Esteettömiä matkailupalveluja Espanjaan ja Viroon                                    
Vuokraa loma-asunto Espanjasta tai läheltä Haapsalusta

Hyvä loma omilla ehdoilla ilman aikatauluja

   

Torreviejaa ehostetaan  mm. EU-projektein entistä paremmaksi liikkua  myös pyörätuolilla. Ilmakuvasta näkyy kaupungin sijainti kahden suolajärven ja Välimeren välissä. Tämän johdosta syntyvä mikroilmasto on maailman terveellisin. Pitkä esteetön aallonmurtaja kaupungin edustalla tarjoaa upeat näköalat merelle ja maihin. Keskustan kirkkopuistossa on pääsisäisenä ja joulun aikaan upea näyttely Raamatun ajan historiallisista kohteista pienoismalleina. Muina aikoina ne ovat museossa.

Miksi näin yksilöllistä palvelua?

Esteettömien loma- ja elämyskohteiden löytäminen ei ole yksinkertaista, jos ikä tai vamma tuottavat rajoitteita liikkumiseen ja omatoimisuuteen. Myös lapsiperheille hyvän loman ja elämysten suunnittelu voi olla työlästä. Ahtaat hotellihuoneet ovat monille kauhistus.

Entä vesille pääsy? Vain suuriin aluksiin pääsevät kaikki, sisävesille ja saaristoon on monilla esteitä yksistään siirtymisessä veneeseen. Kalastus ja kiireetön vesitunnelma ovat vain unelmia.

Handi Boat perustettiin v. 1999, jotta kaikki pääsisivät vesille, jopa kalastamaan. Tilastojen mukaan 15-20 prosentilla väestöstä on liikkumiseen ja toimintaan liittyviä rajoituksia joko pysyvästi tai tilapäisesti. Siksi vuodesta 2002 on ollut myös esteettömiä asuntoja lomailuun Espanjassa ja vuodesta 2006 myös Viron Haapsalussa, jotta kaikki pärjäisivät lomakohteissaan kodinomaisissa olosuhteissa.

Mottona lomailussa on: Asut kuin kotonasi alle hotelli- ja lomakylähintojen.

Esteettömyyden lisäksi vaikeavammaisille henkilöille on erikoispalveluja. Matkavarauksen yhteydessä voi tiedustella henkilökohtaisen avustajan saantia esim. 1-2 viikon lomalle. Tarjolla on terveysalan ammattilainen, joka puhuu myös sujuvaa englantia ja ruotsia. Apua saa Espanjaan, Viroon ja Porvooseen tehtäviin matkoihin. Perillä Espanjassa on mahdollisuus myös paikalliseen suomalaiseen avustajaan lyhyillä tai pitemmilläkin lomajaksoilla.

Erityispalvelua Espanjassa ovat myös käsilaiteauto ja kätevä 3-pyöräinen sähkömopo, joita lomalaiset voivat vuokrata päivä- tai viikkotaksalla. Mopon latauksella voi hurauttaa jopa 30 kilometrin lenkin merellisissä maisemissa. Lisätietoja seuraavalla sivulla.

Kaikki lomat Handi Boatin välittämissä asunnoissa Espanjassa ja Virossa ovat omatoimilomia. Päivän tekemiset ja ohjelmat jokainen päättää itse. Hyviä vinkkejä onnistuneeseen lomailuun ja elämyksiin on huoneistojen opaskansioissa kuitenkin runsaasti.

Tarkan harkinnan tulos

Matkailun veteraani (matkanjohtajana yli 10 kohteeseen ympäri maailmaa) ja Handi Boatin perustaja Voitto Korhonen testasi keväällä 2002 noin 20 eri vaihtoehtoa eläkeasunnokseen Espanjaan.

Torreviejassa viehättivät alueen esteettömyys, miellyttävä ilmasto ja asumisen edullisuus. Asuntojen hyvä varustelu, esteetön ympäristö ja paikalliset  palvelut ovat tehneet Torre-viejasta suosikkikohteen.

Ilmasto on Torreviejassa WHO:n mukaan maailman terveellisin. Saastuttavaa teollisuutta ei ole ja aurinkoisia päiviä on Ilmatieteen laitoksen mukaan peräti 330 vuosittain. On vain 10 prosentin mahdollisuus, että lomalla sataa. Hyvässä ilmastossa on myös helppo hengittää ympäri vuoden.

Päivän ylin keskilämpö on Torreviejassa Espanjan mantereen korkein eli +17-31 °C. Viileintä on tammi-helmikuussa, lämpimintä heinä-elokuussa. Merivesi on vastaavasti +14-25 °C samoina aikoina.

Eroa esim. Costa del Solin päivälämpötiloihin ja meriveteen on yksi aste Torreviejan ja sen ympäristön eduksi. Yöt sen sijaan voivat olla Costa Blancalla viileitä eli +6-20 °C, kun ne Malagan seudulla ovat keskimäärin 1-2 astetta lämpimämpiä. Toisaalta Torreviejan seutu on tyynempi kuin Fuengirolan ja Malagan rannikko, jossa etenkin talvisaikaan on tuulista Atlantin läheisyydestä johtuen.

Useita vaihtoehtoja loma-asunnoksi

Vuodesta 2003 alkaen on lisätty esteettömien asuntojen määrää vuosi vuodelta. Asunnot sopivat kaikille perheille ja ovat vuokrattavissa ympäri vuoden. Tilaa on yhteensä noin 30 hengelle. Ja palvelu pelaa suomeksi, sillä Handi Boatin yhteistyökumppanin TorreTeamin Kaija ja Kari Ala-Ilomäki ovat Tampereelta Torreviejaan pysyvästi muuttanut yrittäjäpariskunta. He myös omistavat osan vuokrattavista asunnoista ja hoitavat kaikkien RT-huoneistojen vuokrauksen vuodesta 2009 alkaen. Lisätietoja saa os. www.torreteam.com.

Ikä, liikkumisen vaikeus tai kielitaidon puute eivät ole enää esteinä hyvälle lomalle. TorreTeamin kaksi tila-autoa, apuvälinevuokraus ja muu yksilöllinen palvelu takaavat loman onnistumisen.

Jokainen loma-asunto on korkeatasoinen sikäläisen mittapuun mukaan. Ne ovat myös esteettömiä; vain suurille sähköpyörätuoleille osa asunnoista on liian ahtaita, pienille eivät.

 

Keskustan KT-kaksion eteisaulasta (kesk.) näkyy Välimeri, jonka rantaan on helppo mennä myötämäkeä vaikka pyörätuolilla. Muitakin esteettömiä ulkoilureittejä on runsaasti lähistöllä kuten Lago Jardinin RT-huoneistojenkin tuntumassa.

Kaikissa asunnoissa on mm. ilmastointi, liinavaatteet, pesukone ja keittiö astiastoineen. Lomailija tarvitsee mukaansa vain hammasharjan ja muun henkilökohtaisen. Esimerkiksi oman läppärin voi ottaa mukaan keskustan KT-asuntoon työ- ym. yhteyksiä varten ilman lisäkuluja. Kaikkien asuntojen lähellä on tosin edullisia Internet-kahviloitakin.

KT-kaksio on kaupungin keskustassa, RT-kaksiot rauhallisissa lähiöissä Lago Jardinissa.

Nouto lentokentältä asunnolle

Helsingistä on ensin noin neljän tunnin suora lento  Alicanteen (tai Murciaan, San Javier). Perillä sinut ja kumppanisi noudetaan tila-autolla 40 km:n päähän Torreviejaan asunnolle ja takaisin lentokentälle loman päättyessä hintaan 50,-/suunta/ryhmä (lentoajat seur. sivulla).

Jos vuokraat auton jo lentokentältä, asunnon avainten luovutus sovitaan erikseen perillä pientä maksua vastaan. Monilla vuokraamoilla on edustus lentokentällä ja Torreviejassa. Käsilaittein varustettuja autoja ei lentokentältä saa, perillä kyllä. Ks. vinkkejä vuokraukseen seuraavalla sivulla.

Kylpylät, suomalaisten omistama La Molinetan viinitila, La Manga, vuoristokylä Xixona ja alakuvien Guadalest ovat useista vaihtoehdoista mukavia kokopäivän retkikohteita Kari Ala-Ilomäen tila-autolla, jolla lentokenttäkyyditkin hoidetaan.

Aika ei käy pitkäksi

Tekemistä ja aktiviteetteja Torrevieja ympäristöineen tarjoaa kaikille yllin kyllin. Golf, keilailu, yleisurheilu, palloilut, pyöräily, uinti,  sukellus, purjehdus, hölkkä, tanssi, shoppailu... Jopa suomenkielinen koulu Torreviejassa on, joten perhe voi hyvin lähteä vaikka vuorotteluvapaalle aurinkoon lasten opiskelun siitä kärsimättä.

Kaikki tämä on ympäri vuoden mahdollista alueella, joka kasvaa eniten koko Espanjassa, ehkä koko Euroopassa. Loma-matka on samalla aktiivimatka, jos niin halutaan.

    

Upea Kansojen puisto, jossa Suomenkin lippu liehuu oikealla paikalla pienois-Euroopassa, sijaitsee N-332 -tien varrella Carrefourin ja Habanerasin kauppa-keskusten lähellä. Av. de las Cortes Valencianas -kadun viereisessä urheilu-keskuksessa voi valmentautua ympäri vuoden loistavissa olosuhteissa, kuten porvoolaisryhmä näissä kuvissa. Taustan uimahallissa on 50 m rata ja nostin veteen liikuntaesteisiä varten.

Paikallinen Suomi-seura (yhteystiedot asunnoissa) tarjoaa niin ikään ohjelmaa ja palveluja päivittäin. Seuran tiloihin pääse myös pyörätuolilla.

Lisäksi lähellä on mm. kaksi kuumavesikylpylää (Archena ja Fortuna). Maan uumenista tuleva mineraalipitoinen lämmin vesi on erittäin terveellistä uintiin ja iholle. Lähellä on myös viinitiloja, historiallisia kohteita, markkinoita, Ikean suurmyymälä ym. päiväretkikohteiksi.

Handi Boatin paikallinen yhteistyökumppani TorreTeam, joka hoitaa lentokenttäkyydit, toimii pyydettäessä retkien järjestäjänä. Kyytipelinä on mainio inva-varusteinen tila-auto, johon voi hurauttaa vaikka sähköpyörätuolilla, jopa kahdella. Lisäksi autoon mahtuu neljä muuta ja ilman pyörätuolia seitsemän matkustajaa. Ks. Lisätiedot seuraavan sivun lopussa.

Klikkaa kuvaa 
saadaksesi isomman 
version siitä







Läheisestä, historiallisesta Orihuelasta sekä Alicantesta pääsee hyvin esteettömillä junilla kartan kohteisiin. Juna-asemille on bussiyhteys (junien aikataulut Lisätietoja-kohdassa seur. sivun lopussa). Lähivuosina valmistuu myös rantarata Torreviejaan. Lento Helsingistä Alicanteen tai vielä lähempänä olevaan San Javieriin Murciassa kestää tuulista riippuen vain hieman yli tai alle 4 tuntia. Lähes kaikki lomalaiset lentävät Air Finlandilla perjantaisin Helsingistä suoraan Alicanteen.

Uinti on mahdollista kaikkien asuntojen uima-altaissa tai meressä. Kesällä huippuhieno vesipuisto Aquapark on verraton kohde lapsiperheille. Lago Jardinin yhteisessä ulkoaltaassa ja keskustan uimahallissa on nostin, jolla pääsee veteen ja sieltä pois. 

Myös esteetön kuntosali, keilahalli, tanssipaikkoja ja urheilukenttä  ovat lähistöllä. Ja matalabusseilla tai tila-autolla voi koko ryhmäsi tutustua lähiympäristöön, vaikka omaa autoa ei olisikaan. Suomenkielisiä jumalanpalveluksia on syksystä kevääseen. Retkiesite on jokaisessa huoneistossa.

Vuokraushinnat näet seuraavalla sivulla, jossa ovat myös vapaat vuokrausajat.

   

Uinnin ja auringonpalvonnan ystäville sopii Calle Marcelina 66:n (Talo Torre 2000) aurinkoinen ja tuulilta suojattu piha, jossa on lapsille oma uima-allas. Myös RT-huoneistossa Lago Jardinissa on oikeus käyttää uima-altaita maksutta.  Meriveteen pääsee Punaisen Ristin avustajien toimesta maksutta mm. Santa Polassa  ja Torreviejassa  Playa de los Naufragos -rannalla keväästä syksyyn. Torreviejan upeimmassa ulkoaltaassa Lago Jardinissa on nostin kuten kaupungin uimahallissakin (alh. oik.).

Klikkaa tästä lisätietoja, katso vapaat vuokrausajat ja tee varaus Espanjaan tai Viroon

EDULLINEN VAIHTOEHTO:                                           Merisviitti Viron Haapsalussa

Viron Haapsalussa on uusi lomakohde, jossa pärjää myös pyörätuolilla. Meren rannalla sijaitsevan kerrostalon 48 m²:n sviittiin mahtuu neljä henkeä. Lisäksi on varavuode yhdelle ja pinnasänky vauvalle. Jos näitä tarvitsette, pitää ottaa omat liinavaatteet mukaan. 

Sviitti sijaitsee arvostetulla alueella vastapäätä Fra Maren kylpylää ja lähellä kaikkia keskustan palveluja. Talo on entinen kylpylä, joka ennen nykyistä saneerausta toimi kaupungin poliklinikkana eli terveyskeskuksena. Vuokrattava huoneisto 11 on eteisaulan tasossa.

Haapsalu on Tallinnasta 100 km lounaaseen. Yli 700-vuotisessa kaupungissa on keskiajan tunnelma, hyvät terveys- ja kylpyläpalvelut sekä halvat hinnat. Esimerkiksi uimahallissa on uimanostin veteen menoa ja sieltä nousemista varten. Keilaamaankin pääsee esteittä. Ja ruoka tunnelmallisissa ravintoloissa on todella herkullista ja edullista.

Suur-Liiva 15:n huoneistosta on näkymä merelle ja omaan uimarantaan. Joulun aikaan  vanha kaupunki on upea juhlavalaistuna.

Lomailu toimii itsepalveluperiaatteella kuten Espanjassakin: vain henkilökohtaiset varusteet mukaan. Myös pyykinpesuun (pesukone) saa tarvittaessa apua. Loman päätyttyä huoneisto siivotaan eri maksua vastaan.

Laivaliput Helsingistä Tallinnaan voi tilata itse oman maun ja tarpeen mukaan. Myös valmis-matkan tilaus on mahdollista.

Perille pääsee omalla autolla (1,5 h), bussilla (n. 2 h, á 80-90 EEK = 5-6 €) tai invataksilla  120,- eurolla eli 1800,- kroonilla satamasta Haapsaluun ja saman verran lomapaikasta takaisin Tallinnaan.

Omalle autolle on merkitty P-paikka talon päädyssä. 

Vuokraushinnat näet seuraavalla sivulla, jossa ovat myös vapaat vuokrausajat.

Klikkaa tästä lisätietoja, katso vapaat vuokrausajat ja tee varaus Espanjaan tai Viroon.