Kannanottoja |
Vesa Lankisen (SKP) puheenvuoro Hyvät puheenjohtajat ja lautakuntien jäsenet, Kun kerran yleisluontoista lähetekeskustelua on tarkoitus käydä niin haluan laajentaa tarkastelunäkökulmaa. Suomen talous on kasvanut kohisten jo yli kymmenen vuotta, yritykset ovat käärineet kymmenien miljardien voitot, rikkaat ovat rikastuneet ja valtion talous on reilusti ylijäämäinen, mutta kuntien palvelut – myös meillä Jyväskylässä - kärsivät jatkuvasta rahapulasta. Taas kerran olemme jakamassa niukkuutta kaupunkilaisille. Valtion ensi vuoden budjettiesitys merkitsee kunnallisten palvelujen resurssipulan jatkumista. Opetusministeriön määrärahoihin on luvassa vain inflaatiotarkistus. Vaikuttaa ihan siltä, että kuntien palvelut halutaan ajaa tieten tahtoen ahdinkoon. Kuntien valtionosuuksiin LAMAVUOSINA 90-luvulla tehtyjä miljardien eurojen leikkauksia ei aiota perua. Sivistystoimen ensi vuoden talousarvion valmistelussa tuon surkean politiikan vaikutukset aiotaan siirtää kaupunkilaisten arkeen. Lähikirjastoja aiotaan lakkauttaa, kouluissa kärsitään tilanahtaudesta, liikuntapaikat rapistuvat, käyttömaksut nousevat, kansalaistoiminnan avustukset pienenevät kuin pyy maailmanlopun edellä, työntekijöitä vähennetään jne. Tälle linjalle ei ole kuitenkaan kaupunkilaisten hyväksyntää. Tälle linjalle ei yksikään puolue ole saanut kaupunkilaisilta valtakirjaa. Viime kunnallisvaaleissa kukaan ei kampanjoinut leikkauslistojen puolesta. Täällä esille otettu slogan ”Säästetään seinistä ja panostetaan toiminnan sisältöön” on tyylipuhdas poliittinen slogan, jolla ei ole mitään katetta. Eivät ne määrärahat siirry seinistä yhtään mihinkään. Minua kiinnostaisi erityisesti, kuka tämän sloganin on alun perin keksinyt! On hyvä muistaa, että kuntien palveluissa olennainen osa toiminnan sisältöä ovat juuri seinät eli riittävät, kunnolliset ja asianmukaiset toimitilat. Kaupunginhallituksessa hyväksytty 10 prosentin leikkauslinja on tehnyt lautakunnista pelkkiä kumileimasimia, mitään itsenäistä roolia meillä ei enää ole, vaikka tietenkin pitäisi olla. Kaupunkilaisten ääni ei kuulu päätöksenteossa, ei edes lautakunnissa, vaan yksioikoinen ja lyhytnäköinen taloushallinnointi sanelee ratkaisut ylhäältä alas. Demokratia on Jyväskylässä kaventunut todella pienen piirin vallankäytöksi. Kunnallisten palvelujen leikkaamisen linja tulee vielä kalliiksi ja lyhyen tähtäimen niin sanotut säästöt kääntyvät irvikuvakseen palvelujen laadun heikentyessä, eriarvoisuuden ja yleisen pahoinvoinnin lisääntyessä. Ulkoistaminen ja yksityistäminen ei tule olemaan kaupungille halpaa lystiä, siitä olen varma. Mitään perusteita kaupungin palvelujen heikentämiselle, leikkaamiselle ja ulkoistamiselle ei ole olemassa. Rahaa tässä maassa on yllin kyllin vaikka ulkomaille vietäväksi. Kaupunginhallituksen laatimaa budjettiraamia on sivistystoimen osalta korjattava ja myös liikuntatoimelle on osoitettava lisärahaa. |