Kannanottoja![]() |
Palestiina-puhe 26.5. Hamasin päästyä valtaan, länsimaisissa medioissa on puhuttu siitä, kuinka rauhanprosessi kariutuu ja kuinka tuki palestiinalaisille lopetetaan. Tässä näkyy selkeästi länsimaiden kaksinaismoraali ja tekopyhyys. Ensin julistetaan demokratian hienoutta ja viedään sitä oikein aseiden saattelemana Lähi-Itään, mutta ääni kellossa muuttuu täysin, kun demokraattiset vaalit voittaakin jokin epäsovinnainen ja radikaali ryhmä. Faktahan on se, että Hamas voitti vaalit. Siihen oli todennäköisesti erittäin hyvä syy, sillä Hamas on ylläpitänyt terveydenhuoltoa ja koulutusta sekä tehnyt paljon muutakin palestiinalaisten hyväksi, vastapuolen ollessa ryvettynyt korruptioon. Sitä paitsi, mikä oikeus meillä on sanoa palestiinalaisille, ketä äänestää? Israel ja USA julistavat, kuinka terroristijärjestöjen kanssa ei voida neuvotella. Kuka sitten määrittelee terroristijärjestön? Vallassa olevat voimat ovat ennenkin leimanneet terroristeiksi vapautusliikkeet, jotka pyrkivät niiden karkoittamiseen tai syöksemiseen vallasta. Myös Nelson Mandelan johtama ANC leimattiin brittejen ja Etelä-Afrikan toimesta terroristijärjestöksi. Usein vedotaan siihen, että Hamas on suorittanut itsemurhaiskuja. YK kuitenkin tunnustaa kansan oikeuden taistella miehittäjää vastaan. Palestiinalaisilla ei ole armeijaa kun taas Israelin armeija on yksi maailman suurimmista ja moderneimmista, ydinaseineen ja taisteluhelikoptereineen, ja saa vuosittain miljoonien dollarien edestä tukea USA:lta. Israel on kansainvälisen yhteisön vastustuksesta huolimatta vallannut lisää alueita ja perustanut laittomia siirtokuntia. Palestiinalaisiin kohdistuvia ihmisoikeusrikkomuksia raportoivat jatkuvasti niin Amnesty kuin Punainen Ristikin. On mielestäni ymmärrettävää, että että tällainen sietämätön tilanne ajaa ihmiset uhraamaan henkensä vapaustaistelun nimissä ja äänestämään vaaleissa niitä, jotka tätä taistelua ovat valmiita jatkamaan. USA:n ja EU:n harjoittaessa painostuspolitiikkaansa miljoonat palestiinalaiset kärsivät. Tukea ja humanitääristä apua alueelle on jatkettava välittömästi ja Israelin viemät verotulot on palautettava palestiinalaishallinnolle. Kansojen itsemääräämisoikeutta on ehdottomasti ja poikkeuksetta kunnioitettava. Aino Kainulainen,
|