Kuntauudistus – käänne hyvinvoinnista voitontavoitteluun

Käynnissä oleva kunta- ja palvelurakenteen muutoshanke asettaa vaaraan kuntien tuottamat peruspalvelut. Hanke on johdonmukaista jatkoa 90-luvun alusta asti harjoitetulle politiikalle, jossa pohjoismainen hyvinvointimalli halutaan heittää romukoppaan ja hyvinvointi avata kilpailulle ja voitontavoittelulle.

Näkyvin perustelu tälle mittavalle muutoshankkeelle on, että kunnilla ei ole enää riittävästi rahaa palveluiden tuottamiseen ja jotain tarvitsee välttämättä tehdä. Tavoitteista todetaan hankkeen esittelylehtisessä: ”Kunta- ja palvelurakenneuudistuksen keskeisin tavoite on varmistaa peruspalvelut laadukkaasti, tehokkaasti ja mahdollisimman lähellä ihmistä.” Kuulostaa ylevältä, mutta projektissa on kuitenkin kyse täysin päinvastaisesta.

Kuntarakenteen osalta vaihtoehdot on rajattu kolmeen erilaiseen malliin, joista keskustelu halutaan käytävän. Kaikki kolme mallia perustuvat kuitenkin samaan: otetaan käyttöön nykyisiä kuntia suurempi tarkastelualue, josta palveluverkkoa sitten voidaan karsia. Isommasta kartasta katsottuna näitä ja noita terveysasemia, kouluja, vanhusten palvelukeskuksia tai päiväkoteja ei tarvitakaan, sillä voivathan käyttäjät mennä kartan toisiin paikkoihin palvelunsa saamaan. Mikä tahansa näistä malleista siis tarkoittaa toteutuessaan, että palvelut siirtyvät entistä kauemmaksi. Tämä vaikuttaa väistämättä myös palvelun laatuun – onhan palvelun helppo saatavuus yksi laadun osatekijä.

Palvelurakenteen muutos tarkoittaa palvelujen tuottamistavan vaihtamista julkisesta yksityiseen. Tällä tavoitellaan ”tehokkuutta”. Yleinen hokema yksityisten yritysten tuottamien palveluiden paremmasta taloudellisesta tehokkuudesta ei kuitenkaan tunnu kohtaavan käytännön kanssa. Useat esimerkit pelkästään kotimaastakin osoittavat yksityistettyjen palvelujen lisänneen kuntien menoja. Kyseenalaista on myös yksityisen palvelun parempi tehokkuus asiakkaan näkökulmasta. Täytyyhän yrityksen saada taloudellinen tulos jostain: joko julkista palvelua korkeammasta hinnasta tai heikommasta laadusta.

Kuntalaisten mielipiteet on projektissa tyystin sivuutettu, vaikka hanke on historiallisesti merkittävä koko suomalaisen kuntademokratian ja peruspalveluiden kannalta. Nytkin maakunnissa käynnissä oleva ”keskustelukierros” on rajattu vain kunnallisiin päättäjiin ja virkamiehiin. Palveluiden lahtauslinjaan kansalaiset eivät ole päässeet antamaan hyväksyntäänsä myöskään missään vaaleissa. Vielä viime eduskunta- ja kunnallisvaalien alla kaikki nykyiset eduskuntapuolueet olivat palveluiden kehittämisen kannalla, ja tältä pohjalta vaalit käytiin.

Itse kuntauudistuksen perustelua, kuntien rahapulaa, ei kukaan tunnu kyseenalaistavan. Mistä johtuu, ettei kunnilla ole rahaa? Voisiko kuntien tuloja lisätä? Suomi on nyt rikkaampi kuin koskaan. Miksi ei olisi mahdollista säilyttää niitä peruspalveluita, jotka aikanaan paljon köyhemmässä Suomessa voitiin pystyttää? Eduskunnassa päätetyt mittavat veronalennukset, valtavat tulonsiirrot palkkatyön tekijöiltä suurpääoman omistajille ja markkinaehtoinen politiikka ovat syitä siihen, ettei valtiolla ole varaa maksaa suurempia valtionosuuksia kunnille palveluiden tuottamiseen. Ja sehän on tämänkin uudistushankkeen lähtökohta.

Rakenteellistenkaan muutosten tarpeellisuutta ei voi kieltää. Väestö vanhenee, lasten määrä vähenee ja teknologia tuo uusia mahdollisuuksia, joten muutoksia tarvitaan väistämättä. Kuitenkaan käynnissä olevan kuntauudistuksen perimmäinen tarkoitus ei ole palveluiden mitoittaminen muuttuneisiin tarpeisiin ja mahdollisuuksiin. Kyse on julkisten hyvinvointipalvelujen tietoisesta alasajosta, siirtymisestä kansalaisten tasa-arvosta markkinoiden armoille.

Tärkein kysymys ei ole, minkä kokoisia kuntia meillä tulevaisuudessa on. Kuntakoko on hallinnollinen asia. Edelleen ja tulevaisuudessa laadukkaat ja tehokkaat palvelut lähellä ihmistä tulee tuottaa kuntien ja valtion omana toimintana, riittävin taloudellisin resurssein. Tärkein kysymys on siis politiikan suunta – tahto ottaa ja käyttää rahaa hyvinvointiin, tahto asettaa ihminen rahaa tärkeämmäksi.

Petri Toikkanen
kaupunginvaltuutettu (komm.)
Jyväskylä