Kannanottoja




KUNTIEN VALTIONOSUUKSIA LISÄTTÄVÄ KIIREESTI

Hallituksen pikavauhtia valmistunut budjettiesitys leikkaa työllisyysmäärärahoja ja kuntien tuloja, mutta antaa lisää suurituloisia suosiviin verohelpotuksiin ja uusiin Nato-aseisiin. Köyhille tarjotaan murusia samaan aikaan kun rikkaille jaetaan lisää roppakaupalla.

Talousarvion linja kulkee päinvastaiseen suuntaan kuin julkisia palveluja puolustavien asukasliikkeiden, työttömien, ammattijärjestöjen, eläkeläisten ja monien muiden toiveet ja vaatimukset.

Vuodesta toiseen ennätysvoittoja tahkoavat yhtiöt irtisanovat joukoittain väkeä ja vähät välittävät mistään ”yhteiskuntavastuusta”. Kunnat on ajettu valtion rahoitusta leikkaamalla kasvaviin vaikeuksiin ja karsimaan työpaikkoja. Muiden muassa Jyväskylän kaupunki suunnittelee peräti 500 työntekijän vähentämistä tulevina vuosina. Kaikesta tästä piittaamatta, hallitus kehtaa esittää työllisyysmäärärahojen leikkaamista 200 miljoonalla eurolla.

Hallituspuolueet esiintyivät viime syksyn vaaleissa kunnallisten palvelujen puolustajina. Budjettiesityksessä jatketaan kuitenkin valtionosuuksien indeksitarkistusten leikkaamista ja kunnille kuuluvien verotulojen tasauksen lykkäämistä. Sairausvakuutusmaksujen muutoksesta kunnille aiheutuvia menetyksiä ei aiota korvata täysimääräisesti. Hallitus painostaa kuntia rahoituksen kiristämisellä palvelurakenteiden muutokseen, joka merkitsee käytännössä lähipalvelujen karsimista, julkisten palvelujen lisääntyvää yksityistämistä ja kunnallisen demokratian kaventamista.

Ongelmien ratkaisuksi esitetty aluekuntamalli ei millään tapaa auta peruspalvelujen turvaamisessa vaan se tulisi vain lisäämään byrokratiaa, kaventamaan demokratiaa ja vähentämään palvelujen tarjontaa. Isommat yksiköt tai laajemmat tarkastelualueet eivät sinällään tuo kuin pieniä säästöjä. Pääongelma kun on kuitenkin valtion riittämätön rahoitus palvelujen tuottamiseen.

SKP:n Jyväskylän piirikomitea vaatii kuntien valtionosuuksien maksamista täysimääräisinä ja niiden tuntuvaa lisäämistä. Tämä on ehdottoman välttämätöntä kuntien työllisyys-velvoitteiden, hoitotakuun ja muiden lakisääteisten palvelujen turvaamiseksi. Lisää rahaa tarvitaan myös henkilöstön palkkaamiseen ja työehtojen parantamiseen.

SKP:n JYVÄSKYLÄN PIIRIJÄRJESTÖ, piirikomitea 28.8.2005