Kommenttipuheenvuoro kohtaan työelämäasiakirja/SKP:n edustajakokous

Satu Kortelainen

SKP on laatinut hyvän ja perusteellisen esityksen työelämän asiakirjaksi. Pitkäaikaistyöttömänä haluan kiinnittää huomiota työelämän ulkopuolisten ihmisten aseman kohentamiseen.

Suuri joukko suomalaisia on pudotettu pysyvästi pois työelämästä. Syitä tähän on useita, mm. sukupuoli, ikä, sairaus tai vamma – pahimmassa tapauksessa nämä kaikki ja tukku muita. Ennen kaikkea työnantajat eivät palkkaa henkilöä, jolla ei ole työkokemusta. Työkokemuksen puute ruokkii siten tehokkaasti alkavaa syrjäytymiskierrettä.

Näin ollen on kiinnitettävä erityistä huomiota ns. riskiryhmien asemaan. Maahanmuuttajien, sairaiden ja vammaisten subjektiivinen oikeus työhön tulisi mielestäni turvata lakisääteisesti. Jokaisella halukkaalla on oltava oikeus työntekoon ja ihmisarvoiseen elantoon.

Jos työhön pääsyn mahdollisuudet kapenevat, kapenee koko elämä. Työvoimakoulutuksista, työharjoitteluista ja työelämävalmennuksista on tullut luusereiden varastoja. Harjoittelijat ja valmennettavat tekevät työtä ilmaiseksi mutta ilman työntekijän oikeuksia, kuten lomia ja eläkekertymiä. Pahimmillaan työttömiä kierrätetään harjoitteluissa vuodesta toiseen karenssilla uhaten, jolloin jatkuva köyhyys ja palkaton työnteko sairastuttavat heitä psyykkisesti ja fyysisesti.

Hyvät toverit, työnhausta on tullut tylyä hommaa, varsinkin naisille. Työtä ei enää saada kouluttautumalla eikä yrittämällä, vaan suhteilla ja hyvällä tuurilla. Pienten lasten äitien ja toisaalta ikääntyvien naisten tilanne on erityisen tukala. Nuoret naiset käytännössä pakotetaan kotiin hoitamaan pieniä lapsiaan, koska heidän työnteostaan on tehty tietoisilla poliittisilla valinnoilla kannattamatonta. Vanhemmista naisista taas pyritään tekemään ilmaisia vanhustenhoitajia.

On oikeus ja kohtuus, että vaadimme naisvaltaisille aloille parempaa palkkaa, mutta se ei riitä. Meidän on myös vaadittava lisää rahaa kotihoidontuella pieniä lapsiaan hoitaville vanhemmille ja sairaista sukulaisistaan huolehtiville omaishoitajille. He tarvitsevat tukeamme tässä ja nyt. Vanhusten laitoshoidosta ja lasten päivähoidosta on tullut perheille ylivoimaisen kallista, joten nyt on korkea aika lisätä painetta laitoshoidon kustannusten alentamiseen. Tehdään siis kotihoidosta yhteiskunnalle niin hintavaa, että naisten oikea työllistäminen rupeaa vaikuttamaan tähdelliseltä. Palkkojen korotusta ja kotihoidon ja omaishoidon tukien korotusta on ajettava samanaikaisesti, jotta emme karsinoisi ihmisiä vaan saisimme vaatimuksillemme mahdollisimman laajan tuen.

Toisaalta alle 3-vuotiaiden lasten kotihoidon tulee mielestäni olla aito valinnanmahdollisuus perheille. Esimerkiksi perheissä, joissa on vaikeasti allergisia pikkulapsia, kotihoito voi olla perusteltu vaihtoehto. Kannatan myös kaikille yhtäläistä äitiyspäivärahaa, jota ei saa sitoa työssäoloehtoon. Lapset on hankittava silloin kun niitä on mahdollista saada, eikä silloin, kun niihin on varaa.

Hyvät toverit, jotta me voimme saada tukea vaatimuksillemme, meidän on pyrittävä eroon eri työntekijäryhmien vastakkainasetteluista. Lisäksi meidän on pyrittävä demokratisoimaan ansiosidonnaisuuteen perustuvaa sosiaaliturvajärjestelmäämme, joka ei enää kaikilta osin vastaa tämän ajan tarpeita. Demokratisoiminen tarkoittaa minimietuuksien tuntuvaa nostamista lähemmäs ansiosidonnaisten etuuksien tasoa. Määräaikaiset ja tilapäiset työntekijät eivät liioin voi toimia vakituisten työntekijöiden etujen rahoittajina, kuten nyt valitettavasti jossain määrin tapahtuu.

Työttömät ja muut työelämän ulkopuoliset henkilöt olisi nähtävä ay-liikkeessä voimavarana eikä vastuksena. Liittojen on tultava tässä vastaan siten, että työttömiltä ja alipalkatuilta työntekijöiltä ei vaadita jäsenmaksuja tai työssäoloehtoja, koska ne estävät tehokkaasti varattomien ihmisten liittymisen jäseniksi. Liittojen vastaantulo tarkoittaa toisaalta sitä, että myös satunnaisesti ja ilman selkeää ammattiasemaa työskentelevien etuja olisi pyyteettömästi ajettava.