Jyväskylän valtuustoryhmä

Kaupunginvaltuutetut

Valtuustopuheenvuoroja




Jyväskylän kaupunginvaltuusto
13.12.2010
Luottamushenkilöiden palkkiosääntö ja hallintosäännön muuttaminen
SKP/Riitta Tynjä

Valtuustolle esitettävässä palkkiosäännössä on joitakin ihan hyviä muutosesityksiä. Siinä mm. esitetään poistettavaksi nykykäytäntö, jossa yli kolmen tunnin kokouksista maksetaan korotettu palkkio. Myös pöytäkirjantarkastamisesta nykyään maksettava 100 euroa esitetään muutettavaksi 50 euron toimenpidepalkkioksi. Lisäksi muutamat muutosesitykset selkeyttävät luettavuutta ja ymmärrettävyyttä. Näiltä osin olen valmis hyväksymään muutokset.

Kaupunginjohtajan aiemmassa esityksessä oli myös matkakorvausten osalta hyvä muutosesitys. Sen mukaan matkakulut korvattaisiin vain yli 10 km:n osalta. Tällainen tuntuisi reilulta mm., koska me budjetissa edellytämme koululaisten kulkevan tietyn kilometrimäärän ilman yhteiskunnan tukea. Miksi tällainen ei koskisi myös valtuutettuja? Kun joudun työssäni perustelemaan asiakkaille, että toimeentulotuen perusosa 417 euroa sisältää myös paikallisliikenteen matkat, niin kyllä minun on vaikea perustella, miksi meille hyvätuloisille päättäjille pitäisi ne erikseen korvata.

Päätösesitykseen sisältyviä euromääräisiä korotuksia sekä täysin uutena asiana valtuustoryhmän puheenjohtajalle esitettävää korvausta en ole valmis hyväksymään. Palkkioiden korotusesitystä perustellaan sillä, että vertailussa 10 suurimpaan kaupunkiin olemme peränpitäjiä. Mutta, niin me olemme viimeisenä monessa muussakin asiassa, eikä se tunnu huolettavan ainakaan kaikkia päättäjiä. Pari viikkoa sitten hyväksyimme ensi vuoden budjetin. Sen käsittelyn yhteydessä nousi esiin, että Jyväskylä pitää perää mm. nuorisotoimeen resurssoidessaan. Eikä tämä ole ainoa esimerkki. Vaikea kuvitella, että budjetissa hallitus olisi perustellut joitain esityksiä sillä, että ”kun meillä maksetaan nyt vähemmän kuin muualla”!

Esitys sisältää myös täysin uuden kohdan, jonka mukaan valtuustoryhmien puheenjohtajille maksettaisiin 100 euroa/valtuutettu/vuosi. Tämä on täysin tarpeetonta. Meillä on jo käytössä ns. ryhmäraha (jota tosin ei jostain syystä tässä palkkiosäännössä mainita) 500 euroa/valtuutettu/vuosi, josta ryhmät voinevat korvata myös puheenjohtajiensa toiminnasta aiheutuvia kustannuksia.

On totta, että luottamustehtävät aiheuttavat lisätyötä, vievät aikaa ja rahaakin. Esimerkiksi, jos työtön ja toimeentulotuen piirissä oleva saa luottamuspalkkioita vähäistä suuremman summan, se vähentää hänen muita etuuksiaan; asumistukea ja toimeentulotukea. Työssäkäyvillä ja eläkeläisillä ei palkka tai eläke sentään putoa luottamuspalkkioiden johdosta. Tämä seikka olisi syytä pitää mielessä, kun pohditaan, miten kuntalaisten tasavertaisia osallistumismahdollisuuksia voidaan tukea.

Viime vuoden verotustietojen julkaisun yhteydessä paikallislehti kertoi, että Jyväskylän päättäjät tienasivat yli tuplasti asukkaisiin verrattuna. Jos silti joku meistä kokee, että ei voi tehdä tätä vapaaehtoistyötä nykyisillä liksoilla, niin ainahan täältä jollain syyllä voi eroa hakea.

Esitän, että kaupunginhallituksen esitys hyväksytään muilta osin, paitsi, että

1. Palkkiosummat pysyvät ennallaan.

2. Valtuustoryhmän puheenjohtajan vuosipalkkiota ei oteta käyttöön.

3. Matkakustannuksia ei korvata lainkaan yhdensuuntaisen matkan ollessa alle 10 kilometriä.