Kennel Itärajan

Toiminta-ajatus

Ajavien koirien kasvatusta vuodesta 1965. Viimeisen 25 vuoden aikana ainoastaan venäjänajokoiria.

Kennelimme tavoitteena on kasvattaa hyväluonteisia ja fyysisesti terveitä koiria vierassiitosta käyttäen. Toiminnan keskeisiä tavoitteita on myös hyvien metsästysominaisuuksien säilyttäminen ja edelleen kehittäminen suomalaisten käyttäjien mieleiseksi. Pyrimme myös tietoisesti vaalimaan venäjänajokoiran monipuolisuutta riistaeläinten suhteen.

Tavoitteen toteuttamiseksi olemme käyttäneet siitokseen lähes yksinomaan Venäjältä tuotuja koiria, jotka on valittu paikallisten asiantuntijoiden avustuksella ja kokeilemalla koirat metsässä. Näillä venäjäntuonneilla olemme laajentaneet suomalaisen populaation geenipoolia ja näin pyrkineet vahvistamaan sen elinkelpoisuutta tulevaisuutta ajatellen.

Tähän saakka kasvateissamme ei ole esiintynyt perinnöllisiä sairauksia eikä vikoja.

päivitetty 1. tammikuuta 2009 - Kyösti Kosonen

Yhteystiedot

Kyösti Kosonen
Peurankatu 6
53850 Lappeenranta
puhelin 050-548 5403
sähköposti kosonky@pp1.inet.fi

© 2009 Kaikki oikeudet pidätetään.