Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Valtuusto 14.11.05 Asia n:o 177; Tuija Elina Lindströmin valtuustoaloite reilun kaupan kahvin ja teen käyttämisestä sekä Jenni Minkkisen ja Kaisa Mesimäen kuntalaisaloite reilun kaupan tuotteisiin siirtymisestä.
valtuutettu Petri Toikkanen

Pieni raha, suuri hyöty

Useat seurakunnat ja valtion laitokset ainakin harkitsevat reilun kaupan tuotteisiin siirtymistä. Tuotteiden käyttäminen on myös selvä viesti Jyväskylään tuleville vieraille ja sillä on kasvatuksellisesti suuri merkitys.

Hinta on toki korkeampi, mikä on oikeastaan koko idea, koska tuottajat saavat enemmän ja voivat työskennellä inhimillisissä olosuhteissa. Tällä hetkellä reilun kaupan hinnat ovat vielä huomattavan korkeat, mutta kysynnän kasvaessa ne tulevat alaspäin. Esimerkiksi teen osalta hinta on 22 % korkeampi.

Aika ei ole näköjään vielä kypsä. Imagon kehittämistä myös globaaleihin epäkohtiin puuttumalla kannattaisi harkita.