19.2.2005 Jyväskylässä
SKP:n kunnallissseminaarin avauspuhe
Riitta Tynjä

Kuntien taloudellinen tilanne on ollut mediassa laajasti esillä koko alkuvuoden. Olemme saaneet lukea kuinka ”peruspalvelut pannaan remonttiin ja hallitus alkaa pohtia kuntien määrää ja palvelujen tuottotapoja”. Tilinpäätösten ennakkotietojen mukaan kunnat ovat odotettuakin köyhempiä. Valtiovarainministeri Kalliomäki toteaa valtion olevan osallinen kuntien talousongelmiin, mutta ratkaisuksi hän näkee vain ripeät toimet kuntien yhdistämisessä. Kuntaministeri Mannisen sanoin ”oma kunta voi jäädä ilman terveyskeskusta tai koko kunta voi hävitä”. Hänen mukaansa pääosa Suomen kunnista ei selviä peruspalvelujen tarjoamisesta yksin. Ja tuoreimman uutisen mukaan hallitus ja Kuntaliitto virittävät kuntien määrän vähentämistä ottamalla mallia Tanskasta, jossa määriteltiin kunnalle vähimmäiskoko. Minimikokoa pienemmät kunnat saivat oikeuden jatkaa itsenäisinä vain, jos ne solmivat sitovia yhteistyösopimuksia palvelujen tuottamiseksi muiden kuntien kanssa. Ministerit kuvittelevat, että kun kaksi tai useampia köyhiä laitetaan yhteen, tuloksena on hyvin toimeentuleva ja vauras kunta.

Syynä kuntatalouden heikkoon tilaan ovat mm. 90-luvulta alkaneet valtionosuusleikkaukset, jotka tulee korvata kunnille täysimääräisesti. Valtion veroratkaisut ovat vähentäneet kuntien tuloja ja heikentäneet mahdollisuuksia jopa peruspalvelujen tarjoamiseen. Ilman valtion vastuunottoa kuntien on turha kuvitella selviytyvänsä taloudellisesta kriisistä. Erilaisten palveluverkkoselvitysten tekeminen tulee kuntalaisille merkitsemään käytännössä lähikoulun, päiväkodin tai kirjaston lakkauttamista, vaikka julkisuudessa puhuttaisiinkin hienosti ”palvelujen kehittämisestä”.

Kuntapäättäjät ovat nostaneet kädet pystyyn ja säästöpaniikissaan uskovat kaikenlaisten vippaskonstien tuovan säästöä. Kuntatyöntekijöiden eläkkeelle jäämisen kuvitellaan tuovan säästöjä, kun tilalle ei aiota palkata uutta väkeä. Palvelujen tuottaminen siirretään kunnasta riippuen joko äkkirysäyksellä tai hiljaa hivuttaen yksityisille markkinoille, jota kautta säästöjä uskotaan tulevan. Palvelujen järjestämisvastuun takia kunta omien palvelujensa alasajon myötä sitten solmii ostopalvelusopimuksia, joiden hinnankorotukset budjetissa hyväksytään automaattisesti, niitä kyseenalaistamatta. Mitä säästöä tällainen on? Ajatus, että markkinat hoitavat palvelut maksukykyisille ja muista ei ole niin suurta väliä, on hyvin lyhytnäköistä ja johtaa pidemmän päälle kalliimpiin kokonaiskustannuksiin.

Valtio on sysännyt kunnille jatkuvasti uusia tehtäviä antamatta resursseja niistä suoriutumiseen. Viimeisimpänä heitetty esitys työmarkkinatuen muuttamisesta määräaikaiseksi ja ihmisten sysääminen tätä kautta kunnan toimeentulotukiluukulle on muutenkin vaikeassa asemassa olevien ihmisten nöyryyttämistä. Se osoittaa hallituspuolueiden piittaamattomuutta inhimillisestä hädästä ja lyö jo ennestään lyötyjä. Tämä työmarkkinatukiesitys heikentää niin kuntien kuin työttömien kuntalaisten taloutta. Olisikin tärkeää nähdä yhteistyön merkitys valtuustojen ulkopuolella esim. työttömien järjestöjen kanssa.

Pro kuntapalvelut ja monet kansalaisjärjestöt ovat kuntalaisten näkökulmasta katsottuna tänä päivänä ensiarvoisen tärkeitä toimijoita. Oman työtapamme tulee olla demokraattista, yhdessä ihmisten kanssa tekemistä – ei ylhäältä sanelemista. Yhteydenpidon tiivistäminen ja kokemusten vaihtaminen hyödyttää meitä kaikkia. Meidän ei pidä jäädä jonkin valtuuston listan vangeiksi. Mutta toisaalta valtuusto- ja lautakuntatyö saavat merkityksensä nimenomaan yhteyksistä kuntalaisten kanssa. Kunnan työntekijöiden, kuntalaisten ja luottamushenkilöiden voimien kokoaminen esim. Pro kuntapalvelut –liikkeeseen on se suunta, johon meidän on pyrittävä sen sijaan, että alistuisimme valtaeliitin hokemiin ” ei ole muuta vaihtoehtoa, kuin leikata palveluista ja yhdistää kuntia”.

Aloitteet peruspalveluohjelmista, niiden kehittely ja konkretisointi yhdessä kuntalaisten kanssa ovat nyt ajankohtaisia kunnissa. Myös siellä, missä meillä ei ole valtuutettuja, voidaan kuntalaisaloite peruspalveluohjelman laatimisesta kunnalle jättää. Kaikessa tässä on muistettava aina myös median merkitys; asiat on nostettava julkisuuteen. Hoitotakuun voimaan tulon myötä tarvitaan tiedottamista ihmisille heidän oikeuksistaan, sillä kunnat eivät sitä riittävässä määrin tee tai antavat jopa virheellistä tietoa. Kampanja hoitotakuuseen liittyvästä muistutuksesta on enemmän kuin paikallaan. Tässä meillä on konkreettinen väline, jolla voimme olla auttamassa ihmisiä.

Paikallispolitiikan saralla tarvitaan nyt aktiivisia toimijoita, joiden lähtökohtana ovat talouden sijasta ihmisten tarpeet ja julkisten palvelujen kehittäminen yhdessä kuntalaisten ja alan työntekijöiden kanssa.