ERKON SOTA

Valtioneuvos Paasikivi nimitti talvisotaa silloisen ulkoministerin Eljas Erkon sodaksi. Paasikiven antama nimitys sisältää sen, että sota olisi voitu välttää suostumalla NL:n esittämiin rajansiirtoihin.

Jos Paasikivi oli oikeassa, Suomelle olisivat jääneet niin Viipuri, Sortavala kuin Käkisalmi. Ei myöskään olisi menetetty noin 25000 nuorta miestä kaatuneina. Jos tämä on totta, teki hallitus karkean virheen, sillä NL otti sodan seurauksena enemmän kuin se vaati sotaa edeltävissä neuvotteluissa. Vaikka osoitettaisiin hallituksen tehneen arviointivirheen, ei se merkitse Suomen syyllisyyttä sotaan. Hämmästyttävästi eräät historioitsijat ja valtion johto ovat pyrkineet osoittamaan Suomen syylliseksi sotaan sillä perusteella, että ei ymmärretty NL:n legitiimejä turvallisuusvaatimuksia. NL:llä ei luonnollisesti ollut mitään laillisia oikeuksia vaatia rajatarkistuksia.

Suomen hallituksen taipumattomuuteen vaikutti luonnollisesti maassa vallinnut henki, että ei tuumaakaan anneta periksi. Todellisuudessa Kannas luovutettiin pääpuolustuslinjaan asti käytännössä ilman taistelua samoin Suomenlahden saaret. Kansalaismielipiteen perustana ei ollut tietoa armeijan heikosta varustilanteesta. Vasta YH paljasti asian tilan ja malli Cajander tuli tutuksi kansan keskuudessa. Suomi pystyi mobilisoimaan yhdeksän divisioonaa. Maassa oli osin säästösyistä ja osin kansalaissodan synnyttämän vasemmistolaisiin kohdistuvan epäluulon seurauksena jätetty kouluttamatta n. 100000 miestä, jotka välirauhan aikana sitten koulutettiin.

Taipumatonta linjaa edustivat erityisesti Erkko, Niukkanen, Cajander ja eversti Airo. Mannerheim ja kenraali Österman olivat valmiit varsin pitkälle meneviin myönnytyksiin. Mannerheim oli jopa sitä mieltä, että elää voitaisiin vaikka Hankokin luovutettaisiin. Suomen hallitus oli tosiasiassa valmis antamaan periksi, jos NL olisi uhannut sodalla. Kävi kuitenkin niin, että Erkon odottamaa ultimaatumia ei tullut, vaan NL aloitti sodan ja perusti ns. Terijoen hallituksen ilmoittaen, että se on ainoa Suomen hallitus, jonka kanssa se neuvottelee. Näin oltiin tilanteessa, että Suomen laillisen hallituksen kanssa ei edes neuvoteltu rauhasta, joten ainoa mahdollisuus oli puolustautua.

Suomessa on ollut vallalla käsitys, että vain taipumattomuudella ja ryhtymällä aseelliseen vastarintaan Suomi vältti Baltian maiden kohtalon. Länsimaissa sotaan joutumista NL:n kanssa pidettiin yleisesti jopa kansallisena itsemurhana.

Vastausta vaille ovat jääneet ainakin seuraavat kysymykset:

- olisiko sota ollut vältettävissä itsenäisyys säilyttäen suostumalla NL:n vaatimiin rajantarkistuksiin

- miksi Stalin suostui tekemään rauhan maaliskuussa 1940 tilanteessa, jossa Suomen puolustus oli romahtamaisillaan

Sotaan johtanut kehitys

1.Toisen maailmansodan siemen oli Versaillesin rauha

NL:n totalitaarinen valtio syntyi ensimmäisen maailmansodan pyörteissä 1917 ja sen tavoitteena oli kommunistisen järjestelmän levittäminen koko Eurooppaan. Ensimmäisen maailmansodan rauha 1919 oli itse asiassa toisen maailmansodan siemen. Versaillesin rauhassa voittajat nöyryyttivät Saksaa. Mm. n. 10 milj. saksalaista jäi asumaan Puolan ja Tsekkoslovakian alueelle ja Itä-Preussilla ei ollut maayhteyttä Weimarin tasavaltaan. Tämä nöyryyttävä rauha loi kasvualustan kansallissosialismille Saksassa ja Hitlerin tultua valtaan Saksa ryhtyi korjaamaan tämän epäoikeudenmukaisen rauhan luomaa tilannetta.

Syntynyt asetelma antoi odottaa yhteenottoa bolsevikkien ja kapitalististen maiden välillä. Neuvostoliiton taitavan diplomatian seurauksena Englanti ja Ranska sekä myös USA sekaantuivat tapahtumiin NL:n liittolaisina. Vasta rauhanteon jälkeen länsiliittoutuneille selvisi, millaisen liittolaisen kanssa ne olivat olleet tekemisissä; alkoi kylmä sota. Amerikkalaiset joutuivat toteamaan, että he voittivat sodan mutta hävisivät rauhan.

2. Kansainliiton rooli

Kansainliitto luotiin valvomaan Versaillesin rauhaa. Neuvostoliitto liittyi kansainliittoon 1934 ja Saksa puolestaan irtautui Kansainliitosta Hitlerin tultua valtaan ja ryhtyi varustautumaan.

Neuvostoliiton ulkoministeri Litvinov ajoi Kansainliittoa siihen suuntaan, että kansat jakautuvat hyökkääjiin ja rauhaarakastaviin. Jälkimmäisiin kuuluivat ne kapitalistiset maat, jotka olivat valmiit yhteistyöhön NL:n kanssa eli Englanti ja Ranska ja hyökkääjiin lähinnä Saksa ja Italia.

Kansainliiton perussäännön 16. artikla velvoitti jäsenvaltiot osallistumaan taloudellisten tai sotilaallisten pakotteiden toteuttamiseen mm. sallimalla hyökkääjää vastaan lähetettävien asevoimien kauttakulun alueensa läpi. Ruotsi ja lopulta myös Suomi ja muut puolueettomat maat sanoutuivat irti tästä pakoitepykälästä.

Kansainliitto heräsi henkitoreistaan talvisodan sytyttyä erottamalla NL:n.

3. Suomen ulkopolitiikka

Suomen tavoitteena oli puolustusliitto Ruotsin kanssa, aluksi Ahvenanmaan linnoittaminen ja sen puolustaminen yhdessä. Saksalaissuuntaus oli vähentynyt kansallissosialistien toiminnan seurauksena. Sosiaalidemokraatit olivat Ruotsissa ottaneet vallan ja heillä oli vahvoja ennakkoluuloja Suomea kohtaan erityisesti AKS:n ja IKL:n toiminnan vuoksi. Ruotsi oli enemmän huolissaan Saksan taholta uhkaavasta vaarasta kuin NL:sta. Sopimus Ahvenanmaan saarten turvaamisesta solmittiin Suomen ja Ruotsin välillä tammikuussa 1939, mutta sille oli saatava Ahvenanmaan demilitarisointia koskevan kansainvälisen sopimuksen allekirjoittajavaltojen hyväksyminen ja Ruotsi edellytti myös NL:n hyväksymistä. Kansainliiton neuvostossa sopimus jäi toukokuussa 1939 hyväksymättä. Ruotsin hallitus peräytyi hankkeesta kesäkuussa 1939, jolloin kävi selväksi, että Suomen hallituksen ulkopoliittinen linja oli haaksirikossa. NL tavoitteli Suomen erottamista pohjoismaista, Englanti ja Ranska kosivat NL:ää liittolaisekseen eikä Saksa ollut enää kiinnostunut Suomesta. 9.7.39 Mannerheim sanoi ruotsalaiselle kenraali Ernst Lindenille, että Saksan ja NL:n välillä oli syntymässä yhteisymmärrys, mikä olisi Suomen kannalta huonoin vaihtoehto. Mannerheim esitti lähes 3 Miljardin markan lisämäärärahaa puolustusvoimien hankintoihin. Paasikivi tuki Mannerheimia mutta Ryti ja Tanner tyrmäsivät ulkomaisen luoton ottamisen.

Suomi oli vaurastunut 30-luvulla, mikä oli yhtenäistänyt kansaa. Mannerheim haukkui Cajanderin pahanpäiväisesti sodan sytyttyä. Cajander puolustautui toteamalla, jos olisimme varustautuneet, olisimme köyhä kansa ja aseet olisivat vanhentuneita. Nyt olemme suurin piirtein eheä kansa, huonosti aseistautunut mutta henkisesti vahva.

Talvisodan jälkiselvittelyissä Stalin sanoi, että Suomi ei ollut hankkinut riittävästi tykistöä eikä lentokoneita, ei siksi, ettei heillä olisi rahaa, sehän on rikas maa.

4. Moskovan epäluuloisuus

NL eli eristäytymisen ja epäluulojen aikaa. Suomen pyrkimystä pohjoismaiseen puolueettomuuteen NL:n ulkoministeriö leimasi pelkäksi naamioksi ja uskoi saksalaismyönteisen linjan Suomessa jatkuvan.

Pohjoismaiden irtautumista Kansainliiton pakoitepykälän velvoituksista NL piti Hitlerin suosimisena, koska se heikensi kollektiivista turvallisuusjärjestelmää, jota NL piti ainoana keinona pitää Saksa kurissa. NL oli vakuuttunut, että sodan syttyessä Saksan ja NL:n välillä, Suomi luovuttaisi alueensa Saksan käyttöön siinä toivossa, että Saksa auttaisi Neuvosto-Karjalan valtauksessa (Viktor Vladimirov). Vladimirov on myös esittänyt, että Suomi oli ainoa rajanaapuri, joka esitti aluevaatimuksia NL:lle. Suomessa oli piirejä, mm. AKS ja jopa presidentti Svinhufvud, jotka katsoivat, että Suomi tarvitsi elintilaa idässä.

NL:n diplomaatit kirjoittivat raporttejaan henkensä kaupalla sillä puhdistukset kohdistuivat ulkoasiainhallintoon siinä kuin puolustusvoimien johtoon. Niiden uhreiksi joutui joukko lähettiläitä mm. Helsingin lähettiläs Eric Asmus. Tämän sivistyneistöön lukeutuneen vanhan kaartin tilalle tulivat nuoret Stalinin miehet, joilla ei ollut kokemusta yhteyksistä muihin maihin.

NL:n tiedustelu epäonnistui perusteellisesti Suomen sisäpoliittisen tilanteen arvioinnissaan, mikä johtui suurelta osin NL:oon siirtyneiden kommunistien toiminnasta.

Neuvostotiedustelu myös arvioi, että Suomi pystyisi mobilisoimaan 150000 miestä, kun todellinen luku oli 300000 miestä.

5. Jartsevin (Rybkinin) rooli

NL tarjosi Suomelle yhteistyötä ja sotilaallista apua siltä varalta, että Saksa pyrkisi käyttämään Suomen aluetta hyökkäykseen NL:a vastaan. Puna-armeija ei jää Rajajoelle odottamaan vihollista, Jartsev totesi ulkoministeri Holstille 14.4.1938

NL halusi rakentaa Suursaarelle puolustuslaitteet. Neuvotteluista olivat tietoisia Cajander, Tanner ja Holsti mutta ei esim. hallitus tai Mannerheim ja edes presidentti Kallio.

Joulukuussa 1938 NL esitti, että Suomi luovuttaisi Suursaaren NL:n käyttöön

Maaliskuussa 1939 ulkoministeri Litvinov ehdotti, että Suomi vuokraisi NL:lle 30 vuodeksi Suomenlahden suuret saaret. Litvinov lähetti NL:n Rooman suurlähettilään Boris Steinin taivuttelemaan Suomen hallitusta. Mannerheim vaati, että Steinia ei saa päästää lähtemään Helsingistä tyhjin käsin.

Suomalaiset olivat tietämättömiä näistä neuvotteluista. Poliitikoista kukaan ei puhunut sodan vaarasta. Kansalaiset kuitenkin nähtävästi aavistivat vaaran, koska vapaaehtoisvoimin Kannasta linnoitettiin kesällä 39.

6. Saksan toimet

Saksa oli miehittänyt Reininmaan ja miehitti Itävallan maaliskuussa 1938 ilman vastalauseita. Munchenissä Chamberlain, Daladier ja Saksan sekä Italian diktaattorit kokoontuivat sopimaan Tsekkoslovakian jakamisesta ja saksalaiset marssivat Sudeettialueelle 1.10.38.

Maaliskuussa 1939 saksalaiset marssivat Tsekkoslovakiaan ilman verenvuodatusta. Tästä sai Paasikivi aiheen myöhemmin talvisodan alla todeta, että me emme ole tsekkejä.

Viikkoa myöhemmin Saksa liitti Liettuasta Memelin alueen Saksaan.

Seuraavaksi vuorossa oli Puola, jolle Englanti ja Ranska antoivat turvatakuut. Näiden turvatakuiden perusteella Puola käyttäytyi niin provokatiivisesti Saksaa kohtaan, että Sampo Ahton mielestä nykymaailmamme ainoa supervalta ei katsoisi sellaista päivääkään.

Englannin, Ranskan ja NL:n neuvotellessa keskinäisestä avunannosta Hitler, joka oli päättänyt hyökkäyksestä Puolaan 1.9. oli todennut 11.8. Danzigin ylikomissaarille Carl Burckhardtille: kaikki toimeni tähtäävät Venäjää vastaan. Jos länsi on niin typerä ja sokea ymmärtämään tätä, minun on pakko tehdä ensin sopimus venäläisten kanssa, murskata länsivallat ja sen jälkeen suunnata kaikki voimani NL:ää vastaan.

Jo 23.8. syntyi Saksan ja NL:n välille Molotov-Ribbentropsopimus, jonka lisäpöytäkirjassa sovittiin Puolan jaosta ja Suomen, Viron, Latvian ja Bessarabian kuulumisesta Neuvostoliiton etupiiriin. Erikoista tässä sopimuksessa oli se, että tällä sopimuksella NL hankki turvakseen puskuria sopimuskumppaniaan vastaan. Stalin oli kenties kuvitellut, että sopimus rohkaisee Hitlerin hyökkäämään Puolaan, jolloin se joutuu sotaan länsiliittoutuneita vastaan ja Stalin voi myöhemmin käyttää kapitalististen maiden heikentymistä hyväkseen. M/R-sopimus oli Stalinin suuri strateginen virhe, sillä se poisti NL:n ja Saksan välillä puskurina olleen Puolan. Tämä virhe realisoitui Saksan hyökättyä 1941 Neuvostoliiton kimppuun. Saksan kannalta sopimus merkitsi, että Saksa eliminoi mahdollisuuden joutua kahden rintaman sotaan tahtomattaan. Saksa hyökkäsi Puolaan 1.9. ja murskasi Puolan kolmessa viikossa, mikä yllätti niin länsivallat kuin Neuvostoliiton ja myös Hitlerin itsensä. Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalla. Sota jäi julistuksen asteelle, sillä kummallakaan maalla ei ollut valmiutta ryhtyä sotilaallisiin toimiin tässä vaiheessa.

7. Neuvostoliiton toimet

Neuvostoliitto hyökkäsi Puolaan 17.9. ja miehitti ilman vastarintaa Puolan itäosan ja aloitti välittömästi Neuvostojärjestelmän pystyttämisen. NKVD murhasi Katynissa ainakin 17.000 puolalaista upseeria.

Viron hallitus joutui allekirjoittamaan sotilaallisen avunantosopimuksen 28.9., Latvia 5.10 ja Liettua 10.10. Lisäksi NL sai sotilastukikohtia näissä maissa.

Suomi sai 5.10. kutsun Moskovaan neuvottelemaan konkreettisista poliittisista kysymyksistä.

8. Suomen reaktiot

Moskovaan lähetettiin Paasikivi ja ulkoministeri Erkko ryhtyi hankkimaan Suomelle kansainvälistä tukea. Ruotsin ulkoministeri Sandler ilmoitti jo 6.10., että Suomen ei tulisi suunnitelmissaan laskea mitään Ruotsin varaan.

Mannerheimin vaatimuksesta 6.10. tehtiin päätös rauhanajan armeijan vahvistamisesta, jotta rajalle keskitettiin 18.10. mennessä viisi prikaatia ja kolme divisioonaa. Edelleen Mannerheimin vaatimuksesta 12.10. annettiin käsky yleisestä liikekannallepanosta ylimääräisten kertausharjoitusten muodossa, mikä merkitsi kuutta lisädivisioonaa 23.10. mennessä.

Voimme vain kuvitella, mikä merkitys sodan puhjettua oli sillä, että kenttäarmeija oli pääpuolustuslinjalla. Sotilasjohto oli tehtäviensä tasalla toisin kuin poliitikot.

9. Ruotsin asema

Ruotsi pysytteli puolueettomana. Siihen liittyi kuitenkin se riski, että länsiliittoutuman tunkeutuminen Ruotsin malmikentille olisi vääjäämättä johtanut Ruotsin joutumiseen sotatantereeksi. Tämän torjumiseksi Ruotsi ajoi voimallisesti talvella 1940 rauhaa Suomen ja NL:n välille ja torjui länsiliittoutuneiden avustusretkikunnan läpikulun. Ruotsin toinen vaihtoehto olisi ollut liittyminen sotaan Suomen puolella, jolloin NL:n hyökkäys olisi ehkä ollut estettävissä. Airon mukaan Ruotsi olisi saanut mobilisoitua 5 divisioonaa, joista ehkä 2 olisi voinut tulla Suomeen. Saksan myötävaikutuksella Ruotsi toimitti Suomelle aseita ja sai vastaavan määrän Saksasta tilalle. Tällainen järjestely oli tarpeen M/R-sopimuksen vuoksi. Ruotsi onnistui valinnoissaan.

Oliko sota väistämätön/välttämätön

Sodan välttämättömyydestä on Max Jakobson todennut, että sillä Suomi lunasti paikkansa kansakuntien joukossa. Hän ei ole ottanut kantaa sodan väistämättömyyteen.

Viktor Vladimirov on teoksessaan Kohti talvisotaa esittänyt varmana kantanaan, että talvisota olisi ollut vältettävissä.

Paavo Talvela on muistelmissaan todennut: sotaa emme olisi voineet välttää, mutta olisimme voineet käydä sen edullisemmissa oloissa. Tämän voinee tulkita niin, että ainakin syksyllä 39 sota olisi voitu välttää. Tätä on Martti Turtola kommentoinut kenraali Airon elämänkerran kirjoittajana, että ilman talvisotaa Suomi olisi miehitetty kesällä 1940. Turtola ei perustele tätä väitettään. Hän vain toteaa, että kesällä 1940, jolloin Saksa ja länsiliittoutuneet olivat jo sodassa, Suomi ei olisi saanut niin paljon apua kuin se sai talvisodassa. Väite on erikoinen, sillä hän ei mitenkään ota kantaa siihen, miten Suomi olisi käyttänyt saamansa lisäajan. On mielenkiintoista myös spekuloida sillä, että ilman talvisotaa edes NL:lle ei olisi selvinnyt puna-armeijan surkea operointikyky.

Ohto Manninen on kirjoittanut, että NL:llä oli suunnitelmia vuonna 1941 Suomen miehittämiseksi, mitä ei pidetty kuitenkaan mahdollisena niin kauan kuin Saksa hallitsee Eurooppaa.

M/R sopimus ei tarkoittanut sitä, että sopimusneuvotteluissa Saksa olisi antanut NL:lle vapaat kädet Baltian ja Suomen suhteen. Syksyllä 1939 NL tyytyi Baltian maiden kohdalla tukikohtiin ja sotilaalliseen sopimukseen. Stalin antoi bolsevikin vakuutuksen, että NL ei puuttuisi näiden maiden suvereeniteettiin. Vasta kesällä 1940 Saksan ollessa sidottuna sotaan Ranskaa ja Englantia vastaan Baltian maat äänestivät pistooli ohimolla maiden liittymisestä neuvostotasavaltojen onnelliseen perheeseen. NL aloitti välittömästi niiden sovjetisoinnin.

Olisiko NL Suomen kohdalla ainakin syksyllä 1939 tyytynyt esittämiinsä alue- ja tukikohtavaatimuksiin? Suomi ei NL:n turvallisuusnäkökohtien kannalta voinut olla tärkeämpi kuin Baltia, jonka kautta Saksa sitten 1941 hyökkäsi Leningradia kohti.

Ohto Mannisen mukaan Molotov oli sotien jälkeen todennut, että NL:n tavoitteena oli Baltian maiden liittäminen NL:oon. Suomen osalta Molotov on todennut, että ehdotimme vain alueluovutuksia, mutta suomalaiset olivat itsepäisiä.

Neuvotteluihin syksyllä 39 osallistui Stalin, mikä voidaan ymmärtää siten, että NL:n puolelta neuvotteluihin osallistuneilla oli mahdollisuus tehdä kompromisseja. NL myös osin luopui alkuperäisistä vaatimuksistaan. On huomattava, että neuvoteltaessa 1940 Moskovan rauhasta Stalin ei ollut mukana. Silloin ei neuvoteltu, vaan NL saneli rauhan ehdot. Suomen taipumattomuus selvästi nöyryytti Stalinia ja se ilmeisesti vaikutti NL:n asettamiin sodan päämääriin.

NL oli kaikin tavoin pyrkinyt antamaan vaikutelman itsestään rauhaarakastavana maana. Talvisota rikkoi tämän illuusion.

Saksa ei ollut täysin välinpitämätön Suomen aseman suhteen.

Saksan valtakunnanmarsalkka Herman Göring kutsui 3.11. 39 ystävänsä Suomen Tanskan lähetystön attasean kreivi Carl Armfeltin puheilleen ja vaati tätä ilmoittamaan Mannerheimille, että Suomen tulee sodan välttämiseksi suostua pääosaan NL:n vaatimuksista. Göring kuitenkin ilmoitti, että NL tyytyisi Hangon sijaan johonkin saareen, esim. Jussaröhön.(Vuorimaa: Lähettiläänä Hitlerin Saksassa s.115-119). Paasikiven kertoman mukaan Stalin neuvottelujen loppuvaiheessa osoitti Jussarön saarta. Armfelt tapasi sekä Erkon että Mannerheimin.

Vieraillessaan myöhemmin 27.6.42 Saksassa lausui Mannerheim Göringille pitämässään puheessa mm. seuraavaa: ”Minulle on kaksin verroin mieluista, että viimeinkin olen saanut tilaisuuden henkilökohtaisesti ilmaista minun ja puolustusvoimien kiitollisuuden siitä verrattoman arvokkaasta tuesta, jota me uskoimme voivamme odottaa ja jota me Teidän puoleltanne, Herra Valtakunnanmarsalkka, myös olemme saaneet. Lähinnä ajattelen tällöin- muutamia esimerkkejä mainitakseni- niitä hyväntahtoisia neuvoja ja viestejä, joita Teiltä, Herra Valtakunnanmarsalkka, meille erikoisen kriitillisissä kohtalonvaiheissa sain ja joiden arvo minulle ei pienene siitä, ettei niiden noudattaminen aina ollut mahdollista”.

Olivatko Suomen kanssa käydyt neuvottelut sittenkään pelkkää teatteria, kuten on väitetty? Neuvottelut antoivat Suomelle aikaa valmistautua NL:n hyökkäykseen, mikä merkitsi NL:lle valtavia mies- ja materiaalitappioita. On myös väitetty, että NL tarvitsi aikaa hyökkäyksen valmisteluun, mutta samalta taholta on toisaalta väitetty, että NL:n joukot olivat hyökkäysryhmitettyinä jo ennen neuvotteluiden alkamista.(Rautkallio)

NL:n huoli Leningradin turvallisuudesta oli epäilemättä aito.

On tiedossa, että jo keväällä 39 valmisteltiin NL:n yleisesikunnan päällikön Saposnikovin toimesta ”vastaiskua” Suomeen ja Stalin antoi Meretskoville tehtäväksi laatia muistio eri vaihtoehdoista ”vastahyökkäykseksi” Suomea vastaan. Onko tämä kuitenkaan merkinnyt päätöstä aloittaa sota? Lopullinen päätös sodasta Suomea vastaan tehtiin marraskuussa 1939 neuvotteluiden kariuduttua.

Erkki Hautamäki: Suomi myrskyn silmässä. Marsalkka C.G.E Mannerheimin kansion S-32 salaiset asiakirjat vuosilta 1932-1949.

Uuden näkökulman tapahtumiin antaa opetusneuvos Erkki Hautamäki, jonka teos perustuu Mannerheimin salaisen asiamiehen Viljo Tahvanaisen muistiinpanoihin. Tahvanainen on jo 1971 julkaissut muistelmansa ”Erikoistehtävä Mannerheimin salaisena asiamiehenä 1932-1945.

Hautamäen teokseen on kirjoitettu kaksi esipuhetta; eversti Erkki Nordberg ja (Ruotsin) sotakorkeakoulun turvallisuuden ja strategian instituutin professori Kent Zetterberg. Molemmat pitävät kirjan heikkoutena sitä, että se perustuu kirjallisiin lähteisiin eikä alkuperäisiin dokumentteihin. Kumpikaan ei kiistä, etteikö olisi voinut tapahtua kuten Hautamäki kirjoittaa. Zetterberg kysyy aiheellisesti, miksi lännestä löytyy vielä 60 vuoden jälkeen salaisiksi leimattuja arkistoja. Nordberg toteaa, että kirja antaa mielenkiintoisen näkökulman pienen maan asemaan ja sen liittosuhteisiin. Mistä sitä ikinä tietää, mitä maailmanpolitiikan suuremmat toimijat keskenään keskustelevat ja sopivat, vaikka vain suullisesti ja salaisesti.

Sampo Ahto puolestaan teilaa Sotilasaikakauslehdessä Hautamäen kirjan toteamalla sen lähdeaineiston arvottomaksi. Ahtokaan ei kiistä sitä, etteivätkö Hautamäen väitteet suurelta osin voisi pitää paikkaansa.

Hautamäen teoria

Sotasopimus Englannin, Ranskan ja Neuvostoliiton kesken Saksan lyömiseksi laadittiin 15.10.1939. Englannin amiraliteetti on antanut valmiussuosituksen 8.1.1940 sotasuunnitelman täytäntöönpanosta. Sen Suomea koskevat pääkohdat olivat:

- muodostetaan pohjoinen rintama:

- NL ottaa haltuunsa Suomen, takaraja 15.5.1940

- englantilainen merijalkaväki nousee maihin Norjassa viimeistään 14.-15.5. 1940

- englantilaiset miehittävät Tanskan

- ranskalaiset ja englantilaiset yhdessä miehittävät Etelä-Ruotsin

Suomen pyydettyä apua Englannin ja Ranskan hallitukset ovat julkisesti luvanneet apua, joka ohjataan Norjaan ja Ruotsiin, jonne se jäädytetään. Ranska tuo Ruotsiin 50-100000 miestä ruotsalaisten sotavoimien sitomiseksi.

Suomen, Norjan, Tanskan ja Ruotsin miehityksen jälkeen sotavoimiemme yhteiselin sopii NL:n ja Englannin joukkojen hyökkäyskaistojen välisen rajan ja määrää H-hetken

Suomelle julkisesti luvattu sotilasapu perustuu Stalinin ja Churchillin väliseen Krimin neuvotteluun Ruotsin, Norjan ja Tanskan taivuttamiseksi kauttakulkuluvan myöntämiseen Suomelle luvatusta sotilasavusta. Skandinavian niemimaan miehitys suoritetaan siitäkin huolimatta, että maat eivät myöntäisikään lupaa avustusjoukkojen kauttakuljetuksille.

Sopimuksen paljastuminen

Saksan tiedustelu sai 8.2.1940 selville, että Lontoon lentokentälle oli laskeutunut todennäköisesti NL:n lentokone, jota vastaanottamaan saapui meriministeri Churchill. Luftwaffe pakotti koneen Pohjanmeren yläpuolelta laskeutumaan Saksaan, jossa kone tutkittiin tarkasti ja tällöin löydettiin mm. sotasopimuksen toimeenpanoasiakirjat.

Tämä muutti Saksan politiikan, mutta se ei saanut näkyä, koska Saksa halusi M/R-sopimuksen pysyvän voimassa turvatakseen raaka-ainetoimitukset NL:sta. Saksa käynnisti kiireisesti operaation Tanskan ja Norjan haltuunotosta. Tällöin ilmeni myös, että länsiliittoutuneiden avustusretkikunnalla ei olisi ollut Suomessa käyttöä, sillä huomattavasti vähäisemmät saksalaisjoukot pyyhkäisivät kevyesti mereen Norjaan maihin nousseet länsiliittoutuneiden joukot.

Päätettiin myös, että Suomen ja NL:n välinen sota on saatava päätökseen ilman, että Suomi joutuisi kokonaan miehitetyksi. Tätä koskeva nootti jätettiin välittömästi Stalinille.

Saksan asenne Suomea kohtaan muuttui helmikuussa 1940

Göring otti 22.2.1940 vastaan T.M Kivimäen ja kehoitti suomalaisia tekemään rauhan ja Kivimäen muistelmien mukaan mainitsi, että Saksan voitettua sodan saisimme koron kanssa takaisin sen, mitä menettäisimme.

Johtuiko Saksan asennemuutos siitä, että se pelkäsi Suomen pyytävän ja saavan sotilaallista apua länsivalloilta, mikä merkitsisi pohjoisen rintaman muodostumista, vai johtuiko se Hautamäen väittämän sotasuunnitelman paljastumisesta saksalaisille? Talvisota oli epäilemättä myös havahduttanut saksalaiset huomaamaan, että Suomi pystyi sitomaan jopa 40-50 venäläisdivisioonaa, joten Suomen merkitys sotilaallisena liittolaisena nousi merkittävästi.

Mistä Saksa muuten päätteli, että NL suostuisi rauhaan? Johtuiko se Saksan ultimaatumista? Rauhanneuvottelut alkoivat vasta rintaman murruttua Summassa ja Suomen valtuuskunta matkusti Moskovaan 6.3.40.

Sotasopimuksen olemassaoloa tukevia seikkoja

Churchill oli heti I maailmansodan jälkeen todennut: ”Jos Saksa vielä joskus nousee niin, että se kykenee käymään maailmankauppaa, se on nujerrettava. Muutoin olemme käyneet tämän sodan turhaan”.

Englanti, Ranska, USA ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia. Kysymys on vain siitä, mistä alkaen.

Keskinäisestä avunantosopimuksesta keskusteltiin kesällä 39. NL:n uusi ulkoministeri Molotov esitti, että kolmen vallan takuun tulisi ulottaa koskemaan kaikkia NL:n läntisiä naapureita. Sopimuskumppaneiden tulisi toimia siinäkin tapauksessa, että hyökkäys olisi epäsuora eli esim. jos jokin naapurivaltio Saksan painostuksesta ryhtyisi noudattamaan NL:n turvallisuutta vaarantavaa politiikkaa, tätä olisi pidettävä epäsuorana hyökkäyksenä. Tätä oppia sovellettiin 1968 Tsekkoslovakiassa, kun siellä muutettiin suuntaa.

Marsalkka Voroshilov selitti Englannin ja Ranskan sotilasasiantuntijoille, että punalaivaston tuli saada käyttää Ahvenanmaata sekä Hankoa, Hiidenmaata, Saarenmaata, Pärnua, Haapsalua ja Latvian Liepajaa voidakseen suojella taattavia maita Saksan hyökkäyksiltä ja samalla ehkäistä malmikuljetukset Ruotsista Saksaan.

Suomelle luvattu apu oli suuri hämäys. Englanti ja Ranska eivät julistaneet sotaa Neuvostoliitolle, mikä sekin tukee sitä, että todellista apua ei ollut tarkoituskaan toimittaa. Ranska ja Englanti eivät kyenneet toimittamaan Suomelle edes sen pyytämää materiaalista apua, mihin vaikutti se, että maat valmistautuivat samanaikaisesti sotaan Saksaa vastaan. Mikä olisi voinut olla jonkin avustusretkikunnan asema ilman sodanjulistusta? Englanti ja Ranska pyrkivät estämään Suomen ja NL:n rauhanneuvottelut ja esittivät niiden sijaan, että Suomi virallisesti pyytäisi apua. Tämä sen vuoksi, että Suomen avunpyytö antaisi näille syyn tunkeutua Norjaan ja Ruotsin malmikentille. Englanti ja Ranska yrittivät huokutella Suomea taistelemaan itsensä hengiltä perusteettoman avun toivossa. Talvella 40 Saksan miehittäessä Norjan osoittautui myös, että länsiliittoutuneet olivat kyvyttömiä toimittamaan Suomelle muuta kuin rajallista materiaaliapua.

Suomelle myönteisestä yleisestä mielipiteestä huolimatta virallinen USA suhtautui varsin kyynisesti Suomen avustamiseen talvisodan kuluessa. Sodan aikana USA myi NL:lle strategisesti keskeistä sotamateriaalia 30 milj. dollarin arvosta. USA näyttää myös hyväksyneen NL:n näkemyksen, että NL:n ja Suomen välillä ei ole sotaa. Samoin USA osoitti ymmärtämystä NL:n pyrkimyksille hankkia turvavyöhykkeitä odotettavissa olevan Saksan hyökkäyksen varalta. USA oli jo vuodesta 1930 alkaen toimittanut Neuvostoliitolle uutta teknologiaa ja aloitti heti Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon kesällä 1941 massiiviset materiaalitoimitukset. On ilmeistä, että Churchill nojasi päätöksissään vahvasti ystäväänsä Rooseveltiin, joka maaliskuussa 1941 hyväksytti kongressilla Lend-Lease-lain. Laki salli materiaalin toimittamisen mille tahansa valtiolle, jonka puolustamisen presidentti katsoi USA:n oman turvallisuuden kannalta tärkeäksi.

Ranska ymmärsi, että suursota Euroopassa käytäisiin sen maaperällä. Ranskan edun mukaista oli saada Pohjoismaat sotatantereeksi.

Talvisodan rauha 13.3.1940 ”välirauha”

Selitykseksi sille, että Stalin taipui rauhaan, on tarjottu NL:n pelkoa Suomen avuksi tulossa olevista englantilaisista ja ranskalaisista joukoista. Ranska ja Englanti olivat jo Puolan takia julistaneet sodan Saksalle ilman varsinaisia sotatoimia. Niillä ei ollut valmiuttaa sotaan sekä Saksaa että Neuvostoliittoa vastaan.

NL oli hyökkäyksellään Suomeen hankkinut jo kaiken mahdollisen kansainvälisen badwillin. Suomi oli pahoin nöyryyttänyt puna-armeijaa, mutta Suomen puolustus oli romahtamassa, mikä täytyi olla Stalinin tiedossa, joten miksi Stalin tässä vaiheessa luopui saaliistaan?

Vastaukseksi sopii Saksan väliintulo. Minkä muun syyn takia Molotov syksyllä 1940 pyysi Hitleriltä lupaa Suomen kysymyksen ratkaisemiseksi M/R-sopimuksen mukaisesti?

Suomen poliittinen johto nimitti ensimmäisenä talvisodan rauhaa välirauhaksi. Olisiko muu seikka pitänyt yllä uskoa menetettyjen alueiden saamisesta takaisin kuin Saksan liittolaisuus? Jatkosotaan lähdettiin AKS:n hengessä luomaan Suur-Suomea.

Historioitsijat ovat erimielisiä siitä sitoutuiko Suomi jo talvella 1940 Saksaan. Moskovan rauhasta huolimatta Suomessa säilyi sotatila. Valtion johdon toimenpiteet vuoden 1940 kuluessa olivat salamyhkäisiä, eikä hallitus saati eduskunta tehnyt päätöstä saksalaisten läpikulusta. Koska Saksa halusi pitää M/R sopimuksen voimassa, Saksa on saattanut edellyttää pidättyvyyttä Suomen johdolta. Useat sotahistorioitsijat ovat nähneet tarpeelliseksi korostaa, että Suomi lähti erillissotaan eikä ollut Saksan liittolainen. Olikohan asia näin?

Historia on voittajien kirjoittama ja historia perustuu vain vähäiseltä osin kirjallisiin dokumentteihin. Voittajat ovat pitäneet esillä vain Saksan sotarikoksia, joita ei voi vähätellä. Vähemmän on puhuttu liittoutuneiden rikoksista kuten atomipommien pudottaminen Japaniin ja Saksan kaupunkien barbaariset pommitukset sekä venäläisten suorittamat etniset puhdistukset.

Joka tapauksessa voidaan todeta, että Suomen säilyminen toisen maailmansodan läpi itsenäisenä ja Englannin lisäksi ainoana sotaan osallistuneena maana, joka välttyi miehitykseltä, on suuri ihme. Onko ansio poliitikkojen vai sotilaiden, on jokaisen itse pääteltävissä.