Kannanottoja
Kohti oikeudenmukaisempaa verotusta
Verotuksen painopisteen siirtäminen pois tulo- ja omaisuusverotuksesta kulutuksen verottamiseen on johtanut
tuloerojen jatkuvaan kasvuun, piiloverotuksen lisääntymiseen ja kotimaisen kulutuksen alenemaan.
Lähinnä laajamittaisesta joukkotyöttömyydestä johtuen ovat yhteiskunnan sosiaali- ja terveysmenot ylittäneet
yhteiskuntatalouden kestokyvyn, josta johtuen valtio ja kunnat ovat joutuneet lisäämään budjettivajeen täyttämistä
lainarahalla.
Suomessa on tultu muiden vastaavassa asemassa olevien maiden tapaan rajalle, jossa on pakko palata tulo- ja
omaisuuspohjaiseen verotukseen. Mielestämme paras tulos on saavutettavissa sillä, että kaikki tulot ovat
yhdenmukaisen verotuksen kohteena ja, että kunnallisessa verotuksessa otetaan käyttöön progressio sekä jätetään
pienimmät tulot kokonaan verotuksen ulkopuolelle.
Rahan kiertokulun lisäämiseksi ja todellisen ostokyvyn parantamiseksi on maksuihin ja tariffeihin sisällytetyistä
piiloveroista luovuttava ja tuettava taloudellisesti niitä kansalaisia, jotka ovat joutuneet tinkimään perusturvastaan.
SKP:n Etelä-Karjalan Piirijärjestö ry Piirikokous
Lappeenranta 10.4.2010
