Tavoitteellista ja yksilöllistä
Koiran esittäminen koiranäyttelyissä

kuvassa Salme Mujunen esittää koiraa, copyright; Laura Pasanen

Koiranäyttelyissä koiran tulisi esiintyä mahdollisimman hyvin koko kehässä olon ajan.

Jokaisella koiralla on rakenteessaan hyviä, korostamisen arvoisia puolia ja toisaalta taas niitä, jota ei kannata tietoisesti tuoda esiin.

Koiran laadukas esittäminen mahdollistaa tuloksekkaan koiranäyttelyharrastamisen.

Hyvin esitetty koira on ilo silmälle ja se jää myös tuomarin mieleen positiivisella tavalla.
Esittämisvalmennuksesta saat ohjeet ja neuvot, joiden mukaan harjoittelet kotona.

Kouluttajana toimii Salme Mujunen.

Hinnat (sis. alv 23%):
Puoli tuntia = 20 euroa

Koulutuspäivän hinta 320 euroa + matkakulut voimassaolevan kilometrikorvauksen mukaisesti.






Takaisin