Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Kaupunginvaltuusto 13.11.06, asia n:o 154: Total-kiinteistöpalvelun yhtiöittäminen
Riitta Tynjä


Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut ja muut läsnäolijat

”Kilpailuttaminen, liikelaitostaminen, yhtiöittäminen, ulkoistaminen, yksityistäminen” – siinä sanoja, jotka toistuvat mantran tavoin tämän päivän kunnallisessa päätöksenteossa. Kuntien taloudellisten ongelmien kuvitellaan ratkeavan toimintoja yksityistämällä. Tämä ei koske Jyväskylässä vain nyt käsiteltävänä olevaa Totalia vaan monia jo tehtyjä sekä tulossa olevia ratkaisuja mm. sosiaali- ja terveystoimessa - puhumattakaan yhdyskuntatoimen monista ratkaisuista.

Kunnallisessa palvelutoiminnassa on pääosin kyse toiminnoista, joissa ihmiset tekevät työn ja palkkakustannukset ovat siten pääosa menoista. Kun tällaisten toimintojen yksityistämistä perustellaan säästöillä, niin tarkastelunäkökulman pitäisi olla nykyistä laajempi. Jos yksityinen pystyy kilpailutilanteessa tekemään halvemman tarjouksen, se merkitsee useimmiten tuloksen vetämistä työntekijän selkänahasta. Palvelun tuottaminen pienemmällä työntekijämäärällä merkitsee laadun heikkenemistä ja työntekijöiden hiostamista entisestään. Tietysti, jos siivousfirman työntekijät ovat tunnin silloin, toisen tällöin tekeviä opiskelijoita ja keikkalaisia, niin kyllähän työvoimakustannukset saadaan kunnalliseen palveluun verrattuna alas. Mutta kuka muu tästä hyötyy kuin tuo firma? Esim. tällaisilla tuloilla ei kukaan elä vaan yhteiskunta joutuu antamaan apua monilta muilta luukuilta. Missä se kokonaissäästö on? Tällaista työnantajapolitiikkaako kaupunki haluaa harrastettavan?

Osa teistä oli paikalla, kun lokakuussa 2002 valtuustoseminaarissa Laajavuoressa käsiteltiin kaupungin strategioita ja palvelutuotantoa. Olavi Niemi esitteli tuolloin selvitystensä tuloksena kuinka kaupungin siivouskulut ovat huikeasti (32%) korkeammat kuin yksityisen yrityksen. Hän sanoi, että jos siivouksessa pitää päästä markkinahintaan, ei nykyisillä työehdoilla koskaan tulla sinne pääsemään. Siis kaupungin siivoojako on saanut niin huippuhyvää palkkaa, että tämä vie kaupungin taloudelliseen ahdinkoon? Siksikö meidän pitää kilpailuttaa ja yhtiöittää Total?

Tuossa seminaarissa tuotiin henkilöstön edustajan sekä muutamien demarien puheenvuoroissa esiin kaupungin vastuu työnantajana ja kuinka kunnalla on muitakin tehtäviä kuin pelkkä hallintokuntakohtainen rahassa laskettava tuloksenteko. Nähtiin myös kokonaisuutta ja mm. yksityistämisen vaikutuksia työllisyyteen etenkin vähemmän koulutusta vaativilla aloilla. Yksityistäminen on vääjäämättä merkinnyt työpaikkojen vähenemistä ja siten siis työttömyyden kasvua. Sitäkö Jyväskylän päättäjät haluavat?

Mutta jo v. 2001 budjetissa oli hyväksytty strategia siivouksen kilpailuttamisesta, mitä Skp tuolloin yksin vastusti. Työvoiman tiukan mitoituksen takia oli mahdotonta huolehtia laadukkaasta tasosta koko silloiseen siivousalaan nähden. Ratkaisuna ei kuitenkaan ollut lisäsiivoojien palkkaaminen vaan tietyn siivouskokonaisuuden kilpailuttaminen markkinoilla.

Ja sitä rataa on edetty. Totalin liikelaitostamisesta päätettiin valtuustossa joulukuussa 2002. Esitin tuolloin asian hylkäämistä. Samalla kannalla oli 5 muuta valtuutettua, joista valtuustossa tänään on enää Jaana Haapasalo ja Matti Kangas. Ilkka Pernu äänesti tuolloin tyhjää, mutta nyt näyttää hallituksessa olevan yhtiöittämisen kannalla, kuten muukin vasemmisto, josta viime aikoina on kuitenkin kuulunut kriittisiä puheenvuoroja ulkoistamista ja yksityistämistä vastaan.

Eivätkö samat periaatteet, joita tuodaan esiin vanhustenhuollossa tai terveydenhuollossa pädekään siivouksessa ja kiinteistönhoidossa? Ns. tukipalvelut liittyvät kiinteästi muiden palvelujen sisältöön, eikä ole samantekevää, miten palveluketju toimii. Ja toisaalta, jos omista palveluista vähä vähältä luovutaan, ollaan pian täysin markkinoiden armoilla. Sitähän yhtiöittäminen käytännössä Totalinkin osalta merkitsee. Jos ei ole vertailukohtana omaa palvelua, miten käy kilpailuttamisen hallinnan? Kun oma toiminta ajetaan alas, siinä menetetään suunnaton määrä kokemusta ja tietämystä. Sitä ei hevin enää takaisin saada.

Osakeyhtiömuotoa perustellaan talouden ja toiminnan läpinäkyvyydellä, nopeudella ja joustavuudella. Mutta miten mahtaa käydä avoimuuden ja demokratian, kun päätöksenteko viedään entistä pienemmän piirin käsiin ja yhtiösalaisuuksien piiriin?

Kuntien eläkevakuutuslehdessä 3/01 totesi tuolloisen KTV:n pj. Tuire Santamäki-Vuori verovaroin tuotettujen palvelujen muodostavan hyvinvointimallimme perustan. Mallissa, jossa palvelut ostetaan ulkopuolelta, verovaroja käytetään palvelujen hallinnointiin, kilpailuttamiseen, laadun valvontaan ja yksityisten palvelujen voittoihin. Tämä pätee tänäkin päivänä. Skp:n mielestä ei verovaroja pidä käyttää tällaiseen vaan niitä tulee käyttää omien palvelujen kehittämiseen.

Esittelytekstissä kerrotaan, että kilpailulle avaamisen tavoitteena ovat kustannussäästöt. Todetaan myös, että Total tulee kilpailuttamisen myötä menettämään osan töistään. Selvitysten mukaan Totalin siivous-ja rakentamispalveluiden hinnat ovat 10 % markkinahintoja korkeammat. Silti väitetään, että yhtiöittämisen myötä tuleva taloudellinen hyöty on 750 000 eur vuosina 2007-2010. Ja jos yhtiö menestyy, voidaan saada jopa osinkoja! Mistä hihasta nämä luvut on vedetty? Mihin ne perustuvat? Käsittääkseni tässä halutaan antaa ruusunpunainen kuva tulevaisuudesta hyvin menestyvänä yhtiönä. Mutta pahaa pelkään, että totuus on toisenlainen; kaupungin omat kiinteistöpalvelut taitavat olla muutaman vuoden kuluttua entisiä palveluja.

Tänään on valtuustolle jätetty adressi, jossa yli 2000 kuntalaista vaatii kuntien palvelujen ja rahoituksen turvaamista. Allekirjoittaneiden mielestä kuntien palvelut on tuotettava pääsääntöisesti kuntien omana toimintana. Yksityistämiskehitykselle on pantava stoppi. Vaikka lain mukaan kunnalla on enää palvelujen järjestämisvelvollisuus, se ei missään nimessä merkitse, että kunta ei saisi itse edelleen tuottaa palveluja. Yksityistämiskehitys kunnissa on ollut poliittinen valinta.

Kannatan Jaana Haapasalon esitystä siitä, että kaupunginhallituksen esitys Total kiinteistöpalvelujen yhtiöittämiseksi hylätään. Esitän asiasta nimiäänestystä.

-

Äänestyksessä vain 8 valtuutettua oli yhtiöittämistä vastaan.