyläyhdistys järjesti yhdessä Metsähallituksen kanssa pilkkikilpailut Kuoppilasjärvellä. Saalisraudut kerättiin elävinä siirtoistutusta varten. Ne vietiin elvyttämään kalakantaa muualla.



Olimme mielettömässä tuulessa pilkkireissulla ja ison kiven takana retkinuotiolla.

Runsaat sopuli- ja myyräkannat ovat lisänneet myös niiden syöjien määrää...

...ja tämä on asustellut piharakennuksen ullakolla, jossa keväällä pesii telkkä.

Hirvet ovat taas saapuneet, ja kun ei ole enää koiraa vahtimassa...

...ne tulevat ihan talon nurkalle ruokailemaan.

Porot kyselee jokaiselta kelkkailijalta ruokaa.

Kaikenkokoisia rautuja.





Tunturissa tutut hommat edessä. Useimmiten se on kaivamista, jokin ovi on lumen alla. Tämän talven on lähes koko ajan tuullut etelästä, joten mökin pohjoisseinällä oleva ovi on ollut usein kinoksen peitossa.

Saunaanko?

Vaatii vähän puuhastelua ensin!

Tunturissa tuuuuleeeee!

myötätuulen siivittämänä.

Kaamoksen päättyminen Petsikolla tammikuussa.

Tenojokilaakso Kuoppilakselta ylävirtaan.

Vuoden alussa piti kävästä lämmittelemässä...

...ja seikkailemassa Lanzarotella




Kuvia vuodelta 2011


Ahvenpilkillä joulukuun alussa.

Räystäät jäätyy tippuakseen keväällä.

Talven tuloa marraskuun alussa, Osman suvanto aivan sula.

Lunta tuli kunnolla, puut taipuvat taakan alla

Ruska-aikaa omassa kotona

Kotijärvi jäätyy 11.11.11

Pitkä lämmin syksy, kesäkukkia vielä lokakuussa.

Perhonen syyskuun lopulla

Syksyllä käytiin Azoreilla uimassa...

... ja isoa kalaa pyytämässä, ei tullut!

Viime kesän aikana tehtiin työpaikallani Kylätalo Giisássa

pientä pintaremonttia

Jussin saalis on rautu...

... ja Veikon saalis hauki.

Montako puuta?

Hieno auringonlasku.

Jussi 6v, Matti 2v

Monimansikka

Joskus näinkin tyyntä, kaunista.

Normaali työnjako.

Märät säpikkäät lähdössä lohikisaan...

... ja palkintopallilla

Lohirieha ennen starttia.

Lohiriehassa ei pelkästään veneellä vesillä liikuttu.



Myyriä ja sopuleita oli viime kesänä erittäin paljon. Sopuli on kyllä aika tyhmä otus. Sillä olis mahdollisuus väistää esimerkiksi koiraa häkissä, mutta ei muuta kuin taistelemaan. Monena aamuna häkissä oli parikymmentäkin sopulin raatoa. Iljettävää! Pikkujyrsijöillä riitti myös vihollisia, haukkoja ja pöllöjä suhahteli sinne tänne varsinkin yöaikaan.

Alkukesän hehkua

Uimassa auringon siltaa.

Kotka tuli yöpuulle siihen ihan talon lähelle törmälle.

Keväthommia.

Hakkujälkien korjuuta omassa kotona.

Vappu omassa kotona.

Ahti anna mulle antimia!

Jeeeeee!!!

Revontulet

ja iltarusko.

Maaliskuussa -11 Veikko tuli miehen ikään,

päivää vietettiin eräseuran upealla kämpällä