Kannanottoja![]() |
Eurovaaliehdokas Petri Toikkanen Puhe vappuna 2004 SKP:n Jyväskylän piirijärjestön vappujuhlassa
Hyvät toverit! Tänään liittyy Euroopan Unioniin kymmenen uutta jäsenmaata. Nämä maat pääsevät kokemaan sen karuuden mitä Euroopan Unioni merkitsee, mitä uusliberalistinen politiikka merkitsee, mitä vapaan globaalin markkinatalouden niin kutsuttu autuus merkitsee. Ensimmäisenä lahjana EU:lta on jatkuva ja ylitsepääsemätön massatyöttömyys. Sen nujertamiseen voivat näiden maiden viranomaiset käydä hakemassa oppia Suomen tilastokeskukselta. Massatyöttömyyttä ei voi parantaa EU:ssa kuin tilastokikkailulla. Massatyöttömyys tuo mukanaan väistämättä kurjuuden. Jo nyt uusissa jäsenmaissa vallitseva syvä kuilu rikkaan eliitin ja kansan välillä saa EU-jäsenyyden myötä lisää leveyttä. Samalla kun bemarit ja mersut yleistyvät katukuvassa, nälkäisten, asunnottomien ja yhteiskunnasta syrjäytettyjen joukkoihin virtaa uutta väkeä. Jonnekin keinottelijoiden taskuihin häviää kymmenien vuosien työllä ansaittu valtiollinen omaisuus kun se myydään amerikkalaisille tai länsieurooppalaisille sijoitusyhtiöille. Kaikki julkiset palvelut asetetaan yksityisen pääoman alttarille ja teurastetaan säälittä. Kaikki on ennen pitkään kaupan: Terveydenhuolto, koulutus ja jopa ympäristö. Pienmaatalous häviää muutamassa vuodessa lähes tyystin. Pienviljelijät saavat liittyä työttömien armeijaan ja muuttaa kotiseudultaan kaupunkeihin työn perässä. Pienet kylät autioituvat. Kaikille tuotannon aloille rynnistää EU:n suuryrityksiä jotka ostavat paikalliset pienyrityksen pois markkinoilta tai yksinkertaisesti hinnoittelullaan tappavat ne. Euroopan Unionissa vapaat markkinat merkitsevät monopolisoituvaa kapitalismia, harvainvaltaistumista. Pääomien liikkumisvapaus muuttuu todeksi, kun kokonaisia tuotannon aloja voidaan siirtää muualle, jossa on halvempaa työvoimaa, missä ammatillinen järjestäytyminen on rajoitettua, missä ympäristölainsäädäntö on olematonta, missä ihmisoikeuksilla ei ole mitään arvoa. Voitot sitten kaukomaiden tehtaista juoksevat veroparatiisien salaisille tileille. Kaikista suurin menetys Euroopan Unionin jäsenyyden myötä on ollut oikeus päättää omista asioistaan itsenäisyys. EU-jäsenmaissa lainsäädännöstä 80 % tulee unionin kautta. Oma raha vaihtuu euroon, ja sitä myöten häviää itsenäinen talouspolitiikka. Oikeus itsenäiseen puolustukseen, muuttuu tyhjäksi, kun maan puolustusvoimat kytketään EU-armeijaan tai on jo kytketty sotilasliitto Natoon. Tämän kaiken olemme saaneet myös me kokea EU:n myötä. Huomionarvoista on kuitenkin, että meillä oli edes joitain keinoja suojautua. Ammattiyhdistysliike, toimiva poliittinen järjestelmä, vapaat toimintaoikeudet erilaisilla kansalaisliikkeillä ja niin edelleen. Näitä suojamekanismeja ei esimerkiksi virolaisilla, latvialaisilla tai liettualaisilla ole. Raa’an kapitalismin esiinmarssi lyö heitä rajummin kuin meitä aikanaan. Uudet jäsenmaat tulevat unioniin murrosvaiheessa. Unionista kehitetään uudella perustuslailla keskusjohtoista liittovaltiota. Perustuslakiin kirjataan vapaa kapitalismi, EU:n ylivalta jäsenvaltioihin ja jolla olisi kaiken päätösvallan ja lainsäädännön lisäksi myös oma armeija. Poliitikkojen ja EU-byrokraattien kauniit puheet rauhanprojektista, demokratiasta, ihmisoikeuksista, jäävät vain kauniiksi puheiksi. Totuus on: Euroopan Unioni on suurpääoman imperialistinen liitto. Suurpääoma, kapitalistit, johtavat EU-komissiota ja jäsenmaiden johtajistoa suurien lobbauskoneistojen, salaisten kokousten, valtionjohtajien tapaamisten ja median kautta. Tämän imperialistisen porvariston etuja palvelevat hyökkäyssodat maailman kaikissa kolkissa luonnonrikkauksien ja uusien markkina-alueiden tähden. Valheisiin, ja suoranaiseen väkivaltaan perustuva politiikka luo välttämättä vastarintansa. Euroopassa on jo nähty viimevuosina suurta joukkoliikehdintää imperialismia, globalisaatiota ja sotapolitiikkaa vastaan. Mielenosoituksiin on osallistunut satojatuhansia asioiden vallitsevaan laitaan kyllästyneitä ihmisiä radikaalein imperialismin vastaisten tunnusten alla. Liikehdintä ei ole jäänyt huomaamatta EU:n ja EU-maiden päättäjiltä. Sisäisen turvallisuuden moottoriin on lisätty polttoainetta. Jäsenmaissa säädettyjen terroristilakien nojalla monien imperialismin vastaisten kansalaisliikkeiden ja puolueiden toimintaa voidaan tarvittaessa merkittävästi rajoittaa. Perusteluja ei tarvita, kunhan vain käytetään terrorismin taikasanaa. Taikasanasta konkreettiseksi toimintamuodoksi on terrorismi kuitenkin muuttunut muun muassa Italiassa ja Itävallassa jossa vallanpitäjät ovat yrittäneet tukahduttaa radikaalia liikehdintää fasistisin valtioterroristisin keinoin, väkivaltaa kaihtamatta. Vähäiset reformit eivät riitä. Suuret reformit eivät puolestaan ole mahdollisia EU:n sisällä. Vaatimuksenamme on oltava kokonaan ja täydellisesti Suomen irrottautuminen EU:sta. Suomen itsenäisyys pitää takaisinperiä EU:n byrokraateilta. Itsenäisyyttämme emme saavuta puheita pitämällä vaan taistelulla. Tarvitsemme järjestäytynyttä toimintaa kaduilla, työpaikoilla, kouluissa. Tarvitsemme yhtenäistä ja määrätietoista toimintaa rintaman luomiseksi. Tarvitsemme tässä jokapäiväisessä taistelussa sitkeyttä, päättäväisyyttä ja valtavia ponnistuksia. Hyvät toverit. Taisteluun meidän on käytävä!
|