Jyväskylän valtuustoryhmäKaupunginvaltuutetutValtuustopuheenvuoroja![]() |
![]() VALTUUSTOALOITE LABORATORIOPALVELUJEN SÄILYTTÄMISESTÄ ENTISELLÄÄN SÄYNÄTSALON TERVEYSASEMALLA Säynätsalolaiset ovat syystä huolissaan julkisten palveluiden heikentämisestä alueella. Viime keväänä asukkaat keräsivät n. 900 nimeä adressiin, jossa perustellusti esitettiin mahdollisuutta voida edelleen asioida alueen terveyskeskuksessa, hammashoitolassa ja laboratoriossa. Sosiaali- ja terveyslautakunnan vastausta aloitteeseen ei jostain syystä haluttu tuoda valtuustolle edes tiedoksi. Säynätsalossa laboratorio on ollut auki neljänä päivänä viikossa, mutta viimeisimmässä kaupungin tiedotuslehdessä kerrotaan tammikuun 2007 alusta alkaen laboratorion olevan auki vain yhtenä päivänä viikossa! Haluamme selvitettävän, kenellä on ollut oikeus tällaisen päätöksen tekemiseen. Kyse on huomattavan suuresta alueellisen palvelun heikennyksestä. Haluamme selvitettävän myös perustelut tällaisen päätöksen tekemiselle. Taloudellisissa selvityksissä tulee tuoda esille kokonaistaloudelliset vaikutukset ja eritellysti myös asiakkaille aiheutuvat kustannukset. Säynätsalossa asuu paljon sokeritautipotilaita sekä Marevan-hoidossa olevia, joiden on käytävä kokeissa hyvinkin tiheästi. Pelkästään matkakustannukset ovat Säynätsalosta kaupungin keskustaan suuremmat kuin muista lähiöistä. Vaarana on, että pienituloisilla sairailla ei ole mahdollisuutta käydä tarpeellisissa kokeissa. Lisäksi tulee omat ongelmansa kaupungin ydinkeskustassa sijaitsevassa näytteenottokeskuksessa käymisestä ravinnotta, huonokuntoisena joko bussilla tai omalla autolla parkkipaikkaa etsien. Koska Säynätsalon terveysasemalla on laboratoriotoiminnan edellyttämät valmiudet, ne kannattaa käyttää tehokkaasti ja tarvittaessa ohjata sinne asiakkaita Keljonkankaalta, josta on esim. Kyllön terveysasemalle hankalammat yhteydet julkisilla kulkuneuvoilla kuin Säynätsaloon. Esitämme, että laboratoriopalvelut Säynätsalossa säilytetään nykyisellään ts. neljänä päivänä viikossa. Jyväskylässä 11. joulukuuta 2006 Riitta Tynjä, komm. |