Etusivu
Viheralueet Hetivalmiiksi Siirtonurmella
Kauniin ja tuuhean nurmikon kasvamista ei enää kannata odottaa. Siirtonurmikon avulla peittyvät suuretkin alueet valmiiksi ruohomatoksi nopeasti ja vaivattomasti.
Siirtonurmi kestää kovaakin kulutusta mutta on yhtä kaunis kesä kesän jälkeen. Tämä sen ansiosta, että siirtonurmikko on saanut kasvaa oikein hoidettuna täysin valmiiksi. Näin se on ehtinyt tulla vahvaksi ja tiiviiksi. Pihanurmikolla voi jo muutaman päivän asennuksesta liikkua ja leikkiä normaalisti.
Siirtonurmikon avulla ei nurmikon teko ole myöskään enää sopivasta kylvöajankohdasta kiinni - asennuksen voi tehdä aina keväästä myöhäiseen syksyyn asti.
Etelän Nurmi Oy:n siirtonurmet kasvatetaan hyväpohjaisessa maassa Loviisan Koskenkylässä Itä-Uudellamaalla.
Siirtonurmen käyttökohteita ovat mm: Omakoti-, rivi- ja kerrostalojen pihat, urheilu- ja golfkentät, julkiset viheralueet ja teiden pientareet.
