Kannanottoja![]() |
KÄHMINTÄÄ JA PIENEN PIIRIN VALLANKÄYTTÖÄ
Keskisuomalaisen pääkirjoituksessa (2.7.) tuomitaan Jyväskylän entisen kaupunginjohtaja Pekka Kettusen erorahasta valittaneet ja siinä ohessa myös kaikki maailman kommunistit. Hämeenlinnan hallinto-oikeus ja korkein hallinto-oikeus jäävät sentään vaille julkista tuomiota. Kettuselle myönnetty eroraha on oikeusistuimissa todettu laittomaksi. Päättäessään erorahasta Jyväskylän kaupunginhallitus ylitti toimivaltansa. Päätöksen tehnyt kaupunginhallitus on kuitenkin valtuuston enemmistöpäätöksellä vapautettu vastuista. Kaupunginvaltuusto teki tammikuussa 2007 äänestyksen jälkeen päätöksen, jonka mukaan kaupunki ei ryhdy perimään myöskään Pekka Kettuselta 200 000 euron erorahaa takaisin. Hallinto-oikeus on kumonnut kaupunginvaltuuston päätöksen. Oikeuden päätökset vastaavat laajalti kansalaisten oikeustajua. Alun perin Kettuselle oltiin lahjoittamassa vapaaehtoisesta erosta vielä suurempi summa 260 000 euroa. Erittäin laajan kaupunkilaisten vastustuksen ja poliittisen paineen vuoksi kaupunginhallitus oli kuitenkin pakotettu pienentämään lahjoitusta. Kettusen erorahajupakkaan liittyy kosolti paitsi juridisia niin myös poliittisia näkökohtia. Ajatus muhkean erorahan myöntämisestä työhönsä kyllästyneelle kaupunginjohtajalle syntyi pienessä piirissä muutaman johtavan kunnallispoliitikon aivoriihen tuloksena. Sen jälkeen puolueiden luottamushenkilöt juntattin ratkaisun taakse. Menettelytapa on hyvin tyypillinen Jyväskylän kunnalliselämässä. Luottamushenkilöille on tärkeissä kysymyksissä varattu statistin rooli, kaupunkilaisten suuri joukko pyritään pitämään kokonaan sivussa päätöksenteosta. Entisen kaupunginjohtajan eroon liittyvät laittomat kähminnät eivät ole olleet Jyväskylän kaupungille kunniaksi. Jupakasta olisi aihetta ottaa opiksi, ettei vastaavanlaisia virhearvioita jatkossa tehtäisi. Kunta on ennen muuta kuntalaisten itsehallinnollinen kansanvaltainen yksikkö eikä suinkaan mikään yritys, jossa johto voi huseerata oman mielensä mukaisesti. Lakia olisi myös hyvä noudattaa sen sijaan, että etsitään siitä porsaan reikiä. Uusi Jyväskylä syntyy ylätason päätöksillä ilman kansalaismielipiteen selvittämistä. Eduskuntapuolueiden yksimielisesti hyväksymä kuntapuitelaki luo maaperää kunnallisten peruspalvelujen laajalle yksityistämiselle ja kähmintäaallolle, jossa Kettus-jutun euromääräiset summat ovat nappikauppaa. Päätösvallan keskittäminen ja markkinaehtoiset tavat palvelujen tuottamisessa tulevat kaventamaan kuntalaisten vaikutusmahdollisuuksia entisestään. Jyväskylässä on korkea aika päästä eroon pienen piirin vallankäytöstä ja laajennettava kunnallista demokratiaa. Asukkaat on otettava mukaan päätöksentekoon. Osallistuvalla demokratialla ja avoimella päätöksenteon valmistelulla voidaan ehkäistä uusien kettusjuttujen syntymistä. Markkinakunnan sijaan Jyväskylästä on yhteisvoimin rakennettava demokraattinen hyvinvointikunta. VESA LANKINEN |