Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Valtuusto 28.11.05/ Asia n:o 191 Uuden voimalaitoksen sijaintipaikka
valtuutettu Riitta Tynjä

Viime valtuustossa kävimme hyvää ja monipuolista energiapoliittista keskustelua, mikä käsiteltävän asian mittaluokan takia onkin tarpeen. Me emme tee pelkkää paikkapäätöstä, kuten osa Keljonlahti-vaihtoehdon kannattajista pyrkii vähättelemään. Voimalaratkaisulla päätämme siitä, pitääkö Jyväskylä kiinni ilmastostrategian valmistelussa asetetuista tavoitteista, joiden mukaan päästöjen tulisi vuonna 2010 olla korkeintaan vuoden -90 tasolla.

Ari Lampisen tekemän selvityksen johtopäätöksissä todetaan nykyisten suunnitelmien mukaisen uuden voimalaitoksen aiheuttavan JE:lle päästökauppariskin, joka suuruudeltaan ylittää yhtiön liikevaihdon ja toteutuessaan kaatuu kaupungin vastuulle. Tämän myötä kasvihuonekaasupäästöt olisivat vuonna 2010 Jyväskylässä 90 % korkeammat kuin Kioton vertailuvuonna -90. Lampinen kehottaa aikalisän ottamiseen.

Samaa ehdotamme myös me kommunistit. Mielestämme vastuullista päätöstä voimalasta ei voida tehdä tilanteessa, jossa päästökauppa-asiat ovat täysin levällään. Ei ole mitenkään kirkossa kuulutettu, että JE:n ikioma voimala Keljonlahdessa saisi ilmaisia päästöoikeuksia ja voisi ryhtyä niillä vuolemaan kultaa kuntalaisilleen.

Keljonlahden kannattajien perustelut ovat yksinomaan taloudellisiin seikkoihin perustuvia; oma voimala on saatava ympäristöseikoista välittämättä. Joku on osuvasti todennut, että myös USA:n presidentti Bush on vedonnut taloudellisiin seikkoihin perustellessaan, miksi hänen maansa ei voi hyväksyä Kioton sopimusta!

Vihreiden kantoja Keljonlahden puolustamisessa on kovin ihmetelty. Sen sijaan, että he kertovat olevansa tärkeydestään imarreltuja, kehottaisin ennemmin panemaan pussin päähän ja lähtemään tosivihreiden nuorten aktivistien kanssa osoittamaan mieltä päästöjen vähentämiseksi.

Tämän asian valmistelua on kritisoitu siitä, että me päättäjät joudumme tekemään ison päätöksen keskenään hyvin ristiriitaisten tietojen pohjalta. Pitäisikö heittää kruunaa ja klaavaa siitä, ketä uskoo? Oletetaan tietysti, että uskomme täysin sokeasti JE:n tuottamaa aineistoa. Mutta liian moni asia herättää epäilyjä ja lisäkysymyksiä.

Viime kokouksessa esitettyjen kysymysten pohjalta on nyt tuotu jotain uusia selvityksiä. Mutta miksi esim. liikenneselvitys tuotiin vasta nyt, vaikka se on valmistunut jo 14.10.05? Mahtaako olla muitakin selvityksiä, joita ei tuoda meille, kun emme osaa kysyä? Liitemateriaalissa viitataan useampaan selvitykseen, jotka ovat nähtävillä kaupunginkansliassa. Kuinka monella on mahdollisuus mennä niitä sinne työaikana tutkimaan?

Kattilanvalmistaja on pyynnöstä ensin vastannut, että voidaan käyttää 30 % puuta turpeen kanssa. Mutta kun uudestaan kysyttiin, niin prosentti nousikin 70:een! Kovin kuulostaa uskottavalta! Kun huoli Kankaan tehtaan höyrystä tuli työntekijöiden lisäksi tehtaan johdoltakin, niin nyt meille kerrotaan, että on ”käyty neuvotteluja ja saavutettu yhteinen näkemys”. Mitä tämä konkreettisesti tarkoittaa, sitä meille ei kerrota. Jos Keljonlahden myötä Rauhalahti ajetaan alas, se ei pysty toimittamaan Kankaalle höyryä tehtaan vaatimusten mukaisesti. Rakennetaanko silloin Keljonlahdesta putket Kankaan tehtaalle vai siirretäänkö mahdollisesti tehdas voimalan viereen Keljonlahdelle?

Kuten jo viimeksi totesin; tämän kokoisessa kaupungissa täysin uuden alueen avaaminen voimalarakentamiselle on suurta tuhlausta. Siksi uuden voimalan paikka on Rauhalahdessa - sitten kun sen aika on. Nyt emme sitä vielä tarvitse.

Lisäaikaa saamme hankkimalla Rauhalahteen savukaasupesurin. Vaikka se vähentääkin sähkön saantia jossain määrin, on silti vastuutonta jättää kaikki muut näkökohdat huomioimatta ja vastustaa sen hankkimista, kuten Je:n edustaja JYT:n hallituksessa tällä hetkellä tekee. Paitsi, että pesurin avulla saataisiin lämmöntuotantoa lisättyä, se myös vähentäisi Rauhalahden päästöjä, pudottaisi öljyn käyttöä oleellisesti ja puhdistaisi ilman laatua. Luulisi näillä seikoilla olevan päätöksenteossa merkitystä niille valtuutetuille, jotka pitävät ympäristöasioita yhtään tärkeinä.

Kommunistien mielestä ei voimalapäätöksen aika ole vielä. Tarvitsemme lisää aikaa, monipuolisempaa tietoa ja puolueettomampaa tarkastelua. Energiapoliittisen keskustelun tarvetta on selvästi nähtävissä ja siihen on otettava kaikki toimijat – myös kuntalaiset - mukaan. Erkki Fredrikssonin viimeksi tekemä ehdotus teemaa käsittelevän seminaarin järjestämisestä on toteuttamiskelpoinen ehdotus.

Esitän asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi.