Kannanottoja![]() |
Riitta Tynjän puhe Speakers´cornerissa 13.5.2006 Kun meille Jyväskylän kaupunginvaltuutetuille tammikuulla esiteltiin kuntaliitoshanketta Korpilahden kanssa, kertoi kaupunginjohtaja Andersson kuinka 500 korpilahtelaista käy työssä Jyväskylässä ja kuinka 500 jyväskyläläistä omistaa kesämökin Korpilahdella. Tämä ikään kuin perusteluksi liitokselle. Mutta eihän kuntaliitosta siihen tarvita, että näin on, ja voi olla jatkossakin! Kun penäsin perusteluja liitokselle, minulle kerrottiin, että Jyväskylässä on pulaa tonttimaasta, kun sen sijaan Korpilahdella sitä on yllin kyllin. Tutkitusti ihmiset haluavat asua omakotitalossa järven rannalla. Mutta ei kai siihenkään kuntaliitosta tarvita. Uskon korpilahtelaisten myyvän halukkaille järvenrantatontteja ilman liitostakin! Tosin silloin Jyväskylästä sinne muuttava joutuu hyväksymään tosiasian kohoavasta veroprosentistaan. Mutta eihän pullasta voi pelkkiä rusinoita poimia? Mutta kun yritykset haluaisivat tulla Jyväskylään, eikä meillä ole tarjota tiloja – minulle sanottiin. No, voihan heille ehdottaa sijaintipaikaksi kaunista Korpilahtea lähellä Jyväskylää – ehdotin. Mutta, kun sitten Jyväskylä jää ilman tärkeätä yhteisöverontuottoa – minulle valiteltiin. Eikö talousvaikeuksiensa kanssa painiva Korpilahti olisi yhteisöverotuottojen tarpeessa? – kysyin ja ihmettelin, miksi Jyväskylän pitäisi itsekkäästi toimien saada kaikki hyvä itselleen. Korpilahden talouden on väitetty olevan niin kuralla, että se ei pärjää yksinään. Tuntuisi luontevimmalta silloin kääntyä lähimpien naapureiden – Muuramen ja Jämsän - puoleen, joiden kanssa on jo toiminnallista yhteistyötä muutoinkin. Miksi näin ei ole tapahtunut? Yhteisen kuntarajan puutetta on myös vähätelty ja väitetty, ettei hanke siihen kaatuisi. No, jos yhteinen kuntaraja ei ole välttämättömyys ja kunnan huono taloudellinen tilanne on liitoksen todellinen syy, niin silloinhan meidän molempien – niin Korpilahden kuin Jyväskylänkin – tulisi kosia Kauniaista, jossa veroprosenttikin on kovasti alhainen ja talous hyvällä tolalla! Meille valtuutetuille on kuitenkin annettu ymmärtää todellisen syyn olevan Jyväskylän maalaiskunnan itsepäisyydessä. Suma koskessa on saatava purettua, ja näin se käy kätevästi – saarretaan pienten ympäryskuntien avulla tuo korskea maalaiskunta, joka ei kosintaamme ole suostunut. Korpilahtelaisille kerrotaan jopa lehtien palstoilla, kuinka hyvin heidän kävisi kuntaliitoksessa; veroprosentti laskisi 1,5 yksikköä. Mutta miten palvelujen kävisi käytännössä? Hyvänä huonona esimerkkinä toimii Säynätsalo, josta alueellisia palveluja on pikkuhiljaa hivuttaen lakkautettu tasa-arvon nimissä – eihän yhdessä lähiössä voi olla paremmat palvelut kuin muualla! Esimerkkinä voin mainita kuinka Säynätsalossa oli aiemmin oma sosiaaliasema, sitten sosiaalityöntekijöiden vastaanotto yhtenä päivänä joka toinen viikko, nyt ei ole enää mitään. Palvelut on haettava kaupungin keskustasta, jonne bussitaksa on tosin kalliimpi kuin muista kaupunginosista! |