Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




SKP:n valtuustoryhmän toimintavuosi 2008

Valtuuston kokoukset

  • 7.1.2008 valtuusto
  • Kokouksessa oli esillä useita aloitteita, kaavoitusohjelma ja tasa-arvosuunnitelma sekä pari lainan takausta (Viherlaakso ja Vitapolis). Asioista ei juuri käyty keskustelua eikä mistään tullut äänestystä.

  • 18.2.2008 valtuusto
  • Osa valtuutetuista oli pukeutunut parhaimpiinsa kuin juhlakokoukseen; esillä oli päätös kuntajakoselvityksestä ja uuden kunnan perustamisesta. Muiden ryhmäpuheenvuoroissa kiiteltiin muiden kuntien rohkeita ja kaukonäköisiä valtuutettuja. Vain Skp:n puheenvuoro oli kriittinen ja Riitta Tynjä esitti siinä, että kuntaliitosta ei hyväksytä. Haapasalo kannatti esitystä. Valtuusto hyväksyi kuitenkin KH:n esityksen äänin 57 – 2. Sen sijaan Korpilahdella esitys meni läpi äänin 19 – 7 – 1 tyhjä. Maalaiskunnassa äänestys venyi iltamyöhään, ja tulos oli 32 – 19 liitoksen puolesta.

    Lisäksi kokouksessa oli useita isohkoja kaavoja, joista kuitenkin vain Valimonmäen kaava herätti keskustelua. Matti Kangas esitti asian palauttamista ja samalla kannalla olivat Aila Kruus ja Pentti Mäkinen sdp.stä, Hannu Glad vas:sta sekä Jaana Haapasalo ja Riitta Tynjä Skp:stä.

    Kokouksen aluksi puheenjohtaja totesi Petri Toikkasen ilmoituksen, että hän siirtyy tästä alkaen Vasemmistoliiton ryhmään sitoutumattomana.

  • 17.3.2008 valtuusto
  • 1) Riitta Tynjän aloite budjettiesitysten lukemista helpottavista toimenpiteistä oli saanut kovin nuivan vastauksen ja hän esitti Jaana Haapasalon kannattamana asian palauttamista. Äänestyksessä palauttamisen kannalla heidän lisäkseen oli vain Petri Toikkanen, neljäs allekirjoittaneista, Kari Yksjärvi, äänesti tyhjää.

    2) Kiinteistöiltä perittävien jalkakäytävien hoitokustannuksista vuosilta 2004 – 2006 KH esitti kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksestä poiketen, että niitä ei peritä ajalta 1.10.2004 - 30.9.2006. Anita Saraste-Kautto Tuupaisen kannattamana teki vastaehdotuksen perimisestä ja Vielman esityksestä asiasta suoritettiin nimiäänestys. Äänin 27 – 27 – 4 tyhjää – 1 pois puheenjohtajan äänen ratkaistessa hallituksen esitys voitti eikä maksuja peritä. Skp:n ryhmästä Haapasalo oli KH:n esityksen ja Tynjä vastaesityksen kannalla.

    3) Kauko Tuupaisen aloite henkilöstöpalveluohjelman väliinputoajien muistamisesta sai tylyn vastauksen ja Tuupainen esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Tynjä kannatti ja äänestyksessä samaa mieltä olivat lisäksi Matti kangas, Juha Hjelt ja Anita Saraste-Kautto.

    4) Keljonrannantietä koskeva asemakaavan muutos-ja laajennusehdotus keskustelutti ja vastaehdotuksessa esitettiin sen hylkäämistä. Äänin 45 – 12 – 2 tyhjää (Lajunen ja Vauhkonen) KH:n esitys meni läpi. Vastaan äänestivät Ammondt, Hjelt, Kontio, Laitinen, Neittaanmäki, Isomäki, Olin, Pulli, Saraste-Kautto, Suomi, Tynjä ja Vielma.

    5) Voimalaan liittyi myös asia, jossa annettiin lausunto voimajohdon rakentamiselle. Lajunen, Vielma ja Suomi esittivät asian palauttamista, mutta palautuksen kannalla oli vain 7 valtuutettua. Tyhjää äänesti 6 valtuutettua.

    Kokouksessa käsiteltiin lisäksi lukuisa joukko aloitteita sekä todettiin keskeneräiset valtuustoaloitteet.

    Kokouksen jälkeen Riitta Tynjä esitti kj. Markku Anderssonille valtuustokysymyksen kaupungin lastensuojelun investoinneista ja käyttötalousmenoista.

  • 14.4.2008 valtuusto
  • 1) Museoiden kokoelma- ja konservointikeskuksen hankesuunnitelman tarkistamista koskevan asian yhteydessä Riitta Tynjä käytti tilaisuutta hyväkseen ja viittasi edelliseen sote-lautakuntaan, joka ei rohjennut esittää uuden Jyväskylän työvaliokunnalle em. investointia, kuten kulttuuri-ja nuorisoltk oli tätä hanketta esittänyt. Asiasta kehkeytyi sanailua mm. Sopon ja Illmanin kanssa, ennen kuin pj. huomasi, että nyt puhutaan asian vierestä!

    2) Lopuksi käsiteltiin vanhuspalveluja koskevat sekä Ahti Ruoppilan että Riitta Tynjän aloitteet. Teemasta käytiin vilkasta keskustelua, jossa sdp:n Väliniemi kysyi, miksi ei kerrota, miksi ed. kaudella asetettua henkilöstötavoitetta ei ole saavutettu (eipä tullut heiltä kannatusta Tynjän esityksille lisähenkilöstöstä budjettiin!). Ruoppila taas totesi strategioita piisaavan, mutta todellisuuden olevan toista. Hän kannatti Tynjän ehdotusta, että vanhuspalveluiden strategisista linjauksista käytäisiin keskustelua valtuustossa, jolla ei enää oikein ole asioita käsiteltävänään kuntaliitoksen takia.

  • 12.5.2008 valtuusto
  • 1) Väliniemen aloite puhelinpalveluajan lisäämiseksi sosiaali- ja terveyspalveluissa herätti kysymyksiä, miten palvelua aiotaan yhdenmukaistaa (parantaa vai?) uudessa kunnassa. Asia esitettiin palautettavaksi ja äänin 33 – 25 – 1 tyhjä se palautui. Palauttamisen kannalla olivat sdp, skp, vas (ei Pernu ja Toikkanen) sekä vihr (ei Tuija Mäkinen).

    2) Lausunto valtiovarainministeriölle Jkl, mlk:n ja Korpilahden kunnan lakkauttamisesta meni keskusteluitta.

    3) Selvitys ydinkeskustan alueen kotihoidosta puhutti paljon. Seurannasta tehtyä tutkimusta arvosteltiin puutteelliseksi ja vedettyjä johtopäätöksiä virheellisiksi. Mm. sdp:n Yksjärvi ja Ruoppila sekä vas:n Pernu viittasivat Tynjän puheenvuorossaan esiin nostamiin asioihin todeten mm. että media on jo vetänyt virheellisiä otsikoita asiassa. (Radio Jkl:n sivuilla ”ydinkeskustan kotihoito yksityistettynä edullista”).

    4) Matti Kankaan valtuustoaloite kotihoidon kehittämiseksi jatkoi edeltävää keskustelua, ja Tynjä nosti puheenvuorossaan esiin mm. kysymyksen siitä, miten pakollinen työkierto voi muka olla täydennyskoulutusta ja mikä merkitys vanhuksille on sillä, että työntekijät entisestään vaihtuvat.

    Jaana Haapasalo jätti kokouksessa valtuustoaloitteen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista.

  • 2.6.2008 valtuusto
  • Perinteisesti kesäkuun valtuustossa oli käsittelyssä tarkastuslautakunnan arviointikertomus edelliseltä vuodelta, tilinpäätös sekä henkilöstökertomus, joista käytettiin ryhmäpuheenvuorot. Skp:n ryhmäpuheenvuorossa ei muista poiketen puhuttu ERP:stä, hammashoidon jonoista tai neuvoloiden kotikäynneistä vaan tarkasteltiin kriittisesti sitä, kuinka kuntalaisia ei ole kuultu isoissakaan ratkaisuissa. Myös sotepan alibudjetointi nostettiin esiin.

    Tilinpäätöksen käsittelyssä Vielma esitti, että vastuuvapautta ei myönnetä siltä osin kuin 14.5.07 tehty voimalan investointipäätös on vielä lainvoimaa vailla. Äänestystulos 49 – 8 – 1 tyhjä merkitsi vastuuvapauden myöntämistä.

    Vesa Lankinen osallistui kokoukseen varajäsenenä Toikkasen ja Suutarin ollessa estyneitä.

    Ennen kokousta SKP:n Jyväskylän piirijärjestön lähetystö luovutti adressin, jossa vastustetaan sosiaali- ja terveydenhuollon maksujen korottamista.

    Kokouksen jälkeen Riitta Tynjä esitti hallituksen pj. Veijo Koskiselle kysymyksen koskien JE:n antamaa tukea JYP:lle.

    Kuntaliitospäätöksen jälkeen perustettiin useita eri työryhmiä ja SKP sai paikan ohjausryhmään (Jaana Haapasalo) sekä talous- ja investointiryhmään (Riitta Tynjä). Kumpikaan eivät olleet varsinaisia päätöksentekoelimiä vaan työvaliokunta päätti asioista siihen saakka kun järjestelytoimikunta valittiin. Siihen Skp ei saanut paikkaa.

    Petri Toikkanen jätti eroanomuksen sekä valtuustosta että tarkastuslautakunnasta ja maakuntavaltuuston varajäsenyydestä muutettuaan paikkakunnalta 1.7.08 alkaen.

  • 25.8.2008 valtuusto
  • Kokouksessa myönnettiin ero Toikkaselle ja todettiin Anu Suutarin nousevan tilalle valtuutetuksi. Maakuntavaltuustoon varajäseneksi valittiin Anu Suutari ja tarkastuslautakuntaan Pirjo Karjalainen.

    Keskustelua herätti asialistan kohta ”Oppilashuollon resurssointitarpeet”, josta käytettiin yli 10 puheenvuoroa. SKP:n ryhmästä sekä Jaana Haapasalo että Riitta Tynjä käyttivät kriittiset puheenvuorot. Asia oli valtuustolle vain tiedoksi, joten siinä ei tehty mitään päätöksiä. Tynjä tosin teki esityksen, että asiaa ei merkitä vain tiedoksi vaan päätetään lisäksi, että ”resurssitarpeet huomioidaan valmisteltaessa vuoden 2009 talousarviota”. Esitys raukesi, koska se ei saanut kannatusta.

    Valtuustossa oli kolmessa eri asiakohdassa käsittelyssä korvausvaatimukset Keljonlahden voimalatyömaalla suoritetun murskaustoiminnan aiheuttamista haitoista. Koska asiaan liittyviä asiakirjoja oli ollut mahdotonta ehtiä käydä lukemassa kaupunginkansliassa, oli koko SKP:n ryhmä (Haapasalo, Suutari, Tynjä) asian pöydälle panon kannalla. Pöydällepanoesityksen kannalla oli 10 valtuutettua vaaditun 15 sijasta, joten asia ei jäänyt pöydälle. SKP:n ryhmässä koimme, että näillä tiedoilla oli mahdotonta ottaa kantaa puoleen tai toiseen, joten emme toisaalta voineet tehdä hylkäysesitystä, emmekä toisaalta hyväksyä KH:n esitystä, joten ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin olla pois kokouksesta lopullisen päätöksenteon ajan. Jos joku olisi esittänyt KH:n esityksen hylkäämistä, olisi ollut mahdollista äänestää tyhjää. Mutta kukaan ei tehnyt ko. muutosesitystä.

  • 22.9.2008 valtuusto
  • Tuikku Pirhosen anottua vapautusta liikuntalautakunnan varajäsenyydestä paikkakunnalta muuton takia valittiin hänen tilalleen Satu Simonen.

    Tuulikki Väliniemen aloite kotihoidon kehittämisestä herätti runsaasti keskustelua ja mm. SKP:n Riitta Tynjä kiinnitti huomiota tarpeeseen lisätä kaupungin omia työntekijöitä, jotta kokonaisvaltaisempaan työotteeseen voitaisiin päästä nykyisen sirpalemaisen työskentelyn sijasta. Aloite palautettiin yksimielisesti uudelleen valmisteltavaksi.

    Iloniemen saha-alueen kunnostamisesta vain Heimo Lajunen käytti puheenvuoron, jossa hän toi esille uhan, että alueen myrkkyjen takia asia voi tulla myöhemmin esille isomman hintalapun kera.

    Kokoukseen osallistui Anu Suutarin tilalla varavaltuutettu Vesa Lankinen.

  • 10.11.2008 valtuusto
  • Kokouksessa todettiin keskusvaalilautakunnan määränneen mm. SKP:n uudeksi varavaltuutetuksi Satu Kortelaisen.

    Jaana Haapasalon valtuustoaloite asiakasmaksuista sai aikaan keskustelun, jossa mm. Illman (sdp) ja Sopo (kesk) sanailivat asian käsittelystä lautakunnassa. Puheenvuoron asiakohdassa käyttivät sekä Jaana Haapasalo että Riitta Tynjä, joka kertoi maksuvapautuskäytännön monimutkaisuudesta ja korosti, että perusterveydenhuollon tulisi olla maksutonta ja verotuksen progressiivista. Kokoukseen osallistui lisäksi varavaltuutettu Vesa Lankinen.

  • 22.12.2008 valtuusto
  • Jyväskylän vanhan valtuuston viimeisessä kokouksessa esillä oli sosiaaliasiamiehen kertomus vuodelta 2007 sekä iso joukko aloitteita. Juuri mistään ei käytetty puheenvuoroja ja valtuusto oli ennätyslyhyt, kesti vain tunnin. Autere esitti esteettömän rakentamisen valvonnasta tekemänsä aloitteen palauttamista uudelleen valmisteltavaksi ja siitä äänestettiin. Mm. SKP:n ryhmä kokonaisuudessaan (Haapasalo, Lankinen, Tynjä) oli palautuksen kannalla. Viimeistä kertaa äänestettiin seisomaan nousten. Asia ei kuitenkaan palautunut. Kokouksen jälkeen vanha valtuusto ikuistettiin valokuviin.

    Valtuustoseminaarit

    Eri aiheisiin (mm. kuntaliitos, tilinpäätös) liittyviä valtuustoseminaareja järjestettiin alkuvuodesta muutama (7.1., 14.1., 17.3.) Jyväskylässä. Elokuussa kolmen liittyvän kunnan yhteisenä järjestetty laivaseminaari herätti polemiikkia lähinnä seminaarin pitopaikkaan ja ajankohtaan liittyen.