Boidis-kennelin historia
Oli vuosi 1968 ja Kiverän perhe oli päättänyt hankkia mäyräkoiran. Sellaisen lyhytkarvaisen "makkarakoiran", joka ei hangessa kerää kilokaupalla lunta, kuten skyenterrieri, jonka kanssa oli jo tullut kierreltyä näyttelykehiä. Lehti-ilmoituksen perusteella lähdettiin katsomaan mäyräkoirapentuja, jotka olivat syntyneet rouva Oidi Schoultzin Boidis-kennelissä. Kotiintuomisena oli lyhytkarvainen urospentu Boidis Major, "Majuri". Jonkin ajan kuluttua alkoi tuntua siltä, että Majurille pitäisi saada kaveri. Tämä kaverikin löytyi Boidis-kennelistä. Nämä Kiverän ensimmäiset mäyräkoirat, Boidis Major ja Boidis Odette saavuttivat kumpikin kansainvälisen ja Pohjoismaiden muotovalion arvon. Majurista tuli myös käyttövalio luolilta. Niinpä olikin sitten varsin luontevaa, että kun rouva Schoultzille alkoi karttua ikää, siirtyi kennelnimi Boidis vuonna 1974 Seija Kiverälle.
Seija Kiverä aloitti merkittävän lyhytkarvaisten mäyräkoirien kasvatuksen kiinnittämällä erityisesti huomiota metsästysominaisuuksiin, ei kuitenkaan ulkomuodon kustannuksella. Hän on luonut erittäin edustavan lyhytkarvaisen kannan käyttämällä määrätietoisesti linjasiitosta. Laaja pohjoismainen yhteistyö on ollut leimaa antava hänen jalostustyölleen. Näyttelyt ja kokeet niin pohjoismaissa kuin keski-euroopassakin ovat tulleet vuosikymmenien saatossa tutuiksi.
1980-luvulla syntyi muutamia karkeakarvaisia mäyräkoirapentueita ja 1990-luvulla kaksi karkeakarvaista kaniinimäyräkoirapentuetta.
Boidis-kennel on vienyt lyhytkarvaisia normaalikokoisia ja kääpiömäyräkoiria Ruotsiin, Norjaan, Tanskaan, Hollantiin, Italiaan, Saksaan ja Venäjälle ja on näin ollen vientiensä kautta vaikuttanut kansainvälisesti laajalti lyhytkarvaisten mäyräkoirien jalostukseen. Lukuisat Seija Kiverän omistamat ja kasvattamat koirat ovat saaneet kultaisia, hopeisia ja pronssisia käyttöjalostuspalkintoja. Erilaisia valionarvoja saavuttaneita Boidis-koiria on toista sataa.
Seija Kiverä on ansainnut Vuolasvirta-palkinnon lyhytkarvaisten mäyräkoirien kasvatustyöstä vuonna 1980 ja lyhytkarvaisten kääpiömäyräkoirien kasvatustyöstä vuonna 1997. Hänet on myös palkittu Suomen Mäyräkoiraliitto ry:n kultaisella ansiomerkillä vuonna 1999, Norsk Dachshundsklubbin kultaisella ansiomerkillä vuonna 1984, Svenska Taxklubbin kultaisella ansiomerkillä vuonna 1986, Svenska Grythhundklubbin kultaisella ansiomerkillä vuonna 1990. Vuonna 2004 Seija Kiverä sai SuKoKa:n kasvattajapalkinnon.
Seija ja Schoultzit