|
|
|
|
Kun
pentu saapuu uuteen kotiin Pennun luovutus tapahtuu tavallisesti 7 - 8
viikon iässä. Uuteen kotiin muuttaminen on pennulle sen elämän suurin muutos
sitten syntymän. Pentu on tottunut olemaan emonsa ja pentuesisarustensa
seurassa ja nukkunut vielä suurimman osan ajasta. Pennulle tulisi tarjota mahdollisimman
rauhalliset olosuhteet. Ei siis ole hyväksi, jos koko suku ja naapurusto
ryntää tutustumaan pentuun heti ensimmäisenä päivänä. Pennun tulee saada
rauhassa tutustua uuteen ympäristöön sekä ihmisiin ja eläimiin, joiden
kanssa se tulee jatkossa elämään. Pentua ei kannata viedä heti ulos, vaan
sen tulee antaa totutella sisätiloihin, kunnes se alkaa tuntea olonsa
turvalliseksi. Pissapaikaksi voi laittaa esim. sanomalehtiä, mutta pentua ei
kannata torua vaikka vahinko sattuisi muuallekin. On oma vikasi, jos pentu tekee
tarpeensa matolle. Tiloissa, joissa pentu oleskelee, ei mattojen pitämistä
kannata harkita vielä pitkään aikaan. Pentua ei pidä jättää alussa yksin,
varsinkaan sen ollessa hereillä, sillä se on tottunut pentuesisarustensa
jatkuvaan läsnäoloon. Alussa pentu voi "itkeä", haukkua ja ulista
mikä on sen tapa kutsua emoaan. Metelistä ei saa rangaista, vaan pennulle
tulisi tarjota läheisyyttä ja turvallisuutta. Pennulle tulee järjestää
turvallinen ja rauhallinen nukkumapaikka, mieluiten uuden lauman läheisyydestä.
Sen voi alussa ottaa nukkumaan samaan huoneeseen, vähän vanhempana se kyllä
oppii nukkumaan yksinkin jos tarve vaatii. Pentua ei saa ikinä herättää
kesken unien. Tämä on syytä opettaa myös lapsille. Pennun
opettaminen sisäsiistiksi On olemassa kahta koulukuntaa siitä, tuleeko
pentua torua sen tehdessä tarpeensa väärään paikkaan vai ei. Toiset eivät
halua torua ollenkaan, toiset taas käyttävät selviä "ei" tai
"hyi" sanoja, mutta yhtä mieltä ollaan siitä, että kohtuuton
rankaiseminen on vanhanaikaista, täysin turhaa ja useimmiten vahingollista.
Kohtuuttomalla rankaisemisella tarkoitamme esim. pennun kuonon työntämistä
omaan jätökseen. Joka näin haluaa tehdä, kokeilkoon ensin itse miltä se
tuntuu. Rankaisua tehokkaampi koulutuskeino niin sisäsiisteydessä,
kuin kaikessa muussakin koulutuksessa on kehuminen silloin kun homma
hoituu oikein. Pieni pentu on yleensä kennelissä oppinut tekemään
tarpeensa paperin päälle ja tätä taitoa kannattaa pitää yllä uudessakin
kodissa. Kun pentu yllätetään väärästä paikasta, touhun voi keskeyttää
ja siirtää pennun luvalliseen paikkaan. Monesti pieni pentu kiertää nurkkia
ja vinkuu kun sillä on hätä. Tällöin pentu nostetaan määrätietoisesti
sanomalehdelle. Kun se sitten tekee tarpeensa oikeaan paikkaan, sitä kehutaan.
Kun tätä toistetaan tarpeeksi usein, pentu kyllä ymmärtää yskän. Ulos opeteltaessa pätee sama sääntö:
kehutaan silloin kun pentu toimii oikein. Ulkona pentu on vietävä paikkaan,
joka on rauhallinen, turvallinen ja mieluiten entuudestaan tuttu. Pentu
toimii vaistojensa mukaan, ja vaistot estävät sitä jättämästä omaa
hajuaan vieraaseen ja pelottavaan paikkaan. Ei siis kannata lähteä
taluttelemaan pentua pitkin tienvarsia siinä toivossa, että oma piha säästyisi
jätöksiltä. Jos näin tehdään, pentu luultavasti pidättelee koko matkan ja
tekee tarpeensa vasta päästyään takaisin tutulle alueelle. Pentu viedään ulos (tai paperille) aina
kun se on vasta herännyt tai vasta syönyt. Ulkona sen kanssa ei leikitä,
ennen kuin se on tehnyt tarpeensa. Ja kun tarpeet on tehty, ovat kehut ja leikki
paikallaan. Pentu oppii äkkiä yhtälön: ulos ž
pissa ž
kehut & leikki. Kun odottaa pennun
pian tekevän tarpeensa, kannattaa toimitukseen aina liittää jokin käsky,
esim. "pissaa". Pentu oppii sanan ja toimituksen yhteyden, mikä
vastaisuudessa voi helpottaa elämää arvaamattoman paljon, varsinkin
matkustellessa, tai vaikka näyttelyissä. Se, kuinka pian pentu oppii sisäsiistiksi
riippuu siitä, kuinka paljon sinulla on aikaa sille. 10-viikkoinen pentu voi
olla täysin sisäsiisti, jos joku päästää sen aina ulos noin kolmen
sekunnin sisällä siitä, kun se tahtoo ulos. Se ei pysty pidättämään
pitempään. Ei siis kannata vaatia mahdottomia, pidätyskyky lisääntyy vähitellen.
Pennun
kasvatus ja koulutus
Käsittelemme tässä yhteydessä pennun
kasvatukseen kuuluvat asiat, jotka ovat välttämättömiä opetettaessa doggia
yhteiskuntakelpoiseksi. Mikään ei estä kouluttamasta koiraa pidemmälle,
mutta koska koulutusmetodeja ja -tyylejä on olemassa pilvin pimein, emme niihin
halua tässä yhteydessä puuttua. Koulutuksesta tietoa saa kirjallisuudesta.
Useilla paikkakunnilla järjestetään kennelkerhojen toimesta
tottelevaisuuskoulutusta, johon kannattaa osallistua. Yhteydenpito kasvattajaan
sekä muihin harrastajiin on niinikään aina hyödyksi. Koiran luonteen kehityksen pääkausia (Anna-Maria Melkas) 4 - 7 viikko
8 - 12 viikko
13 - 17 viikko
5 - 6 kk
7 - 12 kk (dogilla voi olla myöhemmin)
Tärkein sääntö koirankasvatuksessa on johdonmukaisuus.
Epäjohdonmukaisuus hämmentää koiraa ja horjuttaa sen luottamusta ihmiseen.
Parasta on että jo ennen pennun tuloa taloon sovitte koko perheen kesken, mitä
koira saa tehdä ja mitä se ei saa tehdä. Esim. saako koira oleskella koko
talossa vai rajoitetaanko sen aluetta, saako koira nousta sohvalle ja sängyn päälle
jne. Kun päätökset on tehty, ne pitävät koko koiran eliniän. Kuitenkin on
muistettava, että lauman arvojärjestys vaikuttaa aina sääntöjen
"voimassaoloon". Esim. jos koira saa oleskella sohvalla, se ei
suinkaan tarkoita sitä, että koiralla on oikeus oleskella sohvalla AINA, kun
se niin haluaa. Jos lauman korkeampiarvoinen jäsen (ihminen) haluaa sohvalle,
koiran tulee väistää. Jos koiralle tehdään nuorena selväksi lauman
arvojärjestys, sen käsitteleminen ja sen kanssa toimiminen tulee aina
olemaan paljon helpompaa. Koira ei saisi koskaan alistaa omistajaansa. Pennun
kanssa voi ja pitää leikkiä, mutta omistajan ehdoilla, ei pennun. Leikitään
siis silloin, kun omistaja siihen suostuu. Koiralaumassa johtava yksilö käyttäytyy
"ylenkatseellisesti" alamaisiaan kohtaan. Ihminen voi arkielämässä
vahvistaa omaa johtaja-asemaansa esim. sillä, ettei huomioi kotiin tullessaan
koiraa ensimmäisenä; ihminen kulkee ovesta aina ensimmäisenä; ihminen syö
ensin; koira väistää jos kulkutiet menevät ristiin; koiralla on oma
makuupaikka ja se PYSYY omalla makuupaikallaan silloin, kun omistaja niin
haluaa. Tanskandoggi on johtajatyyppiä ja monesti sillä onkin taipumus pyrkiä
alistamaan omistajaansa ainakin jossakin vaiheessa kehitystä. Ylenpalttinen
vahtiminen on merkki tästä: koira kulkee sisälläkin varjon tavoin
omistajansa perässä ja ulkona se voi rähistä vieraille koirille ja olla epäluuloinen
vieraita ihmisiä kohtaan. Kannattaa tutustua villien koirien käytökseen, sillä
loppujen lopuksi kotikoirien laumakäyttäytyminen on samanlaista. Alistava
koira "pyrkii ihmisen päälle"; painaa leukaansa ihmisen pään päälle
ja jos ihminen esim. istuu lattialla, koira hivuttautuu poikittain yläpuolelle
seisomaan (tanskandogin kokoiselta koiralta nämä onnistuvat varsin
luontevasti). Varsinkin uroksen omistajan kannattaa kahdesti harkita, päästääkö
koiran sänkyynsä nukkumaan, sillä dominoiva koira voi tällöin jatkossa pitää
itseään saman veroisena ihmisen kanssa. Myös koiramaailmassa johtajuus tuo
vastuuta ja stressiä. Lemmikkikoiralle siis merkitsee onnellisuutta, jos se saa
elää ihmisen alaisena ja luottaa ihmiseen, vapaana vastuusta. Alistavat
toiminnot kannattaa siis pennun käytöksestä armotta karsia pois. Näin sille
vähitellen selviää oma paikka laumassa. Pennun tullessa taloon, ensimmäisiä
opeteltavia asioita on sen oma nimi.
Nimeä käytetään pentua kutsuttaessa, silloin kun pentu itse tulee luokse,
namupalaa annettaessa, pentua hyväiltäessä sekä ruokaa annettaessa. Alussa
nimeen siis kannattaa aina liittää jokin positiivinen kokemus. Siten pentu
oppii reagoimaan nimeen. Nimeä ei kannata käyttää kyllästymiseen asti sillä
se kärsii herkästi inflaatiosta, eikä koira välitä reagoida siihen.
Tavoitteena on, että pentu reagoi katsekontaktilla ja hännänheilutuksella
joka kerta kun sen nimi sanotaan. Pennun varttuessa nimeä voidaan käyttää
aivan hyvin myös torumisen yhteydessä, kun käytetään erilaista äänenpainoa.
Yleensäkin koira havaitsee ihmisen puheesta enemmänkin äänenpainoja ja -sävyjä
kuin sanojen merkitystä. "EI" on tärkeä käsky
nuoren pennun elämässä. Lyhyt, ytimekäs ja tehokas käsky kajahtaa määrätietoisesti
kun pentu on tekemässä jotakin luvatonta. Käskyä voi aika-ajoin tehostaa
esim. pamauttamalla sanomalehdellä pöytään (siis ei koiraan) tai ottamalla
pentua kiinni niskanahasta. Tullessaan taloon pennulla ei ole mitään käsitystä
siitä, missä se saa olla ja mitä se saa tehdä. Pentu siis tulee kokeilemaan
kaikkea mahdollista ja mahdotonta. Omistajan on kärsivällisesti ja määrätietoisesti
kerta toisensa jälkeen muistutettava koiraa kielletyistä asioista ja kehuttava
aina kun se tekee oikein. Jos koira tavataan luvattomissa puuhissa, sitä ensin
kielletään ja sitten sille tarjotaan jotakin luvallista tekemistä, joka
toivottavasti on vähintään yhtä hauskaa kuin puuha mistä pentu yllätettiin.
Kohdistamalla pennun huomio muualle, luvaton touhu voidaan saada unohtumaan jopa
lopullisesti. Pennulla on hyvä olla olemassa omia leluja ja puruluita,
joihin se saa huoletta purkaa tarmoaan. Kaikki houkutukset (lasten lelut, kivat
pikkuesineet yms.) kannattaa poistaa pennun ulottuvilta. On oma syysi, jos pentu
jyrsii kenkäsi käyttökelvottomaksi. "TÄNNE" on käsky joka on välttämätön
osattava koiralle kuin koiralle. Pentua voi opettaa tulemaan luokse jo hyvin
nuorena siten, että tänne-käskyä toistetaan, kun pentu on muutoinkin tulossa
kohti. Kun pentu saapuu käskystä luokse, on se aina palkittava
makupalalla, hyväilyillä tai leikillä. Pennun on opittava, että
luoksetulo on positiivinen kokemus, eikä sitä saa koskaan torua
tai rangaista sen jälkeen kun se on itse tullut luo. Ei edes silloin kun se
on ollut karkuteille, koska loppujen lopuksihan se teki oikein kun tuli
takaisin, vaikkakin vähän myöhässä. Jos pentu ei tule käskystä luo, sitä
ei ikinä kannata lähteä ajamaan takaa. Päinvastoin, jos omistaja lähtee
juoksemaan pennusta poispäin, pentu yleensä hätääntyy ja lähtee perään.
Pennun on opittava, että aina kun se tulee omistajan luo, tapahtuu jotakin
hauskaa. Tämä vaatii omistajalta kärsivällisyyttä. Jos pinna alkaa palaa,
on koulutus parempi lopettaa, sillä koira kyllä huomaa jos omistajaa
suututtaa. Vihaisen omistajan luo tulemisessa ei ole mitään hauskaa. Luoksetulon opettelu tapahtuu parhaiten
silloin, kun koira voi olla irti. Ihanteellinen koulutuspaikka on esim. metsä
tai pelto, jossa ei ole häiriötekijöitä. Alussa paras paikka tietenkin olisi
oma suuri aidattu piha-alue. Auto- ja rautateistä kannattaa pysyä kaukana,
sillä irti päästyään nuori pentu monesti intoutuu päättömästi
laukkaamaan ympäriinsä. Saatuaan itsensä vauhtiin dogin pentu ehtii
uskomattoman kauas pienessä ajassa. Pennun irtipitäminen tukee sen itsetuntoa,
mutta pennun ja omistajan välillä on heti aluksi tehtävä selväksi se, kumpi
määrää mihin päin mennään. Tarkoitus ei ole, että omistaja jatkuvasti
kutsuu pentua, vaan pennun on itsensä osattava seurata, mihin omistaja on
menossa. Turvallisessa paikassa omistaja voi ajoittain piiloutua pennulta. Pentu
oletettavasti hätääntyy, mutta samalla se oppii pitämään omistajaa silmällä.
Luoksetulo opetetaan alusta pitäen niin, että
koira tekee sen "loppuun asti", eli todella tulee luo, eikä vain käy
lähistöllä pyörähtämässä ja saman tien jatka matkaansa. Koiran pitää
tulla omistajan eteen (ei selän taakse) ja ottaa selkeä kontakti: "sinä
kutsuit minua, oliko sinulla minulle jotakin asiaa?". Koira voi istua tai
olla seisoallaan, mutta kontaktin ottaminen on tärkeintä. Kun koira on tehtävän
suorittanut, sitä kehutaan, annetaan namupala tai pidetään vaikka oikein
kunnon rapsuttelusessio, niin että kontakti säilyy. Onnistuneen luoksetulon jälkeen
voi koiran esim. "vapaa" -komennolla päästää taas jatkamaan omia
touhujaan. Yleisin virhe lienee se, että "tänne" -komentoa käytetään
vain silloin, kun koira täytyy saada kiinni hihnaan. Jos luoksetulo jatkuvasti
merkitsee koiralle vapauden menettämistä, se ei varmasti pitkään tee sitä
mielellään. Siksipä tulisikin harjoitella mahdollisimman paljon niin, että
koira saa jatkaa vapaana oloa ja "tänne" -komento merkitsee iloista
hetkeä omistajan kanssa. Hihnassa kulkeminen kuuluu myös
jokaisen pennun "pakolliseen" opetukseen. Jopa liki satakiloista
aikuista doggia on mahdoton hallita voimatoimin, joten koira on saatava
tottelemaan ja pysymään hallinnassa, mikäli sen kanssa haluaa poistua
pihapiiristä. Pantaan koiraa voi alkaa totuttaa heti luovutuksen jälkeen.
Paras "ensipanta" on kevyt nahka- tai nylonpanta. Jatkossa, kun
aletaan opetella hihnassa kulkemista, käytetään joko sileää (ts. tavallista
nahka- tms. pantaa), kuristavaa tai puolikuristavaa pantaa. Piikkipannan käyttö
on eläinsuojelulaissa kielletty! Riippuu omistajan mieltymyksistä, mikä
panta tuntuu parhaalta, joka lajissa on omat hyvät ja huonot puolensa. On
olemassa myös koulutus- ja kuonopantoja, mutta niitä suosittelemme enemmänkin
aikuisen koiran kouluttamiseen (esim. pitovaikeuskoirien peruskoulutus on usein
aika hatara). Pennulle oppi menee kyllä perille tavallisinkin välinein. Siihen, miten iten koira saadaan kulkemaan
hihnassa vetämättä, on olemassa kymmeniä eri tyylejä, jotka epäilemättä
kaikki ovat toimivia joissakin tilanteissa. On muistettava, että kyseessä on
elävä olento, jolla on persoona. Jokin koulutustapa voi tehota yhteen koiraan,
mutta ei vaikuta mitenkään toiseen. Pennun on oltava riittävän vanha, kun
sitä aletaan opettaa hihnaan. Jos pentu on vielä ulkona pelokas, on aivan
turha odottaa, että se osaisi kiinnittää huomiota opetukseen, saatikka sitten
oppia jotain. Tanskandogin pentu on erittäin altis kasvuhäiriöille ja sen
liikkuminen olisikin alkukuukausina rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi.
Lyhyitä kävelylenkkejä voidaan harkita noin viiden kuukauden iässä.
Hihnassa kulkemista voi toki opetella pihassakin, mutta ei ole liian myöhäistä
aloittaa opettelua vasta puolivuotiaana. Klassisin tyyli opettaa koira kulkemaan
hihnassa lienee yksinkertaisesti kieltää, kun se tekee väärin ja kehua, kun
se kulkee kauniisti. Jos koira vetää, napakka nykäisy ja "ei"
komento usein riittävät hillitsemään vetohaluja. (Nykäisyjen kanssa on
kuitenkin oltava äärimmäisen varovainen, sillä kaularanka on kasvuiässä
altis vaurioille. Liian kova vetäisy voi helposti pilata koiran loppuelämän.)
Useiden toistojen jälkeen koira yleensä ymmärtää, mistä on kysymys. Jos
oppi ei näytä menevän perille, kannattaa kokeilla eri tyylejä. Joidenkin
koirien vetämiseen tehoaa se, kun omistaja pysähtyy, eikä noteeraa koiraa
mitenkään. Matkaa jatketaan vasta, kun koira on lopettanut vetämisen ja
palannut ihmettelemään, mitähän se emäntä/isäntä oikein meinaa.
Tehokkaaksi todettu konsti on myös alumiinitölkki, jonka sisällä on muutama
kivi. Kun koira vetää, tölkki heitetään koiran viereen. Oletettavasti koira
säikähtää tölkkiä ja yrittää kaikin keinoin välttää räminän
toistumista. Jatkossa monesti riittää, kun tölkkiä heilauttaa kädessä.
Idea on se, että koira kohdistaa pelkonsa tölkkiin, ei omistajaan. Omistaja ei
kiellä koiraa, mutta kehuu, kun koira tekee oikein. Koiraa ei saa koskaan päästää
tutkimaan tölkkiä, vaan tölkki pysyy koko ajan tuntemattomana mörkönä. Liikunta Doginpennulle parasta liikuntaa on touhuaminen
sisällä tai ulkona omalla pihalla, mieluiten aidatulla alueella. Kävelylle ei
aivan pientä pentua kannata lähteä viemään, sillä se on erittäin altis
tarttuville sairauksille ja infektioille. Myös kasvuhäiriöiden estämiseksi
doginpentua ei juuri kannata lenkkeilyttää ennen puolen vuoden ikää ja
senkin jälkeen varovasti. Älä koskaan juokseta pentua esim. polkupyörän
vierellä! Jopa pihassa tai sisällä juoksemista on syytä rajoittaa, jos
pennun jaloissa näyttää tapahtuvan muutoksia. Terveen kehittymisen kannalta
on eduksi, että joku toinen asiasta perillä oleva (esim. kasvattaja) näkee
pennun silloin tällöin. Ulkopuolinen huomaa pienet muutokset usein helpommin,
kuin omistaja joka katsoo koiraa joka päivä. Vasta koiran ollessa puolentoista vuoden iässä,
voi sen kanssa tehdä surutta pidempiä ja raskaampia lenkkejä. Sopiva
ulkoiluaika aikuiselle koiralle on parin tunnin lenkkeily päivittäin.
Mielenkiinto lenkkeilyyn säilyy paremmin, kun reittejä vaihdellaan ja välillä
leikitään vaikka kepillä tai juostaan omistajan kanssa kilpaa. Sama lenkki päivästä
toiseen alkaa koirastakin maistua puulle. Monet dogit rakastavat uimista ja se
onkin erinomainen liikuntamuoto. Älä pakota koiraa veteen, jos se ei sitä
itse halua. Terveys Rokotukset tulee luonnollisesti pitää kunnossa koko
koiran eliniän. Pentu rokotetaan seuraavasti: 3 kk:n iässä
4 kk:n iässä
1 v:n iässä
Leptospiroosirokotus tarvittaessa (esim. ennen
ulkomaan matkoja) Matokuuri (pennulle mieluiten Canex-tahna, aikuiselle käy
myös esim. Lopatol, Axilur, Flubenol tms.) annetaan pennulle mielellään aina
viikkoa ennen rokotusta ja aikuiselle koiralle 2 - 4 kertaa vuodessa,
riippuen siitä, kuinka paljon koira matkustelee ja on tekemisissä muiden
koirien kanssa. Lisäksi:
Tanskandogilla
tavattavia sairauksia Lähteet: Saki Paatsama. Suuri Suomalainen
koirakirja; Kasvattaja-lehti 3/98; Birgitta Wikström. Koiran sairaudet. (suluissa sairauden englanninkielinen nimi) Lonkkavika (hip dysplasia).
Lonkkanivelen kasvuhäiriö. Esiintyy eriasteisena lievistä muutoksista selviin
nivelrikkoihin tai lonkkamaljan täydelliseen kehittymättömyyteen (vakavat
tapaukset ovat tanskadogilla erittäin harvinaisia). Oireet vaihtelevat taudin
asteen mukaan. Oireena voi olla esim. ajoittainen ontuminen. Vaikea HD voi olla
koiralle erittäin tuskallinen ja usein päädytään lopettamiseen. Lievä HD
ei monesti vaikuta dogin elämään millään tavalla. Suomessa miltei kaikki
jalostukseen käytettävät dogit lonkkakuvataan ja jalostuksessa suositaan
terveitä yksilöitä. Lonkkakuvaus tapahtuu kevyessä narkoosissa ja on
hinnaltaan 300 - 500mk. Virallisen tuloksen vahvistaa Kennelliitto ja siitä
tulee merkintä koiran rekisterikirjaan. Mahalaukun laajentuma ja kiertymä (bloat,
gastric torsion). Laajentuma (ts.
kaasuuntuma) on äkillinen vatsan toiminnan häiriö, jota esiintyy valitettavan
usein syvärintaisilla koiraroduilla. Laajentumassa koiran maha alkaa äkkiä
kehittää runsaasti kaasua, joka kerääntyy vatsaan ja voi hyvinkin äkkiä
aiheuttaa shokkitilan ja sitä kautta koiran kuoleman. Monesti laajentumaan
liittyy kiertymä, jolloin mahalaukku kiertyy akselinsa ympäri estäen
lopullisesti kaasun ulospääsyn. Koira on tuskainen, seisoo jalat harallaan ja
haukkoo henkeään. Se voi yrittää oksentaa, muttei saa ulos muuta kuin
vaahtoa. Sen maha paisuu silminnähden. Ainoa hoitokeino kiertymään on
pikainen leikkaus. Yleensä leikkauksen yhteydessä mahalaukku kiinnitetään,
jotta estettäisiin kiertyminen tulevaisuudessa. Tanskandogin selviämismahdollisuudet
näistä leikkauksista ja niiden jälkeisistä komplikaatioista ovat
valitettavan heikot ja usein kannattaakin vakavasti harkita leikkauksen sijasta
eutanasiaa (riippuen siitä, kuinka kauan mahalaukku on ehtinyt olla kiertyneenä).
Jos mahalaukku ei ole ehtinyt kiertyä, laajentuma voi mennä ohi lääkehoidolla,
mutta sen uusiutuminen on varsin todennäköistä. Kardiomyopatiat, eli koiran sydänviat (Cardiomyopathy).
Suurikokoisilla roduilla yleisin sydänvika
on sydämen vajaatoiminta. Sen oireita ovat mm. väsymys ja laihtuminen.
Vajaatoiminta voi aluksi ilmetä myös selittämättömänä yskänä, joka
ilmenee usein rasituksessa tai öisin. Sairaus voi johtaa koiran äkkikuolemaan.
Sydänvika voi olla synnynnäinen tai se voi olla seurausta jostakin toisesta
sairaudesta, esim. parvosta. Sydänsairauksia voidaankin välttää hoitamalla
aina pois kaikki koiran virus- tai bakteerisairaudet. Vanhan koiran sydänvikoja
ehkäistään parhaiten välttämällä liikalihavuutta. Demodikoosi eli sikaripunkki (demodicosis). Sikaripunkki on koiran karvatupissa ja talirauhasissa elävä kapieläin.
Tartunnan saanut koira alkaa oirehtia yleensä 3kk - vuoden iässä. Paikallisia
oireita ovat pään ja etujalkojen karvattomat tai ohutkarvaiset läiskät.
Suurin osa paikallisista demodikooseista parantuu itsestään. Osa kuitenkin
etenee yleistyneeseen muotoon, jolloin koiralla on iho-oireita eri puolilla
kehoa. Voi esiintyä myös bakteeritulehduksia sekä vakavissa tapauksissa
kuumetta, ruokahaluttomuutta ja jopa verenmyrkytyksiä. Demodikoosia hoidetaan lääkkeillä
ja koira voidaankin saada oireettomaksi. Tauti ei kuitenkaan koskaan
varsinaisesti parane ja oireet voivat palata. Taudin hoito on työlästä ja
kallista, eikä demodikoosikoiraa tulisi koskaan käyttää jalostukseen. Silmäluomien sisään- ja uloskiertyminen (entropion & ectropion).
Silmäluomien asentovirheet
aiheuttavat silmän sidekalvon tulehduksia ja sarveiskalvovaurioita. Molemmat
viat voidaan korjata kirurgisesti. Ruokintaperäinen osteodystrofia, HOD (Hypertrofic osteodystrophy).
HOD on suurikokoisten rotujen
pennuilla esiintyvä sairaus. Sen oireita ovat raajojen nivelten turvotus,
kivuliaisuus ja ontuminen. Voi esiintyä myös kuumeilua ja ruokahaluttomuutta,
joka voi johtaa jopa kuolemaan. Syyn epäillään olevan ruokintaperäinen,
joten vaivaa voidaan ehkäistä tasapainoisella ravinnolla. Hoidosta kannattaa
neuvotella eläinlääkärin ja kasvattajan kanssa. Osteokondroosi (osteochondrosis).
Osteokondroosi on kyynär-, polvi ja kinnernivelessä sekä selkärangassa
esiintyvä kasvuhäiriö. Yleisimmin se esiintyy kyynärnivelissä ja
puhutaankin usein kyynärnivelen dysplasiasta . Ehkäistään lonkkavian tapaan
kuvaamalla jalostukseen käytettävät koirat. Wobblerin syndrooma. Taempien
kaulanikamien epämuodostuma. Tanskandogeilla oireet ilmenevät yleensä
nuorella iällä. Oireita ovat takaraajojen, joskus kaikkien neljän raajan
liikkumishäiriöt ja niskakivut. Koira on haluton liikuttamaan päätään ja
kaulaansa ja pään ja kaulan asento on jäykkä. Sairaus diagnosoidaan röntgenkuvauksen
avulla. Sairautta hoidetaan leikkauksella, mutta se ei välttämättä poista
oireita kokonaan. Vaikeissa tapauksissa päädytään usein eutanasiaan. Ruokinta Ruokinta on ikuisuuskysymys. On olemassa niin
monta "ainoata oikeaa" tapaa ruokkia, kuin on ruokkijoitakin. Emme
siis tässä yhteydessä pyrikään antamaan tyhjentävää ohjetta siitä,
miten dogin pentua tulee ruokkia. Ruokintatavoissa esiintyy
"muotivirtauksia" ja ne muuttuvat ja kehittyvät jatkuvasti. Yleinen käsitys
kuitenkin on, että tanskandogin pennun ruoka ei saa sisältää liikaa
proteiinia. Sopivana pidetään 20 - 24 %:n tasoa (jotkin penturuuathan sisältävät
jopa 30 % tai enemmän). Rasvapitoisuus saa olla suhteellisen korkea, ainakin
yli 10 %. Lisävitamiineja ja hivenaineita ei yleensä käytetä. Kasvattajan
tulisi antaa selkeät ruokintaohjeet, kuivamuonan merkkiä ja laatua myöten.
Luota kasvattajaasi, sillä hän todennäköisesti tuntee asiansa paremmin, kuin
esim. lemmikkieläinliikkeen myyjä! Ohje nro 1: Noudata kasvattajalta saamiasi
ruokintaohjeita! Ohje nro 2: Jos kasvattajasi ei syystä tai
toisesta ole pyynnöstä huolimatta antanut ruokintaohjeita, voit aina pyytää
niitä toiselta kasvattajalta. Ohje nro 3: Tarkkaile pentusi kehitystä ja
pidä yhteyttä kasvattajaan sekä mahdollisuuksien mukaan pentuesisaruksiin,
jotka antavat hyvän vertailukohteen. Ohje nro 4: Ei liikaa, eikä liian vähän.
Niukka ravinto hidastaa kehitystä, liika lihottaa ja ylipaino rasittaa luustoa. Tanskandoggi
ja yhteiskunta Dogin jättimäinen koko tuo mukanaan
erityispiireteitä, jotka omistajan on otettava huomioon alusta alkaen. Puhutuin
asia, varsinkin keväisin ovat koirien jätökset. Suuren koiran läjät ja lätäköt
ovat luonnollisesti SUURIA. Omistaja on velvollinen siivoamaan jätökset, joten
pusseja kannattaa pitää lenkillä mukana. Erinomainen keino kuitenkin on
opettaa koira pennusta pitäen tekemään niin suuret, kuin pienet tarpeensa
pusikoihin ja muihin "luvallisiin" paikkoihin, jonne ne sitten voi
turvallisesti jättää maatumaan, tai josta ne voi helposti siivota aika-ajoin
"suuremmissa erissä" (tässä vaiheessa on hyötyä siitä, jos
pentuna on opeteltu "pissaa" -käsky). Terveelle dogille riittää
mainiosti 2 - 4 "vessakäyntiä" päivässä, joten se on helppo
opettaa tekemään tarpeensa tiettyyn aikaan ja paikkaan. Tällöin sen kanssa
voi liikkua yleisellä paikalla varmana siitä, ettei tule ikäviä yllätyksiä.
Toinen tärkeä huomioitava asia ovat ihmiset,
jotka pelkäävät koiria. Vaikka oma koira olisikin ehdottoman tottelevainen ja
kiltti, älä kuljeta sitä irti paikalla, jossa on muita ihmisiä.
Koiria pelkäävä ihminen on 100%:n varma siitä, että irti juoksevalla
koiralla on mielessä vain ja ainoastaan se, ketä pääsisi puremaan. Suuri
koira tietysti aiheuttaa suuremman pelon. Dogin kokoinen koira aiheuttaa usein
pelkoa myös niissä ihmisissä, jotka eivät muuten koiria pelkääkään. Älä
siis yritä tehdä ihmisiin vaikutusta sillä, miten tottelevainen irti mukana
kulkeva koirasi on! Paremman vaikutuksen (positiivisemman) teet, jos koirasi
kulkee kauniisti hihnassa. Näyttelyt Koiranäyttelyiden tarkoituksena on palvella
kasvattajien jalostustyötä. Sen takia kasvattajat luonnollisesti haluavat
varsinkin lupaavimmat kasvattinsa kehään. Tämä on syytä ottaa huomioon
pentua ostettaessa. Jos kiinnostusta näyttelyihin ei ole, KERRO SE
KASVATTAJALLE. On tavattoman helppo luvata ostohetkellä, että TOTTAKAI se viedään
näyttelyyn. Varsinkin jos ostajalla ei ole ennestään kokemusta näyttelyistä,
voi tulla täysin yllätyksenä että ne vievät paljon aikaa ja rahaa. Usein käy
niin että yhden tai kahden käynnin jälkeen kiinnostus lopahtaa (jos sitä
ikinä on ollutkaan). Kasvattaja voi jäädä ikävään asemaan; lupaavin pentu
on myyty paikkaan, jossa sen potentiaali menee täysin hukkaan. Jos siis et
halua kiertää näyttelyitä, sano se kasvattajalle rehellisesti. Tällöin
voit saada "kotikoiran" joka ei kuitenkaan ole koirana yhtään sen
huonompi kuin näyttelytähtikään. Näyttelyuraansa aloittelevan nuoren dogin on
syytä ensin hieman kotona harjoitella kehäkäyttäytymistä. Doggi esitetään
yleensä "kuristamalla" eli ohut panta on tiukasti kaulan ympärillä
heti korvien takapuolella. Korvien takana olevat alueet ovat erittäin herkät,
joten alussa kuristaminen voi aiheuttaa vastalauseita. Koira tottuu kumminkin äkkiä,
eikä millään tavalla kärsi esitystavasta. "Kuristettuna" koira on
helposti hallittavissa ja keino on näppärä käytettäväksi myös ihan arkipäivän
kinkkisissä tilanteissa, jos koira ei muutoin tahdo pysyä hallinnassa. Ennen
kehään menoa siis kannattaa opetella hieman liikkumista ja paikallaan
seisomista. Pienestä pitäen koira kannattaa totuttaa siihen että vieraat
ihmiset tulevat koskettelemaan kun se seisoo paikoillaan. Näyttelyssä tuomari
katsoo koiran hampaat, painelee selkää ja puristelee koipia. Varsinkin
kivesten kokeileminen aiheuttaa joillekin nuorille uroksille kauhunhetkiä.
Ennen näyttelyä on uroksen siis syytä sisäistää se, että joku voi tarrata
sukukalleuksiin, eikä se ole vaarallista. Erinomaisia tilaisuuksia harjoitella
ovat koirakerhojen järjestämät tilaisuudet ja match-showt (=leikkimielinen
koiranäyttely). Näyttelyitä järjestetään kymmeniä
vuosittain ympäri Suomea. Tiedot kaikista näyttelyistä on luettavissa
Koiramme-lehdessä. Ilmoittautumislomakkeita saa Kennelliitosta (09 - 887 300).
Ilmoittautumisen hinta riippuu siitä onko kyseessä ryhmä- vai kaikkienrotujen
näyttely, kansallinen vai kansainvälinen. Yleensä hinta on noin 150mk. Näyttelyyn lähdettäessä on
syytä varata runsaasti aikaa, sillä koskaan ei tiedä mitä tapahtuu. Näyttelypaikalla
täytyy olla viimeistään tuntia ennen oman rodun arvostelun alkamista ja
varsinkin jos näyttely on hieman kauempana, operaatioon voi surutta varata
aikaa koko päivän. Mukaan on
muistettava ottaa:
Hyvä olla
myös:
Perillä vuoroaan joutuu usein odottelemaan
tuntikausia joten mukana on oltava myös roppakaupalla kärsivällisyyttä.
Koiran kannalta on parempi jos paikalta (mieluiten oman kehän läheltä) löytyy
oma soppi, eikä koko aikaa tarvitse risteillä näyttelyaluetta edestakaisin.
Voi olla koiran esiintymisen kannalta hyvä jos se odottelee pitkään
paikallaan. Tällöin koira ehtii rauhoittua ja jopa kyllästyä koko touhuun.
Sitten kehään vietäessä se on innoissaan: "vihdoinkin jotakin
tapahtuu". Arvostelun kulun oppii parhaiten paikanpäällä seuraamalla.
Jos on itse pihalla kun lumiukko, niin kannattaa kysyä kokeneemmilta
kilpakumppaneilta, missä mennään. Kehätoimitsijat myös neuvovat parhaansa
mukaan. Kehässä tehdään niin kuin tuomari käskee.
Tuomaria ei sovi puhutella muulloin kun jos tämä jotakin kysyy. Vikoja ei siis
auta alkaa selittelemään. Yleensä tuomarit kysyvät vain koiran iän (varaudu
siihen, että ulkomainen tuomari puhuu ruotsia tai englantia). Laatuarvostelussa
tuomari palkitsee koiran joko 1, 2, 3, 0 tai EVA -palkintosijalla. Sija
osoittaa, miten koira tuomarin mielestä "sopii" rotumääritelmään 1. palkinto
(punainen nauha):
Kokonaisvaikutukseltaan erittäin hyvä koira, jonka ulkomuodolliset ansiot ovat
niin suuret ja virheet niin vähäiset, että se on rotunsa erittäin hyvä
edustaja. 2. palkinto
(sininen nauha):
Kokonaisvaikutukseltaan hyvä koira, jolla ei ole niin selviä rakenne- tai
ulkomuodollisia virheitä, ettei se olisi rotunsa hyvä edustaja. 3. palkinto
(keltainen nauha):
Kokonaisvaikutukseltaan tyydyttävä koira, jonka ulkomuoto- ja
rakennevirheet eivät ole sen laatuisia, että se olisi rotunsa ala-arvoinen
edustaja. 0. palkinto
(harmaa nauha): Nollalla on
laatuarvostelussa hylkäävä merkitys. Nolla annetaan koiralle jolla on
hylkääviä, rotumääritelmän vastaisia tyyppi-, rakenne- tai luonnevikoja. EVA (ruskea
nauha): Ei voida kaikilta osin
arvostella. EVA merkitsee ettei tuomari voi ratkaista, minkä palkintosijan
arvoinen koira on. Mainintaa voi käyttää ainoastaan koirasta, joka on tilapäisesti
ulkomuodoltaan, liikunnaltaan tai tottumattomuuttaan sellainen ettei tuomari voi
kaikilta osin sitä arvostella (esim. ontuu tai ei anna tutkia Yleensäottaen näyttelypaikalla tulisi
muistaa käyttäytyä asiallisesti ja hyvin niin kuin tietysti kaikkialla
muuallakin. Tuomarin mielipiteeseen on tyydyttävä nurisematta, vaikkei se kävisikään
yksiin oman kanssa. On kohteliasta onnitella voittajia. Ei kannata päästää
omaa koiraa suin päin tutustumaan lajitovereihin, sillä totuus on etteivät
kaikki maailman koirat halua olla yhtä suurta laumaa. Vaikka oma koira olisikin
kiltti, vastapuoli voi olla vähemmän suvaitsevainen ja on olemassa tappelun
vaara. Nuorelle koiralle voi olla traumaattinen kokemus jos joku hyökkää
kimppuun, kun se itse vain hyväntahtoisesti halusi tehdä tuttavuutta. Mistä
tietoa? Koiraharrastus on siinä mielessä filosofista
touhua, ettei absoluuttista totuutta ole. Harrastajan kannattaakin siis haalia
omakseen jokainen tiedonmurunen ja niistä yhdistelemällä ja soveltamalla
luoda itselleen sopiva toimintamalli. Kasvattaja on pennunostajan ehkä tärkein
tiedonlähde ja häneen kannattaakin pitää tiivistä yhteyttä. Kasvattaja on
touhunnut koirien kanssa jo ehkä vuosikymmeniä, eikä näin ollen aina tule
ajatelleeksi ettei aloittelija ole selvillä perusasioista joita kokeneempi
koiraihminen pitää itsestäänselvyyksinä. On siis uuden omistajan tehtävä
KYSYÄ, olipa ongelma mikä tahansa. Ja kasvattajan velvollisuus on vastata.
Useimmat tekevätkin sen mielellään, sillä eniten ongelmia aiheuttavat juuri
ne pennunostajat jotka tietävät kaiken ja joilla ei ole ikinä mitään
ongelmia pennun kanssa. Mutta yllättäen pentu palaakin puolen vuoden kuluttua
kasvattajalle aliravittuna, kasvuhäiriöisenä hermorauniona. Jos vain ostajan
ylpeys olisi antanut periksi myöntää ongelmat
Kysyä voi toki myös muilta kuin omalta
kasvattajalta; muilta kasvattajilta, kouluttajilta ja ylipäätään toisilta
koiraihmisiltä. Kaikkea ei pidä uskoa, sillä mielipiteitä on yhtä monta
kuin esittäjiäkin. Varaukselle kannattaa ehkä suhtautua ihmisiin jotka
suureen ääneen todistavat tietävänsä koirista KAIKEN, sillä ainoa asia
joka on varma on se, ettei koirasta elävänä ja ajattelevana olentona kukaan
tiedä kaikkea. Ja jos joku niin väittää, osoittaa se lähinnä kykenemättömyyttä
ottaa vastaan uutta tietoa ja uusia ajatuksia. Koirista on myös erinomaisen paljon tietoa
saatavana kirjallisessa ja sähköisessä muodossa. Koirapsykologia kirjoja,
koulutusoppaita ja lehtiä ym. on laidasta laitaan. Jokainen niistä on
lukemisen arvoinen, mutta edelleen kannattaa pitää mielessä kriittisyys,
koska mielipiteitä on monia. Mitä enemmän julkaisuja lukee, sitä järkevämmin
niihin osaa suhtautua ja sitä helpompi on rakentaa oma mielipiteensä ja
itselle sopiva ajattelumalli. LUKEMINEN KANNATTAA AINA, sillä tietoa ei ole
koskaan liikaa, yleensä ei edes tarpeeksi. Oman osansa koiraharrastukseen tuo sähköisen
viestinnän aikakautena internet, jossa on valtava määrä koira-asiaa.
Surffatessa on kuitenkin pidettävä järki kädessä, sillä nettiin voi kuka
tahansa kirjoittaa mitä tahansa. Lisätietoja SUOMEN TANSKANDOGGI RY:N
POHJOIS-SUOMEN ALUEJAOSTO
|
