Hallan talli & T:mi Hevosverstas
Hallantie 55, 12700 Loppi
puh. (019) 488 789,
GSM 050 354 1913 (Gutti)
GSM 050 354 2891 (Jatta)
marjatta.kojo@pp.inet.fi

 

Hallan tallin ja Hevosverstaan väki

Jatta ja Grettir SM-kisoissa 2005 Gutti ja Skíma SM-kisoissa 2005 Jattaja Grettir SM-kisoissa 2005 Gutti ja Skíma SM-kisoissa 2005

Tallin väki

 

Muutimme Lopelle Islannista vuonna 2001. Perheeseemme kuuluu:

 

Gutti eli Guttormur Ármannsson. Gutti on pienestä pitäen toiminut hevosten kanssa. Hän on elättänyt itsensä ratsuttamalla nuoria hevosia ja kengittämällä jo vuosikymmenten ajan, mutta häneltä sujuvat myös monipuoliset kirvesmiehen työt. 

 

Jatta eli Marjatta Kojo. Jatta on ”aikaisemmassa elämässään” ratsastanut ns. isoilla hevosilla, ja opiskellut Ypäjällä hevosenhoitajaksi. Erityisesti suomenhevoset olivat tuolloin lähellä sydäntä. Hurahtaminen islanninhevosiin tapahtui 1994, jolloin Jatta lähti Islantiin töihin ja jäi sille tielleen kahdeksaksi vuodeksi. Siviilissä Jatta on psykologi, ja meneillään ovat erityistason perheterapiaopinnot.

 

Elena on 2000 Islannissa syntynyt esikoisemme. Elena tanssii balettia, kouluttaa kissoja ja ratsastaa pääasiassa talliimme syksyllä 2009 tulleella tuntiponin työstä eläkkeelle jääneellä konik-poni Rampolla. 

 

Iris on 2002 syntynyt kuopuksemme, joka hoitelee kissoja ja ratsastaa kun käsketään. Vanhempien mielestä hänellä olisi siihen aika hyvät edellytyksetkin…Iriksen ratsuna toimii Johnny-poni, ihana shettiksemme. Molemmat tyttäremme käyvät ratsastustunneilla Sammaliston tallilla Riihimäellä, jotta saavat hyvän pohjan ratsastustaidolleen. Tällä hetkellä tytöt ratsastavat shettistunnilla.

 

Tallikoira Kátur on puhuva koira. Se yrittää paimentaa tuloksetta hevosia, katsoo kysyvästi jos sitä yrittää ohjeistaa asiassa. Kátur käy töissä Gutin kanssa. Sillä aikaa kun Gutti kengittää, Kátur luo sosiaalisia suhteita naapurustoon.

 

Tallikissa Minttu pitää huolen rotista ja hiiristä. Niitä ei meillä juuri näy, paitsi keittiön kaapissa, mutta Minttu ei olekaan sisäkissa. Minttu kuitenkin rakastaa olla sylissä. Se tuli talokaupassa kaupanpäällisinä.

 

Leija, pikkuinen keltainen tiikerikissamme tuli meille syksyllä 2008 menetettyään onnettomuudessa äitinsä. Leija on Elenan lemmikki, mutta iltaisin se muuttuu ilvekseksi, ja tappaa kaiken mikä liikkuu.

 

Hevoset:

 

Grettir frá Breiðavaði on –97 syntynyt hevosemme, jolla Jatta on kisannut kolme kautta. Grettir on musta ikiliikkuja, ihanan herkkä ja kiltti ja eteenpäinpyrkivä, mutta myös niin rasittava kaikessa apujen ylitulkitsemisessaan. Gutti on adoptoinut Gretun syksyllä 2008, ja he saavuttivat mestaruuskisoissa T1 hopeaa kesällä 2009. Grettir haluaisi uran pitkän matkan matkaratsastushevosena, tai nuoren ratsastajan kanssa. Se on myytävänä.

 

Sóldís frá Gliti –03 on uusin perheenjäsenemme. Sóldís on kookas ja yhteistyökykyinen nelikäyntitamma, jolla on hienot ilmavat liikkeet. Se harjoittelee myös omasta takaa korkean koulun liikkeitä esimerkiksi karsinassa, mistä Jatta on kovin mielissään. Sóldís on syntynyt Suomessa, ja sen isä on Hástigur frá Brekkufelli. Jos kaikki sujuu hyvin, se näytetään jalostusnäyttelyssä 2010.

 

Johnny on vanhin nelijalkaisemme, saksalainen pikkuponi (s. –92), joka hurmaa kaikki. Johnny opettaa lapsia ratsastamaan ja ajamaan, ja pitää huolen uusista, tallillemme koulutettavaksi tulevista hevosista.

 

Framtið frá Hallantalli on Skíman 2007 syntynyt tammavarsa Marelista. Se on mustanvoikko kuten Sóldískin.

 

Freyðir frá Djúpadal

2000 syntynyt satuheppa palautui meille takaisin epäonnistuneen kaupan seurauksena. Se on kiltti ja miellyttämisenhaluinen suuri kimo nelikäyntihevonen, jolla on aivan “ison hevosen” perusaskellajit. Freyðir on myytävänä, mutta herkän luonteensa vuoksi ainoastaan ehdottoman hyviin ja taitaviin käsiin. 

 

Gandur frá Vikberga

Uljas 2005 Suomessa syntynyt ruuna (isä Hrynjandi)  tuli meille kevättalvella 2009. Piti tulla satula, mutta tulikin hevonen. Gandur on käynyt uutterasti peruskoulua, nyt on työn alla etenkin töltti, jota poika näyttääkin hienoilla liikkeillä. Gandur on myytävänä omistajan ulkomaille muuton takia.  

 

Rampo

Rampo on tosi vanha hiirakon värinen konikponiruuna. Se on viisas kuin pöllö, ja liikkuu superpirteästi tyttöjen kanssa lukemattomista ikävuosistaan huolimatta etenkin maastolenkeillä. Kenttähommat sitä jo vähän tympivät, mutta se onkin tehnyt pitkän työuran tuntiponina. Rampo päättää ihan itse, kummalla puolen aitaa se haluaa olla.

 

Yksityiset hevoset

 

Bustian frá Nevala

 

Pirkko Mäkisen omistama pieni, ihana, ja säpäkkä 2003 syntynyt 5-käyntiruuna, joka on väriltään kulomustankirjava. Bustian pitää laumassa yllä hevostenleikkiä ja muistuttaa meille, minkälaista on ottaa kiinni villejä mustangeja vapaudesta.

 

Timo

 

Timo on 8-vuotias lämminverinen hevonen, joka muutti tallillemme marraskuussa 2009. Sen  omistaa Minerva Berglind. Timo on luonteeltaan suloisen kiltti ja kuuliainen, ja se sopeutuu hienosti karvaisten lyhytjalkaisempien lajitoveriensa joukkoon. 

 

Roki

Roki on naapurimme Meiju Ruotsalaisen omistama 3-vuotias monitoimisuomenhevosen alku. Se osaa jo vetää kärryjä ja ratsaillakin on käyty. Roki on yltiöpäisen tasainen luonne, viisas ja hötkyilemätön ”vanhan ajan hevonen”.

 

Koulutamme hevosia ja välillä meiltä saattaa löytyä vapaa tallipaikkakin!

 

 

 

 

 

 

Skíma
Skíma
Grettir
Grettir

Grettir frá Breiðavaði on 1997 syntynyt ruuna, joka on toiminut lähinnä Jatan kilpahevosena. Sensitiivinen ja älykäs hurmuri, joka on erittäin eteenpäinpyrkivä. Parhaita saavutuksia mestaruuskilpailuissa ovat tähän mennessä T1-pronssi 2005 ja 2007, nelikäynnin 4. sija 2006 ja nelikäynnin viides sija 2007 ja T1- hopea 2009.

i. Páfi frá Kirkjubæ, e. Kolfreyja frá Breiðavaði
ii. Angi frá Laugarvatni, ei. Krapi frá Breiðavaði

 

Myytävänä!!!

Blaer

Blær frá Egilsstaðabæ on 1997 syntynyt oma kasvattimme huippupassiori Hjörvarista. Blær on iso ja näyttävä ruuna, joka siirtyi keväällä 2006 ystävämme Pirkko Mäkisen omistukseen. Blær on Skíman pikkuveli.

i. Hjörvar frá Ketilsstöðum, e. Þöll frá Egilsstöðum
ii. Otur frá Sauðárkróki, ei. Lýsingur frá Núpi

Spyrna

Spyrna frá Höskuldsstöðum on tamma vuosimallia 1997,
Kalevi ja Marja-Leena Lahtisen oma vuodesta 2005.

i. Glaður frá Sauðárkróki, e. Bóthildur frá Nýjabæ
ii. Víkingur frá Sauðárkróki, ei. Kolbakur frá Gufunesi

Johnny ja Elena

Shetlanninponiruuna Johnny (s. 1992) on perheemme ehdottomasti kaunein ja tärkein nelijalkainen olento, joka pitää lauman hallinnassa. Johnnyn tärkeä tehtävä on myös opettaa Elenalle ja Irikselle ratsastusta.

Dropi  

Dropi frá Heimi on tummanpunarautias 5-käyntinen jättiläinen, joka on pehmeä kuin kumipallo. Toimii lähinnä Gutin ratsuna ja on vuosimallia 1998.

Palaa pääsivulle