Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Jyväskylän kaupunginvaltuusto
13.12.2010
Valkeamäen osayleiskaava
SKP/Riitta Tynjä

Valkeamäen aluetta koskeva kaavatyö on ollut keskeytyksissä mm. koska nähtiin järkeväksi tehdä ensin taloudellisesti edullisempi täydennysrakentamisen osayleiskaava. Myös kuntaliitokset uusine maa-alueineen toivat tarpeen tarkastella kokonaisuutta uudelta pohjalta. Kunnallistekniikan tiedossa olevat suuret kustannukset ovat nekin osaltaan hillinneet intoa alueen rakentamista kohtaan.

Kaavatyö on pitkäjänteistä ja pitkäkestoista, joten nyt on aika alueen osayleiskaavan käsittelylle ja hyväksymiselle. Muutama sana, jolla haluan jatkotyötä evästää.

Koska alue on pääosin kaupungin omistuksessa, lähtökohta suunnittelulle ja rakentamiselle on hyvä. Aluetta suunnitellaan nyt alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen enemmän pientalovaltaiseksi alueeksi. Tällaiselle varmaan on kysyntää. On kuitenkin muistettava pitää huoli alueen monipuolisesta asukasrakenteesta. Jyväskylässä on huutava pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista. Siksi esim. Jyväskylän Vuokra-asuntojen tulisi aloittaa uudistuotantoaan Valkeamäen alueella. Myös opiskelija-asuntojen rakentamista alueelle tulisi edistää.

Jos pientalovaltainen alue tarkoittaa omakotitaloja, joiden pihassa nököttää kaksi autoa, on todella haasteellista saada alueelle toimiva ja kannattava joukkoliikenne. Suunniteltu asukasmäärä ja yhteydet lähialueille (mm. Mustalampi) kuitenkin luovat sille hyvän pohjan.

Alueesta ei pidä rakentaa nukkumalähiötä, jossa ei ole palveluja ja josta käydään omilla autoilla hakemassa palvelut kauempaa. Tarvitaan päiväkotia, koulua, kauppaa ja montaa muuta palvelua. Järkevällä suunnittelulla ja rakentamisella voidaan parantaa myös läheisen Mustalammen alueen asukkaiden palvelutarjontaa.

Omat haasteensa rakentamiselle asettaa alueen maasto ja maaperä; korkeat kalliot ja alueella sijaitsevat suot. Mutta jospa rakentajat jo osaisivat ottaa huomioon kaikki ne tekijät, mitä esim. suon läheisyyteen rakentaminen vaatii. Alueen luontoarvojen vaaliminen lienee jatkosuunnittelussa itsestään selvä asia.