SKP:n edustajakokousasiakirja sukupuolten tasa-arvon edistämisestä puolueessamme oli minulle pettymys. Olin ehtinyt toivoa analyysiä, mutta kenties sellaiseen ei oltu lähdetty. On tietysti hyvä määritellä, mitä tasa-arvo tarkoittaa, mutta olisi paljon hedelmällisempää pysähtyä pohtimaan, miksi se ei toteudu. Pelkästään johtotehtävien ja jäsenistön jakautumisen toteaminen ei riitä. Tasa-arvoisen organisaation tunnuspiirteet voidaan hyvinkin numeroiden näkökulmasta täyttää, mutta jäädä silti varsinaisen tasa-arvon toteuttamisesta hyvin kauas.

Mitä tuo pakeneva tasa-arvo sitten mahtaisi olla? Sen tavoittelun yksi suurimmista kriteereistä on hidastaa ja pohtia miksi naiset eivät organisaatiossamme etene ja miksi he tuntuvat vierastavan puoluettamme ja vastuullisia tehtäviä sen sisällä.

Tärkeimmät todellista tasa-arvoa ja sisäistä väkivallattomuutta edistävät arvot olisivatkin

1. Solidaarisuus

Järjestönä meidän on ryhdyttävä keskenään solidaarisemmiksi. Jotta vastuulliset tehtävät kiinnostaisivat naisia, heidän täytyy tietää, että heillä on takanaan edes omiensa tuki. Jokainen meistä on varmasti tahollaan kohdannut kommunisteihin kohdistuvia ennakkoluuloja ja tietää, kuinka tärkeä silloin on ajatus siitä, että edes toverit pitävät yhtä. Kuinka tuemme ja kritisoimme omia vastuulliseen asemaan asettuneitamme, kertoo minusta siitä, kuinka hyvin tai huonosti voimme liikkeenä. Kyetessämme takaamaan solidaarisuutemme myös niille, jotka uskaltavat asettaa itsensä arvostelulle alttiiksi, rohkaisemme laajempaa osallistumista.

2. Avoimuus ja monimuotoisuus

Olemme järjestönä jo tottuneet omiin toimintatapoihimme – naiset usein toivovat liikkeeltä radikaalia luovuutta. Meidän tulee etsiä uusia tapoja laajentaa toimintaamme ja luoda mahdollisuuksia eri olosuhteista ja elämäntilanteista tuleville ihmisille ottaa mahdollisimman laajasti osaa toimintaamme. Meidän tulee myös kunnioittaa keskinäistä erilaisuuttamme, erilaisia tarpeitamme, kulttuureitamme, elämäntilanteitamme – silloin opimme kenties myös kunnioittamaan erilaisuutta sukupuolen suhteen.

3. Suora demokratia ja tasa-arvoinen organisointi

Monelle naiselle hierarkia on synonyymi epätasa-arvoisuuden kanssa. Siksi hierarkian sisään, johtoasemaan astuminen tarkoittaisi pohjimmiltaan epätasa-arvoisuuden ja väkivallan hyväksymistä. Jos otamme liikkeenä tavoitteeksi jokaisen jäsenemme kuuntelemisen päätösten teossa, konsensuksen etsimisen vaikeissa tilanteissa ja ihmisten rohkaisemisen käyttämään puheoikeuttaan, puramme hierarkian luomaa sisäistä väkivallan ja eriarvoisuuden järjestelmää. Meidät on niin syvään opetettu jättämään päättäminen muille, että sisäisen maailmamme kääntäminen on yksi organisaatiomme syvimmistä haasteista.

4. Dialogi

Emme voi olettaa kommunisten ajattelevan keskenään samalla tavalla. Jos haluamme, että liikkeemme koostuu monimuotoisesta joukosta ajatuksia, näkemyksiä ja toivottaa keskuuteensa myös naiset, on keskustelun muodostuttava yhdeksi tärkeimmistä sisäisen päätöksenteon muodoista. Korostamalla sitä, että pohjimmiltaan jokaisella on meistä on sama päämäärä, voimme avata ajatteluamme yhä laajenevalle joukolle toimintatapoja ja kenties hyväksyä niitäkin erikoisia päähänpistoja, joissa emme itse halua olla mukana. Vaalimalla dialogia tärkeimpänä työtapana, avaamme oven naisille äänivaltaisina ja tärkeinä puolueen jäseninä.

5. Elävä intohimo

Tunteet ovat rationaalisessa puolueessamme yksi niistä kompastuskivistä, joihin kukaan ei tunnu haluavan ottaa kantaa. Meidän olisi korkea aika nostaa tunnepuhe yhdeksi poliittisen puheen muodoista – yhtä hyvin keskuudessamme, kuin ulospäin puhuessamme. Hyväksymmekö tunnepohjaiset argumentit silloin, kun keskustelemme keskinäisestä työnjaostamme? Uskallammeko ilmaista raivoa, rakkautta, ihastusta ja inhoa vapaasti? Tukahduttaessamme kielemme pelkkien järjesteltyjen ajatusten välittäjäksi, tukahdutamme suuren osan luovuutta, joka voisi palvella meitä. Uskaltaessamme olla puolue, joka on aidosti vihainen epäkohdista, aidosti läsnä ihmisten arjessa, aidosti rakastaa syvältä ja pelottomasti ihmisiä ja maailmaa, lakkaamme vieraannuttamasta naisia jäsenistössämme.

Päätän puheenvuoroni huomioon siitä, että sukupuolisen epätasa-arvon järjestelmä on yhtä hyvin sisällämme, kuin ulkopuolellamme. Voidaksemme muuttaa tätä järjestelmää, meidän on oltava valmiita muuttamaan itseämme, järjestömme rakennetta ja tapaa, jolla kohtaamme ja kohtelemme toinen toisiamme. Toisaalta, tehdessämme muutoksen tasa-arvoisempaan suuntaan, luomme uutta järjestelmää, johon jokaisen ihmisen, sukupuolesta, seksuaalisesta suuntautumisesta, iästä tai muista seikoista riippumatta on helpompi osallistua.

HANNA ERA
Jyväskylä