Kannanottoja![]() |
Kommenttipuheenvuoro kohtaan yleiskeskustelu/SKP:n edustajakokous Hyvät toverit, viime eduskuntavaaleissa kokemamme tappio antaa aihetta pohtia paitsi toimintaamme ja tiedotustamme, myös jäsenten rooleja toiminnassa. Vapaaehtoistyössä on tärkeää, että jäsenet voivat olla mukana omaehtoisesti, itse toivomallaan tavalla. Kaikki meistä eivät sovellu Tiedonantajan myyntitykeiksi, jäsenhankkijoiksi tai juhlapuhujiksi, ja nämä rajoitukset tulee hyväksyä ja ottaa huomioon. Jäsenten huomioiminen edellyttää mielestäni myös sitä, että muodollisia toimijarooleja osastoissa ja piirijärjestöissä on kyettävä tarvittaessa järjestelemään uusiksi. Työelämässä tapahtunut kehitys on heijastunut järjestötoimintaankin siten, että puheenjohtajan, sihteerin ja muiden toimihenkilöiden roolit ovat monipuolistuneet, ja toimijoilta edellytetään aiempaa enemmän mm. tietotekniikkaan ja tiedonhakuun liittyviä valmiuksia. Työssä käyville muuttuneet järjestötehtävät näyttäytyvät helposti kakkostyönä, ja usein pääosa tehtävistä kasautuu vain muutamalle aktiiville. Varsinkin uusien jäsenten kuormittamista olisi varottava, jotta heidän intonsa ei hautautuisi työtaakan alle. Hyvät toverit, toimijapulaan ei tietenkään ole olemassa yksiselitteisiä ratkaisuja. Haluan kuitenkin todeta, että muodolliset roolit ylittävä työnjako on osoittautunut toimivaksi ratkaisuksi Jyväskylän piirijärjestössä. Esimerkiksi piirisihteerin tehtävät olemme jakaneet kahdelle henkilölle, samoin taloudenhoidon ja tiedotuksen. Vähällä voidaan saada aikaan enemmän silloin, kun ihmiset keskittyvät hoitamaan niitä asioita, jotka he hallitsevat ja jotka sopivat heidän aikatauluihinsa. Tämänkaltaiseen toiminnan tehostamiseen olemme pyrkineet myös julkisessa kampanjoinnissamme. Vaikka paikallispolitiikkaan perehtyminen vie aikaa ja voimavaroja, se myös tuo kaivattuja uusia kannattajia ja jäseniä. Ihmisille tärkeiden asioiden ajaminen ei vaadi valtuutetun mandaattia, vaan ryhtymistä näkyväksi ja toimivaksi. Jäseniä ei hankita ohimennen puhuttamalla ihmisiä, vaan ihmisellä itsellään on oltava sisäinen motivaatio puolueeseen liittymiseen. Tämä motivaatio syntyy esimerkin voimalla. Ihminen liittyy ja sitoutuu huomatessaan, että hänelle tärkeiden asioiden puolesta toimitaan ja myös saadaan niissä muutosta aikaan. Olemme paikallisesti todenneet, että SKP:n vaalimenestys vaatii tietoista julkisuuden hankkimista koko vaalikauden mittaan. Tämä tavoite ei mielestäni tarkoita väkisin väännettyä telttatapahtumaa joka viikko eikä joka toinenkaan, vaan tasaista, monitahoista työskentelyä. Toiminnaksi on ymmärrettävä niin jäsenten mielipidekirjoitukset, aloitteet kuin itse kunkin osallistuminen erilaisiin tapahtumiin ja tilanteisiin, joissa ihmiset vaihtavat päivittäin näkemyksiä. Mielestäni meidän olisi syytä oppia näkemään vaalikampanjointi pikemminkin jatkumona kuin äkkirysäyksenä. Olemme yrittäneet Jyväskylässä sisäistää tätä hitaan kiiruhtamisen periaatetta mm. aloittamalla kunnallisvaalityön jo huhtikuussa. Tavoitteenamme on koota 50 ehdokasta Jyväskylässä, ja tällä hetkellä meillä on noin 15 ehdokkaaksi sitoutunutta. Näin menetellen saamme reilummin aikaa nostaa esiin tulevia ehdokkaita ja heidän kauttaan keskeisiä vaalitavoitteita. Hyvät toverit, toivon teille kaikille voimia ja innostusta puoluetyöhön. |