Tämä sivu on
päivitetty:
Valkealan
Urheiluautoilijat RY
1965-2005
Ajankohtaista / Tulevaa
Yleistä
ValUA Tiedottaa
Linkit
Tulevia Kilpailuja Jäseneksi??
VALKEALAN URHEILUAUTOILIJAT RY
40
vuotta vauhdikasta autourheilua Kouvolan talousalueella
Valkealan Urheiluautoilijoiden syntysanat
lausuttiin 40
vuotta sitten Tuohikotin VPK:n talolla. Valkealan UA:n syntyyn
vaikuttivat
suuresti silloiset Tuohikottilaiset autourheilun harrastajat Risto
Seppä ja
Kalevi Pyöriä. Valkealan
UA perustettiin 6. toukokuuta 1965, jolloin kokoonnuttiin VPK:n talolle
uudelleen. Nyt paikalla oli 42 henkeä
päättämässä Valkealan Urheiluautoilijat
nimisen rekisteröitävän yhdistyksen perustamisesta.
Silloin
myös harkittiin vaihtoehtona liittyminen, joko Helsingin tai
Inkeroisten
Urheiluautoilijoiden alaosastoksi. Silloin jo nähtiin suhteellisen
pienen
alueen autourheilijoiden tahdon voima ja haluttiin sekä myös
päätettiin
perustaa oma yhdistys. Puheenjohtajaksi
valittiin yksimielisesti Kalevi Pyöriä. Perustavan kokouksen
yhteydessä liittyi
seuran jäseniksi kaikkiaan 37 henkilöä.
Ensimmäisen
hallituksen muodostivat Risto Seppä, Reijo Rämä, Reino
Mäkinen, Urho
Olin, Eero Pulkki ja Heikki Hämäläinen. Hallituksen
varapuheenjohtajana toimi Urho
Olin ja sihteerinä Laimi Rastas.
Toiminta
alkoi toimitsija koulutuksella ja noin kuukauden kuluttua
perustamisko-kouksesta
järjestettiin ensimmäiset jäsentenväliset
kilpailut. Seuran
historia ensimmäinen kansallinen kilpailu järjestettiin
6.11.1965, jolloin
ajettiin ST-kilpailuna Valkeala Ajo. Nykyisin laji tunnetaan
autosuunnistuksena. Ensimmäinen
nopeuskilpailu järjestettiin 1966 Vekaranjärven
jäällä. Jäärata-ajot jatkuivat
vuosittain eri järvien jäällä huipentuen 1975
Kuusanlammella järjestettyyn
SM-jäärataan. Ensimmäisen
SM tasoisen kilpailun seura järjesti vuonna 1969. Kilpailu oli
SM-ST-kilpailu.
Jokamiehenluokka
tuli mukaan toimintaa 1976, jolloin tehtiin talkoilla ensimmäinen
rata Heikki
Rantakaulion hiekkamontulle. Toiminta oli tuolloin vilkasta ja
harrastajat
lisääntyivät nopeasti ja uusi rata tehtiinkin vuonna
1979 Vekaranjärven
hiekkamontulle. Valkealan
UA:n järjestämä Moottoriravit oli ensimmäinen
kansallinen jokamiehenluokan
kilpailu ja Syysrylläys oli puolestaan ensimmäinen
kaksipäiväinen
jokamiehenluokan kilpailu. Syysrylläys on ollut SM tasoinen
kilpailu vuosina
1981 ja 1986. Kymenlaakson
Ralli yhdessä Kouvolan Autourheilukerhon kanssa
järjestettynä on kuulunut jo n.
30 vuotta kilpailutapahtumiin, kilpailua on järjestetty niin
kansallisen kuin
SM tasoisena.
Seura
on toiminut n. 40 vuotta ja ollut rekisteröitynä Valkealaan
koko historiansa
ajan. Seurassa on jäsenenä n. 300 henkilöä vauvasta
vaariin. Toiminta on
muuttunut syntyajoista melkoisesti. Seuralla on ollut omat toimitilat
Kouvolassa jo 25 vuotta. Seura on ollut 4-vuoden ajan mukana Kouvolan
ydinkeskusta Manski ry:n toiminnassa olemalla jäsenenä
yhdistyksessä. Seuran
toiminta on kuitenkin säilytetty harrastepohjalla, joka on
tulevaisuudessakin
toimintamallina. Seuran toimitilat ovat avoinna jäsenistölle
tiistaisin ja
silloin voi käydä kerholla kahvikupin ääressä
”ajamassa” edellisen viikonlopun
kisoja uudelleen. Yksi hallituksen jäsen vuorollaan on tiistaisin
myös paikalla
auttamassa uusia ja varttuneempiakin
jäseniä pulmallisissa asioissa. Valkealan
UA on julkaissut jäsenistölle suunnattua kerholehteä jo
yli 20 vuoden ajan
lehti ilmestyy 5-6 kertaa vuoden aikana. Seuran
toiminta pitää sisällään paljon muutakin kuin
vain kilpailuja. Ohjelmassa ovat
mm. vireä naistoimikunta ”vauhtinaiset” virkistystoiminta ja
valmennustoiminta,
jonka tuloksena kilpailijalisenssin lunastaneiden määrä
on kasvanut
huomattavasti viime vuosien aikana. Valkealan UA:n lisensillä
kilpailevista
kilpailijoista valovoimaisimpina voidaan mainita mm. Toni Gardemeister
– Paavo
Lukander, Jouni Ampuja SM hopeamitalisti
ralliautoilusta 2004,
Marko Kakko– Pasi Hedman ja vuoden
2004 SRC-voittaja Atro Määttä.
Valkealan
UA jatkaa vireää toimintaa tälläkin vuosituhannella
ja antaa lajin
harrastajille mahdollisuuden olla mukana moottoriurheilun
viehättävässä
maailmassa.
Valkealan
Urheiluautoilijat ry
Valkealan
UA
Jukolantie 8
45200 Kouvola
puh: +358(0)53120877
fax: +358(0)53756877
valua@pp.inet.fi
Webmaster:
Pikkuveli77@luukku.com