Valtuusto 30.10.2006/ Asia n:o 135 Talousarvion lähetekeskustelu - erityisopetus
Jaana Haapasalo

Perusopetuksen kohdalla ta-esityksessä todetaan, että kehittämistavoitteena on mm. erityisopetuksen pienryhmien toiminnan ja oppilassijoittelun kriteerien laadinta. Tämän kehittämistavoitteen yhteydessä voisi selvemmin tuoda esiin sitä, että erityisopetukseen siirrettyjen oppilaiden osuus oppilasmäärästä on Jyväskylässä valtakunnallista tasoa huomattavasti korkeampi. Viimeisin Tilastokeskuksen tilasto erityisopetukseen siirretyistä on syksyltä 2005, ja sen mukaan koko maassa erityisopetukseen oli otettu tai siirretty 7.3 % oppilaista. Jyväskylässä tämä luku oli 9.3 %, kun taas esimerkiksi Tampereella vain 5.4 %. Jyväskylä sijoittui kaupunkien vertailussa huonossa mielessä kärkipäähän: suuremmista kaupungeista vain Vantaalla ja Espoossa tilanne on pahempi. Eroja kaupunkien välillä ei voi selittää eroilla oppilaissa. Ei ole mitään syytä olettaa, että Jyväskylässä olisi enemmän erityistä tukea tarvitsevia lapsia kuin esimerkiksi Tampereella. Erojen täytyy selittyä toimintatavoissa ja erityisopetukseen ottamiseen ja siirtämiseen suhtautumisessa. Jyväskylässä on esimerkiksi ollut saamieni tietojen mukaan tilanteita, joissa oppilas on siirretty erityisopetukseen vastoin vanhempien tahtoa. Oppilashuollon neuvotteluja ei saisi järjestää siten, että paikalla on 10 asiantuntijaa vetämässä yhtä köyttä oppilasta ja tämän huoltajaa vastaan. Tällaisesta tyylistä pitäisi päästä kokonaan eroon. Opetustoimen ja oppilashuollon olisi kehitettävä toimintatapojaan, jotta koulujen tukitoimien prosessi ja mahdollinen erityisopetukseen siirtäminen etenisi paremmassa yhteistyössä lasten huoltajien kanssa.

Erityisopetukseen otettujen ja siirrettyjen määrää pitäisi pystyä vähentämään valtakunnalliselle tasolle. Uhkakuvana on, että erityisoppilaiden, pienryhmien ja koulunkäyntiavustajien määrä vain jatkuvasti kasvaa. Lopulta voi käydä niin, että yleisopetuksen ryhmissä ovat vain ne, joita opettaja haluaa opettaa. Liian vilkkaat, keskittymisvaikeuksista tai oppimisvaikeuksista kärsivät ja muut liian haastavat oppilaat sysätään pienryhmiin näennäisesti oppilaan etuun vetoamalla. Tutkimustietoa siitä, miten pienryhmiin sijoitetut oppilaat myöhemmin menestyvät ja miten he pääsevät eroon mahdollisesta erityisoppilaan leimasta, on kuitenkin liian vähän. Kukaan ei kykene kiistatta sanomaan, että erityisluokkasijoitus aina palvelisi oppilaan parasta.

Oppilaita voidaan myös liian herkästi siirtää erityisopetukseen yksittäisessä oppiaineessa, vaikka muut tukitoimet auttaisivat paremmin. Osa-aikaisen erityisopetuksen tuntimäärän lisääminen, yksilöllinen kuntoutus, erilaiset terapiat ja henkilökohtaisten oppimissuunnitelmien laatiminen voisivat monissa tapauksissa olla parempi vaihtoehto kuin yksioikoinen oppiaineen yksilöllistäminen. Valitettavasti voimavaroja kuntoutukseen ja terapioihin ei ole riittävästi. Kun yleisopetuksen opetusryhmät kasvavat, opettajien liipasinherkkyys voi kasvaa ja yhä useampaa oppilasta ehkä ehdotetaan erityisopetukseen. Tämän kehityksen estämiseksi opetusryhmien kokoa tulisi ehdottamasti pienentää nykyisestä. Parasta olisi, jos yleisopetuksen ryhmien maksimikoko säädettäisiin perusopetuslaissa.