Päästetään jo vanhus eläkkeelle!
Pohjois-Atlantin liitto NATO 60 vuotta

Meille kerrotaan usein, että 4.4.1949 perustettu sotilasliitto Nato luotiin torjumaan Neuvostoliiton uhkaa, jopa luomaan vastapaino Varsovan liitolle. Näin juuri päättynyt konflikti löi alkutahdit kylmälle sodalle, militarismille ja yhä kiihtyvälle asevarustelulle - toisen maailmansodan liittolaisista tuli vihollisia.

Meitä houkutellaan Naton jäseniksi monien omien poltiikkojemme puheissa pitkälti samoilla argumenteilla, kuin Natoa perustettaessa. Enää ei puheena ole Neuvostoliitto ja sen uhka, vaan Venäjä. Meille luvataan turvaa ja vakautta, vaikka juuri näitä asioita Nato ei ole jäsenmailleen tai koko maailmalle kyennyt tähänkään mennessä tarjoamaan.

Naton piti perustamissopimuksensa nimissä suojella jäsenmaitaan hyökkäykseltä ja sen sattuessa velvoittaa muut jäsenmaat osallistumaan aseellisesti konfliktiin. (Perustamissopimus, artikla 5) Mutta jo alkuvuosiltaan saakka Nato on osallistunut sotiin, jotka eivät suoranaisesti ole koskeneet sen jäsenmaita, eivätkä edes maantieteellisesti sijainneet sen toimialueella, Pohjois-Atlantin molemmin puolin. Ensimmäinen esimerkki tästä lienee jo heti perustamista seuranneena vuonna alkanut Korean sota, jossa Nato ja USA näyttelivät tärkeää osaa.

Käytännössä ainoa kerta, jolloin Naton jäsenmaan kimppuun on hyökätty ja se on pyytänyt kumppaneidensa apua puolustautumiseensa viidennen artiklan nojalla oli 11. 9. 2001 USA:n jouduttua terroristien hyökkäyksen kohteeksi. Tällöin Naton muut jäsenmaat tarjosivat tukensa, mutta USA lähti sotaan omin voimin.

Käytännössä Naton merkitys rauhan turvaamisessa jäsenmailleen on siis ollut vähäinen, pikemminkin voidaan sanoa sen merkittävästi lisänneen sodan uhkaa kylmän sodan aikana ja kiihdyttäneen asevarustelua. Lisäksi Naton joukot ovat osallistuneet konflikteihin toimialueensa ulkopuolella ja perustamissopimuksensa vastaisesti. Voidaankin hyvällä syyllä kysyä, mitä hyvää Nato on jäsenmailleen tuonut ja mitä ihmettä se voisi tarjota pienelle Suomelle.

Nykymaailmassa Nato on aikansa elänyt sotilasliitto. Sodat ovat muuttaneet merkittävästi luonnettaan ja muotoaan Naton perustamisen jälkeen. Nykyisin on syytä olla enemmän huolissaan valtioiden sisäisestä turvallisuudesta, kasvavasta jengiytymisestä, alakulttuurien väkivaltaistumisesta, syrjäytymisen aiheuttamasta voimattomuudesta ja sen poikimasta yhteiskunnallisesta väkivallasta sekä erilaisten ääriryhmien aseistautumisesta. Sotia ei enää käydä niinkään valtioiden, kuin erilaisten ideologioiden välillä. Osapuolina eivät ole enää pelkästään sotilaat, vaan liian usein myös siviilit, jotka jäävät jalkoihin tai joita sumeilematta käytetään ihmiskilpinä tai kiristyskeinona. Samoin sotilaan ja siviilin välinen ero on muuttunut häilyväksi, etenkin Naton operaatioissa. Vihollistaistelijoiksi voidaan määritellä ihmisiä etnisyyden tai uskonnollisuuden perusteella, heidän kansallisuudestaan ja sotilaallisuudestaan riippumatta.

Suomi on pieni maa, jolla ei ole varaa militarismiin, ei niin polittiisesti kuin ihan kylmän rahallisestikaan. Poliittisesti voidaan argumentoida, ettei Nato pysty tarjoamaan meille mitään sellaista turvaa, jota oikeasti tarvitsisimme, sillä suurimmat uhkatekijämme ovat sisäisiä. Minkä lisäksi Naton laajenemisvauhtia tarkkaillessa olisi hyvä kysyä, mitä tapahtuu, jos konflikti käydäänkin kahden Naton jäsenmaan välillä. Ja sitten on se raha. Meille kerrotaan, että on lama, eikä varoja riitä edes koululaisten asialliseen ruokkimiseen. Kuinka kummassa sitä rahaa sitten riittäisi sotilasliiton jäsenmaksuihin? Kumpi on pienelle maalle tärkeämpää: omien kansalaisten pitäminen hengissä vai isompien puolesta kuoleminen taistelukentillä, jotka ovat kaukana kotoa - sodissa, joiden mielekkyyttä ei normaali kuolevainen oivalla?