Edustajakokouksessamme on pidetty monenlaisia puheenvuoroja. On arvosteltu meitä kommunisteja siitä, ettemme osaa ilmaista itseämme selkokielisesti, toisaalta on arvosteltu sitäkin, ettemme käytä riittävän marxilais-leniniläisiä termejä. On puhuttu myös teorian kehittämisen tarpeesta, arjen asioiden merkityksestä, tasa-arvosta ja puolueen imagosta. Olemme niin ikään kuulleet selostuksia erilaisista arjen kamppailuista.

Mitä tulee kommunistien itseilmaisuun, olen sillä kannalla, että asiakirjoissa on käytettävä sellaista kieltä, joka avautuu tavallisille ihmisille, koska emme kirjoita kannanottoja pelkästään itseämme varten. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö meidän tarvitsisi kannanottojamme keskusteluissa ihmisille avata.

Kun puhumme omasta toiminnastamme, mielestäni tulisi kiinnittää huomiota ennen muuta seuraavaan kolmeen asiaan:

1) ihmisen kykyyn oppia virheistään
- kommunistit eivät voi esiintyä erehtymättöminä oikeassa olijoina, vaan meidän on toimittava yhdessä ihmisten kanssa
- jos mitään ei tee, ei voi tietysti tehdä virheitäkään

2) toivon näköalan luomiseen
- ilman toivoa toiminnallamme ei ole jatkuvuutta emmekä jaksa työskennellä
- kuka uskoo meihin, ellemme usko itse itseemme

3) ihmisen riittämiseen omana itsenään
- tasa-arvoa voi toteuttaa myös vähemmistöjä positiivisesti suosimalla
- Jyväskylän naisvaltainen toimijajoukko on suunnitellut, että paikallisista eduskuntavaaliehdokkaista voisi olla valtaosa naisia, mihin näyttäisi olevan hyvät edellytykset
- naisvaltaisella kampanjalla heräteltäisiin samalla Vasemmistoliittoa kysymään, mistä nuo kommunistit noita naisia oikein saavat

Olen kaiken kaikkiaan tyytyväinen edustajakokouksen asiakirjoihin, mutta erityisesti haluan kiittää “Maahanmuuttajien ja työväen yhteisten etujen puolesta” -kannanotosta.

Työskentelen työnsuunnittelijana Jyvässeudun Työttömät ry:ssä ja olen työssäni paljon tekemisissä omalla äidinkielellään luku- ja kirjoitustaidottomien pakolaisnaisten kanssa. Suomen kielen oppiminen on heille tästä syystä erityisen vaikeaa. Naiset työskentelevät yhdistyksessä kudonnan ja ompelun tehtävissä.

Myös työttömien yhdistyksissä on alettu viime aikoina ymmärtää, että työttömien edunvalvonta ei kuulu vain kantasuomalaisille, vaan se on myös maahanmuuttajien oikeus. Olen hyvin iloinen siitä, että olen saanut olla maahanmuuttajien edunvalvonnan kehittämisessä mukana.

Keväällä Jyväskylässä pidetyssä Työttömien valtakunnallisen yhteistoimintajärjestön (TVY ry:n) vuosikokouksessa oli mukana myös maahanmuuttajanaisia, jotka kutoivat kokouksessa itämaisia ryijyjä reaaliaikaisesti ja pääsivät siten osallisiksi suomalaisesta kokouskulttuurista. Yhdistyksessä on myös kokoontunut suomen kielen kerho, jossa olemme pohtineet käytännön elämän pulmia, mm. rahan riittävyyttä palkkojen, sosiaalietuuksien ja verotuksen näkökulmista. Viime syksynä askartelimme osana TVY:n valtakunnallista kampanjaa postikortteja kansanedustajille. Korteissa vaadimme lisää rahaa ja pysyvää työtä. Tästä kampanjasta syntyi ajatus lähteä tapaamaan kansanedustajia eduskuntaan. Vierailu toteutuu ensi syksynä, ja otamme mukaan tulkin, jotta kaikki pystyvät osallistumaan keskusteluun.

Työni on vakuuttanut minut siitä, että maahanmuuttajilla ja kantasuomalaisilla on enemmän yhtäläisyyksiä kuin eroja. Omalle, ehkä vaatimattomallekin toiminnallemme meidän on syytä oppia antamaan arvoa. Eräänlaiseksi ohjenuoraksi käytännön työhön voisimme harkita seuraavaa: “pienet askeleet ihmiskunnalle voivat olla suuria askelia pienelle ihmiselle”.

SATU KORTELAINEN
Jyväskylä